tiistai 22. elokuuta 2017

Proosan alkua, taas

Ensimmäiseksi kurssiksi uusissa opinnoissa valikoitui proosa. Vaikka sitä kuului yksi kurssi jo perusopintoihin, sitä saa/joutuu tekemään lisää aineopinnoissakin, kun opettava koulu vaihtui. Tämä on toisaalta hyväkin, koska lähestymistapa on hieman eri. Ainakin itsenäiset oppimistehtävät näyttävävt kattavilta. Pitää kirjoittaa ja pohtia omaa ja muiden tekemistä. Ja tehdä oppimispäiväkirja.
Kirjallisuuslistassa oli tuttu kirja, Kirjoittaimisen taide ja taito. Se meni varaukseen taas kerran, kun sitä vaaditaan ilmeisesti kaikissa tehtävissä. Syy lienee, että se on kirjoitettu juuri Jyväskylän avoimen yo:n kirjoittajaopintoja varten. Hyvä kirja, vaihtelu vain olisi kivaa, kun samaa kirjaa käytettiin viimekin vuonna.
Kirjoitustehtävät ovat paikoin mielenkiintoisia ja jopa hyödyllisiäkin. Ensimmäisessä saa hahmotella romaanin rakennetta ja alkua, ja analysoida ne puhki. Seuraavassa harjoitellaan eri tyylejä kirjoittaa. Viimeisenä tutkitaan kirjoitusoppaita. Tekstiä pitäisi ainakin siis syntyä. Onneksi jokaiseen tehtävään tuli heti ideoita toteutuksesta ja aiheesta. Romaanitehtävään tulee hahmotelmaa viime vuonna kirjoitettujen lyhyiden tarinoiden pohjalta, tyyliharjoitukseen tulee Piintilän venäläisvangit, ja kirjoitusoppaaksi valikoitui Kummalliset kirjoittajat, julkaisijana Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat.

tiistai 15. elokuuta 2017

Uutta kohti

Viime lukuvuoden aikana taisin innostua kirjoittamisen opiskelusta liikaakin. Ilmoittauduin eilen jatkamaan opintoja Jyväskylän Avoimessa yliopistossa, eli minusta taitaa tulla oikeasti ikuinen opiskelija. Jyväskylässä voin tehdä suurimman osan opinnoista verkon välityksellä  ja saan suorittaa kandidaatin tutkinnonkin. Kursseja on joka sorttia, ja Jyväskylän perusopinnot näyttivät kattavammilta kuin Turussa. Harmi vain, että koska avoimen opinnot ovat maksullisia, ei minun kannata tehdä kursseja lisää perusopintojen puolelta kuin erityistapauksissa.

Opinnot pitää aloittaa HOPSilla, eli opintosuunnitelman teolla. Se on muutakin kuin vain kurssien valitsemista ja aikataulujen tekoa. Pitää pohtia suunnitelman merkitystä, itseään opiskelijana ja kirjoittajana. Samalla pitää pitää mielessä omat opiskelutavoitteet. Tein suunnitelman aika nopeasti, mutta toivottavasti menee läpi. Se on usein jotenkin vain vaikeaa ja aikaavievää tehdä pitkä reflektoiva teksti, kun ei siitä niin paljon ole kuitenkaan tässä tapauksessa hyötyä. Tiedän omat tavoitteeni, ja itseä kirjoittajana on tullut pohdittua täällä blogissakin.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kootusti

Johdanto

Intoa täynnä oppimaan uutta ensimmäiselle kurssille. Mielenkiintoisinta kurssilla oli ehkä eri tekstilajien läpikäyminen ja niiden erojen löytäminen. Proosan ja runon eron esimerkiksi oli tiedossani, mutta kurssi ehkä selvensi paljon miksi ja miten. Palautekeskustelut opiskelijoiden teksteistä tuntuivat hyödylliseltä ja toivat myös uutta tietoa ja näkökulmia. Sellaisiakin, joita ei varmaan muuten olisi tunnilla tullut puheeksi, enkä itse olisi tullut ajatelleeksi. Keskustelut tosin kaipasivat paikoitellen enemmän ohjausta.
Ennen kurssia olin kirjoittanut enemmän tietokirjallisuutta: raportteja, kaupallisia some-päivityksiä, esseitä opiskellessa. Muutamat kaunokirjalliset tekstit olivat olleet aihioita ja lyhyitä palasia. Niitä ei kovin moni muu ollut lukenut. Kaipasin juuri harjoitusta ja ajatuksia siihen kirjoittamisen luovaan puoleen. Miten päästä irti tylsästä faktojen latelusta ja saada teksti kuvailevammaksi, miten kirjoittaa hienommin. Olin päätynyt lukemaan useampia helppoa tekstiä sisältäviä kirjoja viime vuosina. Enemmän toimintaa, vähemmän kuvausta ja ajattelua. Tunnistin niistä omaa tyyliäni. Itse asiassa minua hämmästytti, miten kirjallisuuden professori (Justin Cronin) suostui julkaisemaan niin tökerösti kirjoitetun kirjan. Ehkä hän laittoi rahan taiteellisuuden edelle. Stephen Kingin kirjat ovat usein samaa tyylilajia ja silti parempaa tekstiä.
Kirjoittamiseeni oli myös vaikuttanut fyysiset esteeni. Heikot lihasvoimat ja toistuvat jännetupentulehdukset ovat tehneet teksteistäni tiiviitä, kirjoitan vain sen pakollisen. Kouluaikana piti kirjoittaa käsin ja se oli hidasta eikä kumittaminen ollut helppoa. Piti tietää siis heti, mitä aikoo sanoa ja miten. Tietokoneella pidemmät tekstit tulevat helpommin, mutta vieläkin pitää pitää taukoja enkä ole oppinut editoimaan omia tekstejäni. Joko korjailen pikkuvikoja tai kirjoitan koko jutun uudestaan. Usein käteni eivät pysy ajatuksieni vauhdissa, mikä vaikeuttaa oikeaa luovuutta. En voi vain kirjoittaa kirjoittamisen vuoksi, vaan tuotetun tekstin pitää olla ekonomista. Käsieni voimat ja tavoiteltu tulos pitää saada sovitettua yhteen.

Mitä opin: Ehkä eri tyyppisten tekstien kirjoittaminen ei olekaan vaikeaa.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/09/normal-0-false-false-false-en-us-x-none.html

Draama


Draamakurssi oli kaikista kursseista ehkä teoriapainotteisin. Siellä käytiin läpi erilaisia termejä ja tapoja kirjoittaa draamaa. Näissä tavoissa oli omia sääntöjään. Luimme myös paljon erilaisia näytelmäkohtauksia ja analysoimme niitä aina tunnin teeman mukaan. Opettaja oli hyvin innostunut aiheesta ja sen huomasi. Tunnit olivat mielenkiintoisia luentoja ja usein pitkittyivät.Omia tekstejä kurssilla syntyi pari, lyhyt irrallinen kohtaus ja viiden kohtauksen pituinen mininäytelmä. Niihin minulla syntyi tekstiä aika helposti, kunhan keksin ensin aiheen. Draama sopi kirjoitustyylilleni: Kuvausta vähän ja sekin selkeästi ilmaistuna, repliikkejä paljon. Ei tarvinnut miettiä adjektiiveja tai hienoja lauseita. Kävimme tunnilla läpi toki abstraktimpaakin teatteria ja proosan tapaisia käsikirjoituksia, mutta harjoitustyöksi kelpasi onneksi perinteinen käsikirjoitus. Olisi tosin voinut olla mielenkiintoista kokeilla toisenlaistakin tyyliä, mutta tämä kurssi oli kuitenkin ensimmäinen varsinainen kosketukseni draaman kirjoittamiseen. Ehkä siis ensi kerralla.
Kurssilta mieleen jäi myös Das Art -palautteenantomenetelmä. Se tuntui hyvältä, koska se erosi perinteisestä ”mikä on hyvää ja mikä huonoa”-palautteesta. Das Art meni syvemmälle. Tosin ainakin itsellä olisi ollut ehkä hyödyllisempää osallistua enemmän oman tekstini palaute-prosessiin, mutta se ei kuulunut menetelmään.

Mitä opin: Draaman kirjoittaminen ei ole vaikeaa vaan mielenkiintoista

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/pakettimatka.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/taksikohtaus.html

Proosa

Tässä vaiheessa huomasin, että en ollut lukenut kurssien aikana niin paljon kuin oli tarkoitukseni. Kokonaisia kirjoja ei tullut luettua juuri lainkaan. Niistä olisi kuitenkin ollut hyötyä, koska vaikka kävimme tunneilla läpi erilaisia tekstinpätkiä, ne olivat vain pätkiä. Niihin ei pystynyt uppoutumaan sisään.
Aina samanlaiset oppitunnit, luento ja palautteet, kävivät joskus tylsiksi, vaikka aiheet ja keskustelut olivatkin mielenkiintoisia.
Oma kirjoittamiseni edistyi vähän. Yritin soveltaa joitain tunneilla käsiteltyjä asioita ja niistä heränneitä ajatuksia novellissani. Aloin kehitellä myös isompaa kokonaisuutta ja siihen liittyvää maailmaa, ja pohdin, miten sen saa näkymään lyhyessä tekstissä.

Mitä opin: Kirjoittaminen vaatii palautetta ja harjoittelua

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/odotus-v2.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/01/odotus.html

Lyriikka

Sain hieman shokkialun lyriikan kurssille, koska olin kipeänä ja pois kaksi ensimmäistä kertaa. Melkein heti ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa lyhyt runo. Muutenkin tunneilla oli paljon nopeita runotehtäviä, ja tuotoksia ei onneksi tarvinnut jakaa kaikkien kanssa. Nämä tehtävät kuitenkin pakottivat kirjoittamaan, runoilemaan, ilman valmistautumista ja ajattelua. Niiden kautta ehkä oppi, että runoileminen ei ole vaikeaa tai ikävää. Vaikutus omaan kirjoittamiseeni oli se, että ehkä olen vapaampi ja innokkaampi kokeilemaan eri menetelmiä. Perinteisiä riimillisiä runoja tuskin alan kuitenkaan kirjoittaa.
Opiskelijoiden miniesitelmät olivat hyvä tapa jakaa tietoa eri aiheista, vaikka sitä tietoa oli joskus vaikea etsiä.

Mitä opin: Runous ei ole pelottavaa

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/kirjaesseita.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/runotanssi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/dadakuva.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/aitini-sanoi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/shokkialku.html

Tietokirjoittaminen

Esseekurssi oli ehkä raskain koko kokonaisuuden kursseista. Sitä varten piti kirjoittaa monta esseetä ja kaikkia niistä analysoitiin. Teoriaa ei pohjaksi juuri ollut, vaan analysointi ja palaute perustuivat aiemmin opittuun. Keskustelu oli joskus filosofista ja eksyi aiheesta.
Esseiden kirjoittaminen sinänsä oli mukavaa ja sitä voisin harjoitella enemmän. Kun valitsin kiinnostavan aiheen ja sain napattua pari analyysityökalua tekstin rungoksi, oli essee helppo kirjoittaa, koska juuri sitä on yliopisto-opintojen aikana tullut tehtyä. Omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuva essee taas ei ollut niin helppoa saada yhdeksi kokonaisuudeksi. Essee ei kuitenkaan ole se oma lajini välttämättä. Kiinnitin kurssin aikana enemmän huomiota sanavalintoihin ja tekstin laatuun.

Mitä opin: Kaikesta voi kirjoittaa ja samaa tekstiä kannattaa kirjoittaa uudestaan.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/homppataide.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/esseen-aihe-tahan.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/melkein-onnistuu.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/txtfbbbq3.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/ei-kuulu-mulle-v1.html

Koonti

Olen vuoden aikana oppinut, että saan kaikenlaisia tekstejä aikaiseksi tarpeen vaatiessa. Kaikille kriitikoille tuotokseni eivät tosin kelpaa. Kirjoittamiseni estetiikka on ehkä menossa haluamaani suuntaan. Osaan ja pystyn kirjoittamaan paremmin kuin vuoden alussa, ja tiedän mihin kiinnittää huomiota. En pelkää kirjoittaa ”huonoa” tekstiä. Pääasia on, että tekstiä syntyy.
Fyysisille rajoitteilleni en voi mitään, mutta uusi parempi näppäimistö auttaa jo paljon. Kirjoittamiseni on aika paljon sujuvampaa sen kanssa.
Osa kursseista oli raskaampia kuin toiset. Lyriikan kurssilla käytetyt pikaharjoitukset olivat hyviä, samoin esseekurssin kirjoituspakko (vähintään kolme esseetä) ja draaman Dasarts-menetelmä. Jatkuvat palautekeskustelut olivat paikoin puuduttavia.

Mitä opin: Reflektointi on hyvästä

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/tauno.html

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Loppua kohti

Vuoden ja opintojen viimeinen kurssi... Varsinaista opetusta ei sinänsä ollut, ja opiskelijamääräkin oli pudonnut. Vuoden aikana olivat ihmiset tietysti vaihtuneet, mutta reilusti alle puolet alottaneista kävi vuoden loppuun. Käytimme opetuskerrat keskusteluun ja loppuyhteenvedon pohtimiseen. Sen tärkeimpänä osana on oma suhde kirjoittamiseen, oma estetiikka ja oma oppiminen.
Toinen tuotos kurssilta on lyhyt kaunokirjallinen teksti, nimenomaan omaa oppimista ajatellen. Päätin kirjoittaa sen lähinnä harjoituksena eri näkökulmia käsitellen. Tauno-parka. Opettaja piti tekstistäni, tosin henkilöille pitäisi ehkä saada jonkinlainen suhde Taunoon. Kielen kautta voisi myös tehostaa eri näkökulmien käsittelyä.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Tauno

Kiire kiire. Taunolla oli taas kiire. Hän hörppi kuumaa kahvia, napitti paitaansa ja tappeli kravatin solmun kanssa. Tauno vilkaisi sekaista keittiötä, neljää lastaan ja väsynyttä vaimoaan. Hänen vaimonsa näytti nuokkuvan pöydän ääressä, mutta onnistui samalla jotenkin syöttämään Tiinaa. Tiinalla oli liikaa energiaa ja puuroa lensi joka suuntaan. Vanhemmat lapset kinastelivat taas jostain pokemonista. Kännykät kävivät melkein puurokulhossa käsien viuhtoessa sinne tänne. Tämänkö eteen hän teki töitä? Mieluummin Tauno olisi istunut mökin laiturilla olut kädessään ja vapa vedessä, ihanassa hiljaisuudessa ja rauhassa. Hän vilkaisi kelloaan, heitti kahvikupin tiskialtaaseen ja antoi vaimolleen tavan mukaisen poskisuukon. Pian Tauno ryntäsi jo kerrostalon portaita alas. Alaovella hän melkein törmäsi naapuriin ja hänen kolmeen puudeliinsa. Sitten parin minuutin reipas kävely metrolle. Tauno kävi mielessään läpi päivän tehtäviä ja salkkunsa sisältöä. Tietokoneen laturin hän oli toivottavasti muistanut napata mukaan. Tauno kääntyi aukiolle muiden työmatkalaisten seassa. Joku pyrki vastakkaiseen suuntaankin. Aukion reunoilla puut alkoivat vihertää ja linnut lauloivat, Taunolla ei vain ollut aikaa sellaista huomata. Hän mietti kokouksia ja lomakkeiden täyttöä niin, ettei edes huomannut heti lakanneensa hengittämästä. Yhtäkkiä hänen maailmansa vain musteni ja hän kaatui maahan.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kertausessee

Nyt oli viimeinen kerta eli käsittelimme kaikki esseet, joista ei oltu vielä keskusteltu. Lukuvinkkinä oli H.K. Riikosen Mikä on essee.
Koska esseet olivat sekalaisista aiheista, oli palautekin sekalaista. Mietimme mm. mitä essee antaa ja millä keinoin. Toinen essee olisi kaivannut lisää selitystä ja yksinkertaistusta, seuraava taas käytti ehkä liiankin lyhyitä lauseita tehokeinona. Heittäytymistäkin vaadittiin lisää. Poliittisen retoriikan todettiin kaipaavan kontekstia.
Oma dialogiesseeni sai taas kehuja otsikosta. Itse esseessä pitäisi vain mennä syvemmälle. Omaa laiskuutta voisi korostaa vielä lisää, tuoda se kierolla tavalla esiin. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Liikaa taidetta

Tämä kerta oli lähinnä edellisellä kerralla tehtäväksi annetun taide-esseen käsittelyä. En päässyt silloin paikalle, mutta sain tehtävänannon sähköpostilla. Lukuvinkkejä tällä kertaa oli Reijo Meren Goethen tammi sekä Melanderin Onnellisuudesta ja Mitä essee tarkoittaa.
Opettaja piti oman esseeni otsikosta ja perusteellisuudesta. Se kuulemma kaipaisi enemmän omakohtaisuutta, koska nyt oli liikaa analyysiä ja luetteloa.Esseeminän pitäisi tulla paremmin esiin. Alun yleistys ja pohdinta ei tuo uutta eli sen voisi siirtää loppuun. Jonkin taide elokuvan voisi tuoda vastakohdaksi. Jäimme keskustelemaan hetkeksi Hollywood-elokuvien taiteellisuudesta.
Muiden esseistä nousi muunmuassa yksityiskohtien tärkeys, raportin ero esseeseen, taide esseen olemus ja väärän selittäminen.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Hömppätaide

Jäin suihkussa miettimään, mitä taide on. Ensimmäinen mielleyhtymä ovat vanhat taidemaalaukset, da Vincin Mona Lisa ja kumppanit. Hienoja kuvia maalattuna kankaalle ja kehystettynä, yksinäisenä museon seinällä. Taide voi toki olla veistoksiakin. Tai teatteria tai musiikkia. Kuitenkin aina vakavaa, nykytaiteen kohdalla hyvin kokeellistakin. Missään nimessä oikeaa Taidetta ei luoda suurelle yleisömassalle ja popularisoiden. Hollywoodhömppä on tästä hyvä esimerkki. Kalliilla luotua, helposti katsottavaa erikoisefektitulitusta ilman oikeaa tarkoitusta. Nuoriso jonottaa katsomaan. Kaikissa Hollywood-elokuvissa ei toki ole kauheasti erikoisefektejä. Kevyissä romanttisissa komedioissa hahmot eivät silti ole sen syvempiä. Yleisön viihdyttäminen on tärkeämpää kuin taiteellinen laatu.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Esseen aihe tähän

Joskus kirjoitustehtävien aiheet tulevat helposti. Annettu tehtävänanto tai teema laittaa heti aivonystyrät liikkeelle. Välillä aihetta ei taas millään löydy. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonolta ja niistä ei saa kehiteltyä fiksuja ajatuksia paperille. Inspiraatiota saa etsiä milloin mistäkin, mutta deadlinen lähestyessä on vain pakko alkaa kirjoittaa jostain jotain.
Dialogiselle esseelle tuli aihe mieleen heti tunnilla. Hyväntekeväisyydestä olisi helppo kirjoittaa puolesta ja vastaan. Siitä löytyy paljon tutkimustietoa ja tilastoja, ja hyviä ja huonoja puolia on helppo arvioida ja argumentoida. Kotimatkalla mietin asiaa tarkemmin, ja totesin hyväntekeväisyyden olevan sittenkin huono aihe. Se vaatisi liikaa tutkimusta, jotta esseen saisi kunnolla kasaan, ja aiheesta on kirjoitettu liikaakin.
Muutaman tunnin pähkäilin muita ideoita. Ne vain tuntuivat vielä huonommilta enkä monista keksinyt kuin aiheen tai otsikon. Satunnaisen asian X hyödyllisyys olisi helppo formaatti kirjoittamiselle, mutta sitä voisi olla vaikea venyttää koko esseeksi. Päätin siis siirtyä inspiraation hakuun muualta eli Facebookista.
Vastauksia kyselyyni tuli vain muutama. Monikulttuurisuus kuulosti sekunnin mielenkiintoiselta, mutta sitten tajusin siinä olevan samoja ongelmia kuin hyväntekeväisyydestä kirjoittamisessa. Liikaa tutkimusta, tilastoja ja muita kirjoitelmia. Sitä käsitellään jatkuvasti eri medioissa ja yksityiskeskusteluissa. Esseen tarkemman näkökulmankin päättäminen olisi hankalaa. Muita vastauksia olivat keinovalon vaikutus uneen ja Finnpulp. Molemmat niistä vaatisivat tutkimusta enkä edes tiedä mikä Finnpulp on. Pähkäilyä piti siis jatkaa.
Essee sai jäädä pienemmälle huomiolle seuraavana päivänä, vaikka aiheen mietintä jäi kytemään jonnekin aivojen perukoille. Illalla aivojen syövereistä alkoikin tulvia hyvältä kuulostavan esseen kappaleita.
Olisiko hyvä aloittaa omilla kokemuksilla? Kertoa siskon tuttavasta, joka kävi kertomassa luokalleni afrikkalaisesta elämästä, kun olin ala-asteella. Siitä tuskin saisi esseelle punaista lankaa. Enhän edes muista tuttavasta tuon lisäksi paljon muuta kuin matkalaukun täynnä mangoja. Seuraava aloituspiste: omat afrikkalaiset tutut ja työperäinen maahanmuutto. Siihen voisi ottaa EU:n sisäisen liikkuvuuden mukaan. Sitten essee taitaisi mennä kymmeneen suuntaan yhtä aikaa. Hylätään se idea.
Afrikkalaisten ja muiden maahanmuuttajien itse kokema monikulttuurisuus voisi olla hyvä teema koko esseelle. Paitsi että sen varaan olisi vaikea rakentaa dialogisuutta. Entä jos sen muuttaisi kotoutumiseksi ja sen puolesta ja vastaan? Vai voiko olla kotoutumista vastaan? Vaikea saada siitä kiinni kuin uskonnollisten ja kulttuurillisten fanaatikkojen näkökulmasta. Ruotsissa tosin on ollut mellakoita liittyen kotoutumiseen ja kotouttamiseen, mutta se vaatisi taas tietojen kaivelemista. Siis eteenpäin.
Monikulttuurisuuden pohdinta itsessään ei taas ole kovin dialogista, ellei listaa puhtaasti sen hyviä ja huonoja puolia. Taitaa mennä tylsäksi ja loppuun kalutuksi. Maahanmuutto yleisellä tasolla olisi ehkä helpompi teema. Siitä löytyisi taatusti muidenkin ajatuksia, varmaan liikaakin. Oma mielipide asiaan on aika positiivinen. Haluanko etsiä muita näkökulmia ja viettää illan lukien maahanmuuttovastaisia Facebook-ryhmiä ja Hommafoorumia? En. Poikaystävänikin kyllästyisi aika pian silmien pyörittelyyn ja huokailuun.
Jos ei siis monikulttuurisuutta, vaan yksikulttuurisuutta! Miksi suomalainen kulttuuri on maailman paras ja kaikkien maiden pitäisi omia se. Ensin perusteita puolesta: täsmällisyys, rauhallisuus, sisu, jne. Sen jälkeen vastaan: luonto ja lämpötilat erilaisia, monikulttuurisuuden tuomat rikkaudet, ihmisillä taipumus kehittää pienissäkin ryhmissä oma kulttuurin tapainen… Joo, tästä saa hyvän esseen aikaan.
Miksi yhden kulttuurin levittämisestä maailmanlaajuiseksi ei ole kirjoitettu paljon? Ai niin, natsit ja muut fanaatikot. He kirjoittavat asiasta enemmän kuin tarpeeksi. Saisiko teemaan sitten suvaitsevampaa näkökulmaa? Menee vaikeaksi. Jatketaan siis seuraavaan ajatukseen teemasta.
Tilastoilla ja muilla luvuilla voi ainakin pidentää esseetä. Suomessa asuu niin ja niin monen maan kansalaisia, niin ja niin monen kielen puhujia. Maahanmuuttajia on X vuodessa, kansalaisuuden saa Y vuodessa ja pakolaisia tulee Z vuodessa. Perussuomalaisten kannatuksen kehitys on tämä ja Vihreiden taas tuo. Tietojen kaivaminen esiin vie aikaa ja vaivaa, ja niitä olisi ehkä vaikea saada jouhevasti esseeseen mukaan. Mitä lukuja valita käyttöön? Miten lukuihin saisi edes dialogisuutta? Ei maahanmuuttajia ole X vaan A? Tämä ajatus menee siis ehkä-pinoon, riippuen esseen lopullisesta toteutuksesta.
Alkaa tuntua siltä, että vaihdan aihetta kokonaan…

torstai 13. huhtikuuta 2017

Matkailua


Essee toimii alustana ajattelulle, joten matkaaminen on esseelle tyypillistä. Esseessä kaikki kaunokirjallisuuden keinot käyvät, kunhan on rehellinen. Hölmötkin ajatukset saa laittaa mukaan, kuten miksi kirjoitan. Ajatus saa karkailla.
Kävimme opiskelijoiden matkaesseitä läpi. Omastani sain palautetta, että se oli enemmän romaaninluku kuin essee. Opettaja näki esseen teeman aivan erilaisena kuin minä. Hän puhui ihmisiin luottamisesta ja halusi kääntää esseen rakenteen päälaelleen. Problematiikkaa ei kuulemma ollut tarpeeksi.
Keskustelimme muutenkin epäkronologisesta järjestyksestä ja kirjoituskerroista. Opettaja piti selvästi kun aihe ja teksti olivat henkilökohtaisia.
Pohdimme lopussa dialogia esseessä. Esimerkkeinä olivat Ville Lähteen Paljon liikkuvia osia ja Antti Nylenin Halun ja epäonnen esseet. Totesimme, että on liian helppoa kirjoittaa mustavalkoisesti ja pohdinta on suoraa mielipidettä kiinnostavampi. Kannattaa olla itsekriittinen, vaikka olisi itsekeskeinen. Joissain aiheissa dialogisuus on luontaista, se perustelee mielipiteitä.
Saimmekin tehtäväksi tehdä dialogisen esseen. Joko suoraa dialogia tai väitteen puolustamista, kunhan on kaksi vastakkaista mielipidettä.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kirjaesseitä

Viimeinen opetuskerta lyriikkakurssilla oli varattu kirjaesitelmien läpikäynnille. Ensin tosin teimme alkuun ryhmässä pantomiimiesityksen. Päädyimme valitsemaan Lassi Nummen lyhyen runon ja roolikseni jäi esittää nukkuvaa.
Ensimmäinen essee koski Patri Valoa. Jäimme pohtimaan voiko nykyään laittaa pakahduttavia tunteita runoihin. Niistä tulee herkästi nykyään ironisia. Valon kieleen kuuluva imelyys ja uskonnollisuus kuuluu kulttuurimme tyylilajiin. Eero Kilpi -esitelmästä jäi mieleen, että Kilpi kirjoittaa post-it -lappuja ja niistä runoja. Oma esseeni koski Hal Sirowitziä. Opettaja piti sen asettelusta. Se oli kuulemma kuin runokirjan sivu. Hän piti myös omasta runostani ja laittoi koko ryhmän tekemään oman äitini sanoi -runon.
 Laita pipo päähän, äitini sanoi.
Ethän halua hiustesi
jäätyvän niin kuin naapurin
Kallelle kävi kesken jääkiekkopelin,
kun pipo ei muka mahtunut kypärän alle.
Hänen isänsä joutui leikkaamaan Kallen hiukset
pois ja leikkasi vahingossa hiuksiin
kiinnijäätyneet korvalehdet, ja nyt
Kallen täytyy aina pitää pipoa.
Ahmatova -esseessä oli otettu mukaan runon selitykset ja se oli kuulemma mainio kokeilu. Itse pidin sitä lähinnä outona. Tapani Kinnunen on ilmeisesti Suomen Bukowski. Risto Rasa leikittelee rytmillä ja alivaltiosihteeri kikkailee kielen kanssa.
Aivan viimeisenä tehtävänä meidän piti selata runokirjoja ja miettiä miten ne ovat rakentuneet. Totesimme itse kirjojen olevan yhtä erilaisia kuin niiden sisältämien runojenkin.

Lyriikkakurssi ei ollutkaan läheskään niin pelottava, kuin olin pelännyt. Runoilijaksi en ehkä rupea, mutta hyvä tietää, että sekin sujuu. Perinteisiä runomitallisia runoja välttelen edelleen...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Melkein onnistuu

Ulkona paistaa aurinko ja taitaa kuulua linnunlauluakin. Lumetkin ovat jo lähes sulaneet. Voisi olla hyvä hetki mennä ulos pienelle lenkille. Pitkä ja pimeä talvi on väsyttänyt liikaa. Tänään pitäisi illalla tehdä vielä hetki töitä projektin deadlinen lähestyessä. Huomenna toimistolle pariksi tunniksi ja sitten illalla opiskelemaan. Koulutyötkin vaativat huomiota jossain vaiheessa. Ai niin, enhän minä pääse ulos enkä voi kirjoittaa tietokoneella. Sähköpyörätuolini on rikki. Minulla on onneksi varalla matkatuoliksi suunniteltu tavallinen pyörätuoli. Sillä en tosin pysty liikkumaan omin voimin, tietokoneen käyttö ei onnistu ja istuintyynykin painaa. Pääsen kuitenkin istuma-asentoon! Mitäs siitä, että työt, opiskelu ja virkistäytyminen kärsivät. Asiat ovat tosin paremmin kuin bändikaverillani. Hän vietti kaksi viikkoa kotona sängyssä ja suihkutuolissa, kun sähköpyörätuoli odotti varaosia. Istuisitko itse wc-istuimella koko päivän?
Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, kun saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Aina palveluita ei kuitenkaan suunnitella loppuun saakka. Tästä loistava esimerkki on apuvälineiden huoltoon liittyvät sivupalvelut. Apuvälineiden saanti on helppoa. Yksi soitto terveyskeskukseen ja mummolla on rollaattori (siellä on käytävällä oikeasti keko rollaattoreita odottamassa). Peruspyörätuolit vaativat ehkä muutaman sovituskerran. Sähköä käyttävät pyörätuolit tulevat keskussairaalasta, ja nekin vaativat sovitusta ja käytönopettelua. Monelle käyttäjälle ei tilata omaa uutta tuolia, vaan ainakin HUSin alueella katsotaan varastosta sopiva (lähde 1). Kun osaa vaatia ja perustella ja on muuten vain hankalampi tapaus (istuminen ja käyttö eivät onnistu ilman kauheaa säätöä), saa yksilöllisemmän tuolin.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että tällöin saa pyörätuolin alleen. Apuvälinejärjestelmä olettaa, että vammaisella itsellään on varatuoli. Jos ei ole, sellaista ei saa huollosta vaan hänet pitäisi ohjata terveyskeskuksen pakeille (lähde 2). Sieltä saa ehkä varastosta perustuolin, jossa pystyy istumaan vaan ei tekemään muuta. Huhu tosin kertoo, että ainakin Tampereella olisi joku saanut jopa sähköpyörätuolin lainaan huollon ajaksi. Helsinkiläiselle bändikaverilleni ei edes mainittu, että terveyskeskuksesta olisi ehkä voinut saada lainatuolin. HUS taitaa siis kunnostautua tässäkin.
HUSin apuvälinehuolto on muutenkin jännä paikka. Asiakkaat, eli ne apuvälineitä tarvitsevat, eivät pääse ollenkaan huoltotiloihin. Tämä tekee muun muassa renkaan paikkaamisesta operaation. Vammainen pitää saada pois pyörätuolista, jotta tuoli voidaan viedä toiseen kerrokseen huoltoon. Työkalujen tuominen vammaisen luo ja tuolin kallistaminen tunkilla on nykyään ilmeisesti liian vaarallista. Tästä seurauksena se, että pahimmillaan vammainen keikkuu nostolaitteessa liinan varassa renkaan paikkauksen ajan (tositarina). Tiedän asiakkaiden pääsykiellolle olevan syynsä. Meno oli joskus villiä ennen sääntöä. Joustamattomuus on vain hämmästyttänyt monia.
Ilman toimivaa pyörätuolia ei vammainen tosiaan liiku mihinkään eikä tee mitään hyödyllistä, kuten palkkatyötä. Hyödylliseen kuuluu myös pyörätuolin saaminen korjattavaksi. Huolto ja varaosat ovat ilmaisia, koska apuvälineet ovat terveyskeskuksen tai keskussairaalan omaisuutta. Ensin pitää vain saada tuoli huoltopaikkaan (lähde 3 ja 4). Huhuja on taas, että joskus huoltopaikka on hakenut ja tuonut pyörätuolin, jopa HUSin alueella. Oletuksena kuitenkin on, että vammainen hoitaa kuljetuksen itse. Vaikka sitä varatuolia ei olisi ja rikkinäinen tuoli ei liikkuisi mihinkään. 
Halvin ja helpoin vaihtoehto vammaiselle on sosiaaliviraston maksama vapaa-ajan kyyti. Niitä kyytejä on vain 18 yhdensuuntaista matkaa kuussa käytettävissä, mutta se on toisen kirjoitelman aihe. Näitä matkoja ei saa käyttää terveydenhuoltoon tai kuntoutukseen liittyvään tarkoitukseen. Tämä sisältää apuvälineiden huollon. Terveydenhuollon ja kuntoutuksen pitää lain mukaan hoitua Kelan maksamilla kyydeillä. Niiden omavastuu on 25 euroa per matka. Jos matkustaa tarpeeksi, omavastuukatto tulee täyteen ja matkat ovat asiakkaalle ilmaisia. Pyörätuolin huoltoon vieminen maksaa ennen omavastuukattoa siis 50 euroa – huoltopaikkaan ja takaisin. Se on iso raha monelle eläkkeen kanssa sinnittelevälle. Lisäksi vammaisen pitää itse olla mukana, sanoo Kela. Pelkän tuolin kuskaaminen tai avustajan lähettäminen tuolin kera ei siis käy. Mitäs sitten, kun varatuolia ei ole eikä saa? Sänky mukaan? Harvoin huoltopaikassa pitää vammaisen oikeasti olla mukana (varsinkin jos huoltotiloihin ei edes pääse), vian selostaminen onnistuu puhelimessakin. Huoltoon vieminen vie siis turhaan vammaisen aikaa ja vaivaa Kelan säädösten mukaan. Toki pyörätuolin voi aina laittaa lähettipalvelun matkaan. Hinta on hyvässä lykyssä sama kuin Kelan matkoissa. Lähettipalvelu vain tietää vähemmän pyörätuolin liikuttamisesta kuin invataksikuskit.
Kaikelle on toki syynsä. Kelankin maksamia matkoja olisi helppo hyväksikäyttää, jos vammaisen itsensä ei tarvitsisi olla mukana. Sosiaalivirasto ei maksa huoltomatkoja, koska ne kuuluvat Kelan vastuulle. Huollon pitäisi täyttää varasto varatuoleilla, jotta niitä riittäisi kaikille ja aina löytyisi melkein sopiva. Ehkä apuvälineiden huoltopolkua voisi kuitenkin hieman entrata. Vammaisilla kun on muutakin tekemistä, kuin reissata huoltoon ja takaisin ja odottaa, että pääsee taas liikkumaan itse. Mikäli ilmaista huoltokuljetusta ei haluta tarjota, miten olisi edes maksullinen kuljetus osaavalla kuskilla ja hyvällä autolla? Niin, ja olisihan se mukava saada kiireellisiä huoltopalveluja muulloinkin kuin virka-aikaan.
Oman sähköpyörätuolini kohdalla kävi onnellisesti. Tai no, melkein onnellisesti. Oikosulun syytä ei löydetty ja kaikki toimii normaalisti. Sain tuolin vuorokaudessa takaisin maksettuani 100 euroa huoltomatkoihin. Työt ja koulutehtävät viivästyivät vain kaksi päivää. Nyt vain odotellaan seuraavaa oikosulkua.

Lähteet:
1 ” Ensimmäisellä apuvälinekäynnillä tehdään yksilöllinen tarvearvio, jonka perusteella sovitetaan potilaan tarpeita vastaavaa apuvälinettä sekä harjoitellaan apuvälineen käyttöä. Usein joudutaan sovittamaan erilaisia sähköpyörätuoli ja – mopo malleja, jotta löydetään potilaan toimintakykyä vastaava apuväline. Samalla arvioidaan yksilöllisten lisävarusteiden tarve. Pääsääntöisesti sähköpyörätuoli tai - mopo valitaan kierrätettävistä laitteista Apuvälinekeskuksen toimintakäytännön mukaisesti. Tarvittaessa tehdään kotikäynti. Apuvälineen luovutus tapahtuu tarvittavien muutostöiden tekemisen jälkeen luovutuskäynnillä, jolloin apuvälineen käyttö kerrataan.” HUS, Carea ja Eksote sairaanhoitoalueiden yhtenäiset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2015. Sivu 80.
2 ”Kun apuväline on huollossa tai korjauksessa, tilalle annetaan toinen apuväline aina, kun se on mahdollista. Tarvittaessa apuvälineen käyttäjälle tiedotetaan muista palveluista, jotka korvaavat apuvälineen tilapäistä puutetta.” Apuvälinepalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:7. Sivu 17.
3 ”Asiakas huolehtii apuvälineiden kuljetuksesta itse. Kooltaan suurien ja painavien apuvälineiden (esim. sähkösäätöinen sänky) kuljetuksen järjestämisestä ja kuljetuskustannuksista vastaa terveydenhuollon. Jos apuvälineiden kuljettaminen tai kuljetuksen järjestäminen on asiakkaalle mahdotonta vaikean toimintakyvyn rajoitteen vuoksi, vastaa tällöinkin terveydenhuollon toimintayksikkö kuljetuksesta osana apuvälinepalveluiden kokonaisuutta. Tällaisista tapauksista sovitaan aina erikseen apuvälineen luovutuksen yhteydessä.” Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. THL 2016
4 ” Terveyskeskuksista 43 ja keskussairaaloista 60 prosenttia ilmoitti, että apuvälineiden käyttäjät joutuivat itse kustantamaan joitain apuvälineiden käyttöön, huoltoon, kuljetuksiin tai varaosiin liittyviä kustannuksia (kuva 3 ja 4). Kolmannes vastaajista mainitsi kuljetuskustannukset. Useissa terveyskeskuksissa käyttäjät pääsääntöisesti joutuivat hakemaan ja palauttamaan apuvälineensä omin avuin. Yksi terveyskeskus peri seitsemän euroa apuvälineiden kuljetusmaksuna” Outi Töytäri. Apuvälineiden ja apuvälinepalveluiden saatavuus terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa 2006: Selvitys apuvälineiden luovutuskäytännöistä ja apuvälinepalvelujen toteutuksesta. Stakes, Helsinki 2007. Sivu 23.



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Liikkuvat osat

Unohtui kirjoittaa viime kerralla, että tämä opettaja tykkää antaa paljon lukuvinkkejä. Viime kerralta esimerkiksi Michel Welbeckin Alkeishiukkasia, Heikki Aittokosken Narrien laiva, Tommi Melanderin Onnellisuudesta, Timo Hännikäinen Ilman, Antti Nylenin useampikin kirja, Milan Kunderan esseemäiset romaanit... Tällä kerralla mainintoja saivat Ville Lähteen Paljon liikkuvia osia sekä Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti, Ville Juhani Sutisen Kiinalainen ruletti, Kari Ukkilan Kerettiläisessee, Ville Ropposen Uralilainen ikkuna ja Jaana Seppäsen Iltapäivä.
Kävimme läpi viime kerralla aloitettujen esseiden seuraavia versioita. Esseen ensimmäinen kappale mietitytti opettajaa muutaman kohdalla. Muuten mietimme lähinnä esseiden teemoja ja miten niitä voisi korostaa. Joskus toisto on hyvä, joskus taas kannattaa mennä heti suoraan asiaan. Aina kannattaa kirjoittaa enemmän.
Essee pyrkii olemaan muuta kuin mielipiteitä ja faktoja. Se menee kiinni itse polttopisteeseen ja kerää pikkuajatuksia, aavistuksia. Moralisointi voi toimia tyylikeinona, jos sitä ei käytä liikaa. Rajujen väitteiden kanssa ajatus pitää käydä läpi loppuun saakka. Kaikki konkreettinen tieto tuo dialogia ja uskottavuutta, mutta annettuja totuuksia ei kannata esittää sellaisenaan.
Saimme tehtäväksi kirjoittaa matkakokemuksesta. Tekstissä pitää olla positio tai ongelma sekä tarkkailija tunnelma. Teemana ihmisen ajattelu, oleminen maailmassa.

TXTFBBBQ3



Amy kysyi vielä kerran, olimmeko varmoja, ettemme halua kyytiä. Nyökkäsimme molemmat kiivaasti ja vakuutimme pärjäävämme taksilla. Amerikkalaiset olivat osoittautuneet matkan aikana ystävällisiksi, Amy mukaan lukien. Joskus kulttuurierot vain osoittautuivat lähes hengenvaaralliseksi.
Amy oli juonut puistossa jo jonkin verran. Jo siinä vaiheessa mietimme Hennan kanssa, haluammeko oikeasti Amyn kyydillä myös takaisin hotellille, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut. Hotellille palattua oli margarita-kone ilmestynyt hotellin uima-altaan reunalle. Se oli ollut kovassa käytössä. Myöhemmin alkuillasta oli muutkin juotavat kaivettu esiin. Päätimme Hennan kanssa jo ajoissa, että taksi olisi paras kulkuväline illaksi. Jotenkin Amy kuitenkin pääsi turvallisesti hotellilta baariin ja illan päätteeksi vielä takaisinkin. Texasiinkin oli säädetty rattijuopumuksen raja muutama vuosi aikaisemmin, mutta se ei Amya haitannut. Kuulemma kaikki oli ok!
En ollut oikein tiennyt, mitä odottaa, kun sain kutsun aitoon texasilaiseen grillijuhlaan. Grilliruokaa tietysti, ja hyvää seuraa. Sama nettiporukka oli järjestänyt jo kahdet vuosittaiset juhlat, niin pitihän sinne päästä mukaan. Juhlilla oli jo legendaarinen maine. Porukka tunsi toisensa ison nettisivun kautta. He järjestivät kaikenlaisia tapaamisia, mutta noina vuosina grillijuhlat olivat se isoin juttu.
Suomalaisille grillijuhlat tarkoittavat rauhallista kesäiltaa. Tarjottavana kuivia kyljyksiä, lähes palanutta maissia ja tietysti makkaraa ja kylmää olutta. Texasissa tehdään asiat toisin, isommin. Kaksi päivää juhlintaa, joista yksi varattu grillaamiseen.
Hennaa ja minua nauratti heti saapuessamme San Antonioon. Ensimmäinen tapaamamme henkilö oli pukeutunut niin kuin Texasissa kuuluu: cowboy-hattu, ruutupaita, farkut ja bootsit. Asiaan kuului leveä Etelän murre ja ystävällisyys. Meitä oikein harmitti, kun emme päässeetkään hänen taksiinsa, vaan hän ohjasi meidät isompaan, pyörätuoliystävälliseen autoon.
Nettiporukkaa saapui grillijuhliin eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa, joten meille oli varattu pieni hotelli melkein kokonaan. Hotellissa ei ollut mitään mainittavan ihmeellistä. Samanlaisia löytyy joka kaupungista. Alue, jolla hotelli sijaitsi, oli periamerikkalainen ja -texasilainen. Naapuritontille pääsi kävelemään parkkipaikan läpi, mutta muuten alue oli autojen valtakuntaa. Jalkakäytäviä toki oli, mutta ne olivat kapeita ja huonossa kunnossa. Miksi joku niitä haluaisi käyttää, kun autokin on keksitty? Julkisesta liikenteestä muistutti yksi bussipysäkki, busseja ei vain näkynyt.
En tiedä, kuka oli maksanut ja kuinka paljon, mutta ilta-aikaan hotellin aula/aamiaistila oli vain nettiporukkamme käytössä. Baaria ei hotellista löytynyt, mutta se ei ollut ongelma. Joku oli tuonut useamman coolerin täynnä erilaisia oluita. Meille alkoholittomille taiottiin jostain Coca-Colaa. Mikä sen amerikkalaisempaa.
Paikalliset grillimestarit aloittivat valmistelut jo kukonlaulun aikaan. Hotellin lähellä olleesta puistosta oli vuokrattu grillialue käyttöömme. Viisi metriä leveä, kivestä muurattu grilli ei lämmennyt hetkessä, ja ruokakin vaati aikaa valmistuakseen. Melkein viidenkymmenen hengen ruokkiminen ei ole helppoa. Grillin seurana oli pitkiä pöytiä ja penkkejä, ja ympärillä nurmikko, pensaat ja puut hehkuivat vihreän eri sävyissä.
Kun saavuimme paikalle Hennan kanssa Amyn kyydillä, olivat ruokalajit esillepanoa vaille valmiita. Nyhtöpossun nyhtämiseen värvättiin apuvoimia, ja pian viisi miestä oli repimässä sian lapaa kappaleiksi haarukoilla. Grillistä tuli myös täytettyjä chilejä ja lämmintä maissileipää. Mac’n’cheese eli juustomakaronilaatikko tuli paikallisen asukkaan keittiöstä. Samoin kanelipulla, joka käytännössä oli korvapuusteja pellille levyksi muotoiltuna. Nachoja ja muuta naposteltavaa löytyi eri laatuja. Osa tarjoomuksista oli suussa sulavaa, osa taas liian pelkistettyä. Nyhtöpossua opettelin itse tekemään kotiin päästyäni, kauan ennen sen suomalaista suosiota.
Iltapäivä pyhitettiin syömiselle ja seurustelulle. Ihmiset seilasivat edestakaisin eri ryhmien ja ruokatarjoilujen välillä. Ääntä riitti. Suomessa kaikki olisivat ottaneet annoksensa ja menneet kiltisti pöydän ääreen tai omaan nurkkaansa syömään. Juttelu olisi rajoitettu vain lähinaapureihin. Texasissa huolehdittiin myös veden juonnista. Vesipulloja oli jäisissä coolereissa pöytien päissä.
Jossain vaiheessa todettiin kaikkien syöneen tarpeeksi. Ruoat pakattiin mukaan ja juhlat siirtyivät takaisin hotellille. Hengailua jatkettiin sisällä ja ulkona, ja uima-allas sai paljon vieraita. Nälkäiset saivat hakea ruokaa kokoustiloista, jonne kaikki oli taas levitetty uudelleen esille. Alkoholia oli jatkuvasti tarjolla useassa muodossa, mutta kukaan ei tullut kaatokänniin ennen kuin myöhään illalla. Kaikilla oli vain hyvin hauskaa. Suomalaisittain se tuntui oudolta. Joko otetaan yksi olut tai juodaan kännit. Koko päivän kestävää pikkuhiprakkaa ei täällä tunneta. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi Amyn alussa mainitsemani kyytitarjous tuntui meistä vaaralliselta. Emme voineet yhtään arvioida hänen ajokuntoaan, vain nautittua alkoholin määrää.
Grillijuhlien oli luvattu kestävän kaksi vuorokautta ja sen ne tekivätkin. Aamulla koko porukka suuntasi aamiaiselle läheiseen tacopaikkaan. Kävellen, kumma kyllä. Burrito munakastäytteellä oli omanlaisensa elämys, jota en jäänyt kaipaamaan.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Seuraava versio

Tunnilla aloitetusta esseestä oli helppo tehdä seuraava versio, vaikka sainkin tuolini korjauksesta ja pahin ärsytys laantui. Kyselin Facebookissa kokemuksia apuvälineiden korjaamisprosessista. Mitään kovin uutta ja hyödyllistä sieltä ei tullut esiin, mutta aihe selkeästi kiinnostaa. Saatan jopa laittaa esseen tarjolle jonnekin lehteen.
Suurin muutos tekstissä on ehkä lähdeviitteiden käyttö. Etsin netistä erilaisia ohjeistuksia apuvälineisiin liittyen. Sieltä löytyi joitain perusteita käytännöille ja vahvistus sille, että jossain päin Suomea asiat hoituvat paremmin.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tietoa

Lyriikan jälkeen mentiin aivan toiseen laitaan eli tietokirjoittamiseen. Opettaja ilmoitti heti alkuun, että kurssi käsittelee vain esseitä. Niiden perusteella voi kuulemma kirjoittaa mitä vain tietokirjallisuutta. Tämä on ehkä totta, mutta olisi ollut kiva käydä edes lyhyesti läpi tietokirjoittamisen muitakin muotoja, kuten uutisia ja blogeja.
Essee ei ollut kovin tuttu tekstimuoto opiskelijoille, popularisoituja tiedeblogeja lukuun ottamatta. Esseitä on kirjoitettu lähes aina. Opettaja määritteli esseen henkilökohtaiseksi, persoonalliseen sävyyn kirjoitetuksi tietotekstiksi. Se ei ole puhdasta fiktiota koskaan. Usein esseessä on yhteiskunnallinen teema taustalla. Essee on ajatusleikki, joka tutkii asioita eri kanteilta ja eri tavoin. Se on siis paljon muutakin kuin akateeminen essee.Essee voi sisältyä romaaniin sellaisenaan, ja elämäkin voi esseemäinen, juureton ja pohdiskeleva.
Varhaisimmat esseet ovat Platonilta, Cicerolta ja Senecalta. Keskiajalla esseitä ei juuri kirjoitettu, mutta 1500-luvulla Michel de Montaigne loi nykytyylisen esseen. Suomessa esseen suosio on kasvanut tällä vuosituhannella, koska sitä ennen se miellettiin vanhojen miesten horinaksi.
Essee ei sisällä valheita, mutta siinä on kaunokirjallisia piirteitä. Se ei myöskään ole puhdas tietokirjallinen teksti kuten esimerkiksi uutinen. Esseessä on aina kirjoittajan oma persoona mukana. Esseen minä laittaa itsensä likoon.
Saimme tehtäväksi tunnilla kirjoittaa miniesseen. Piti valita joku ominaisuus ja käsitellä sitä tärkeänä pitämän asian kautta. Valitsin välinpitämättömyyden, niin sain avauduttua sähkärin korjausprosessista.
Lopuksi luimme esseemme ääneen ja saimme lyhyen palautteen. Aiheeni oli kuulemma hyvä. Tekstin voisi vain ehkä rakentaa toisin, eli jättää faktat esseen loppuun. Ensi kerraksi pitää olla seuraava versio esseestä valmiina.

Ei kuulu mulle v1

Ei kuulu mulle. Ei me makseta. Mä noudatan vaan ohjeita.
Tietyt asiat Suomessa eivät ilmeisesti ole kenenkään ongelma. Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, että saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Veroja kun maksaa jokainen, haluaa tai ei. Joskus vain palvelut jäävät puolitiehen.
Apuvälineitä saa Suomessa helposti. Yksi soitto terveyskeskukseen, ja mummolla on rollaattori. Sähköpyörätuolin aikuinen saa muutaman sovituksen jälkeen. Kaikille valinnanvaraa ei anneta, pitää ottaa se jonkun sopivaksi katsoma malli. Jos osaa vaatia ja perustella, saa ekstraa.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? You’re screwed. Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että silloin saa pyörätuolin alleen. Vammaisella itsellään pitää olla varatuoli tai hän viettää korjausajan sängyssä. Terveyskeskuksen tuolit kun eivät sovi monelle tehokäyttäjälle. Sängystä on vaikea osallistua normaalielämään. Siihen kuuluu rikkinäisen tuolin saaminen korjattavaksi.
Huolto on ilmaista. Kukaan ei vain auta kuljetuksessa. Sosiaaliviraston kyydeillä ei saa huollattaa tuoleja. Kelan 25e suunta kyydit tulevat äkkiä kalliiksi, jollei omavastuut ole täynnä. (niin kuin kiltillä vammaisella) Lisäksi pitäisi olla itse mukana. Mitä sitten, kun ei ole varatuolia? Sänky mukaan? Ja jos tuoli on oikeasti rikki, pyörä irti, oikosulku, eikä se liiku (tai siinä ei voi istua)?
Voi voi. Maksa itse ja luota lähettipalveluun.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Runotanssi

Tämä oppitunti olikin pitkä. ja sisältö vaihteli laidasta laitaan. Aloitimme pohtimalla runon ja proosan eroja. Runo on herkempi. Se on korukieltä ja kielen iloittelua. Se elää hetkessä, kuvailee ja tarjoaa tilaa omille ajatuksille. Proosa kertoo ja toteaa. Se on selkeää ja on valmiiksi tulkittu.
Seuraavaksi tuli kurssin mielenkiintoisin osuus. Tanssija esitti meille edellisellä kerralla kirjoittamiamme dadarunoja. Esitykset olivat hauskoja, äänekkäitä, tunteikkaita ja jotain aivan muuta. Tanssija vertasi runon lausuntaa sen tanssimiseen ja runon sommittelua tanssimiseen tilassa. Runo saa toisen taidemuodon kautta myös kirjoittajalle uuden tavan tulkita sitä.
Esitelmiä oli tällä kertaa useita. Agneismi luo kauneutta luonnollisesta fyysisestä maailmasta ja haluaa luoda maailmasta paremman paikan tuleville sukupolville. Nonsense runossa on enemmän rakennetta kuin dadassa. Se luo mahdollisuuden radikalisoida vanhaa riimiä. Kollaasiruno yhdistää tekstejä eri lähteistä. Siinä onkin perinteisesti sitaatteja ja viittauksia muualle. Teimme tästä harjoituksen jossa mm. luettiin useiden runojen rivejä väärin.
Kuvarunon teksti muodostaa kuvan. Se antaa tulkinnalle paljon tilaa. Konkretismi taas hyödyntää visuaalisia ja typografisia keinoja ja lisää kuvia ja piirroksia runoon. Pidin myös oman esitelmäni lasten runoista.
Keskustelimme ajasta runoudessa. Miten kirjoittamisella järjestää aikaa. Paperilla käytetty tila voi hidastaa tai kiihdyttää lukemista. Verbien aikamuodoissa pitää olla tarkka. Imperfekti luo tarinan ja jos tekstissä ei ole futuuria, siitä tulee staattista.
Saimme lopuksi taas runotehtävän. Piti muistella esinettä omasta menneisyydestään ja kuvailla sen ulkonäkö tarkasti. Sen jälkeen piti kuvailla mitä esineen ympärillä on, eli valo, esineet, tunnelma jne. Näiden pohjalta piti kirjoittaa lyhyehkö runo, joka sisältää tulevaisuuteen kohdistuvaa kerrontaa. Valitsin omaksi esineekseni Vipsin.

Hiljaisen talon uinuessa
vanha koira valvoo lapsen unta.
Oma pesä, oma maailma
Kiiltosilmät napittaa,
luppakorvat kuuntelee
vanha koira valvoo lapsen unta.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Dadakuva

Alkuosan tunnista mietimme kuvakielisyyttä ja saimme taas runotehtävän. Jokainen etsi koulurakennuksesta jonkinlaisen taideteoksen ja teki siitä runon. Päädyin runoilemaan aulassa olevasta maalauksesta, jota aina katselen ennen tunnin alkua.
 paksutaulu

miehiä pellolla
metsän tuijotus, selin
savua taivaanrannassa
palmuja, puita, patsas
pisara ja pelto
kukkia kankaalla
värejä, haaleita, kuluneita
taitettuja osia, irtonaisia
likaista
lasin suojassa

Kuvallisuus voi olla metafora, vertaus tai symboli. Runo pyrkii sanomaan asian kuvakielisyyden kautta ja runoilija puhuu tarkasti sisäisessä tulkinnassa.
Vaikka runoilija lähestyisi heti monen merkityksen kautta, silti pitäisi myös muistaa kuvailla konkreettista. Tämä helpottaa lukijan ymmärrystä. Monet oivallukset tulevat heti ja joskus runo pitää uskaltaa jättää kesken.
Ensimmäinen opiskelijan esitelmä oli dadaismista. Sen runot ovat välittömiä, sattumanvaraisia, nonsenseä ja melua. Dadaismi haluaa kyseenalaistaa ja ärsyttää. Päädyimme tekemään dadarunon opettajan keräämien sanojen pohjalta. Niitä kuulemma käytettäisiin ensikerralla tanssiesityksissä.
Me ja muut

Meillä särö!                 Tonavassa
Jakoavain meissä
Rouskuttaenjuostessa
Kissakalahatussa

Suojatiessa. Körmyttäessä.

Sitten seurasi esitelmät hakukonerunoudesta ja yhteiskuntarunoudesta. Jälkimmäinen oli lähinnä poliittista runoutta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Esseetä runosta

Runokirja esseeni aiheeksi tuli Hal Sirowitzin Äitini sanoi. Se valikoitui osaksi koska se oli valmiina kirjahyllyssäni, tiesin sen olevan hyvä ja ajatuksia herättävä, ja lisäksi koska piti valita jotain henkilökohtaista. Siitä oli helpompi saada henkilökohtainen osuus kasaan kuin satunnaisesta kirjaston kirjasta.
Esseen muoto oli aika vapaasti valittavissa. Yritin välttää puhdasta runoanalyysiä siinä onnistumatta. Lisäksi kipeät ranteet taas haittasivat vähän kirjoittamista.
Valikoin esseeseen mukaan esimerkkejä kirjan erityyppisistä runoista. Loppuun ilmestyi jostain oma runonikin, vaikka se ei ollut alunperin tarkoitukseni. Jotenkin se vain kuului asiaan.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Shokkialku

Yskä iski taas niin jouduin olemaan lyriikan kurssilta pari ensimmäistä kertaa pois. Sain onneksi opettajalta tehtävät sähköpostitse. Eli meidän täytyy pitää lyhyt esitelmä runouteen liittyvästä ilmiöstä sekä tehdä essee perustuen johonkin runokirjaan. Ainakin ensimmäisen kerran perusteella lyriikkakurssi ei ehkä olekaan niin kaamea. Opettaja ainakin on tyyliltään mielenkiintoisempi ja osaavampi kuin vanhat koulun äikän opettajat.
Oppitunnilla tuli heti oikea shokkialku kun meidät laitettiin kirjoittamaan runo otsikolla “Valon viivat harmaassa”. En tiennyt ensin mitä kirjoittaa, mutta sain sentään jotain aikaan, ainakin tuotos on hyvin moderni. Se pohjautuu vanhaan piirtoharrastukseeni.

 valon viivat harmaassa

viiva piirtyy
                        harmaalla harmaaseen
mustaa mustaan

                       valoa paperiin
          
oma ääni muodostuu

       kuuluu muille

                paperilla näkyy
        
    valoa

Runoilun jälkeen mietimme rytmiä ja mittaa hetken, eli miten runo on aseteltu paperille, sen typografia ja miten hengitetään lukiessa. Onko ääneen lukemisessa eroa runon kirjoittamiseen? Rytmiä on kaikkialla ja se saa tukea musiikista, tekstissä fonetiikan kautta. Rytmi voi olla ajallinen ja tilallinen. Runossa voi olla mitta, vapaa mitta tai ei mittaa ollenkaan. Alkusoinnut ovat vanhinta runon muotoa.
Meillä oli myös kolme lyhyttä esitelmää. Ensimmäinen kävi läpi modernismia, eli runouden muotoa 1800-luvun lopusta eteenpäin. Sen sanasto on arkista ja se pyrkii yksinkertaistamaan. Se toi säkeenylityksen runouteen ja pyrki muutenkin uudistamaan vanhaa kaavaa. Toinen esitelmä oli roolirunoudesta, eli joka on tavallaan draamallinen monologi. Siinä on tärkeää puhehetki ja konteksti. Viimeinen esitelmä oli flarfista. Se on eräänlaista hakukonerunoutta, josta on tehty tarkoituksella huonoa ja kömpelöä. Päädyimme tekemään siitäkin harjoituksen. Googlasin sanan yksisarvinen. Tässä on tulos:
Olenko olemassa?
Olenko vuohi vai hevonen? Valkoinen vai vaaleanpunainen?
Kehitys jatkuu, 7. ulottuvuudesta eteenpäin
Liihottelen kuitenkin Brasiliassa,
hillittömän rakkauden ja intohimon vertauskuvana
elasmotherium sibiricum - sarvikuonon sukulainen 

tiistai 28. helmikuuta 2017

Hallittua kirjoittamista

Opettaja antoi lukuvinkiksi kirjan Mindfulness ja kirjoittamisen taito. Sen on kirjoittanut Dinty W. Moore, amerikkalainen luovan kirjoittamisen opettaja. Kirja on aika filosofinen, niin kuin mindfulness-oppaan kai kuuluukin olla. En ole tätä ennen lukenut mindfulnessista mitään, vaikka hyllyssäni onkin aikuisten värityskirja. Onneksi (?) Moore antaa kirjan alkupuolella lyhyen selvityksen mindfulnessista ja siitä, miksi hän kirjaa nyt kirjoittaa. Tiivistetysti hänen mukaansa pitää olla läsnä hetkessä ilman häiriötekijöitä. Kirjoittaessa pitää tuntea itsensä, sekä mitä, miksi ja ketä varten kirjoittaa. Elämä on vaikeaa ja sen kontrollointia pitää rajoittaa. Nämä teemat jatkuvat kirjan läpi. Moore itse tiivistää kirjan lopussa sen viestin olevan älä takerru ja ole avoin.
Kirjan itse sisältö koostuu kirjailijoiden ja vastaavien tärkeiden henkilöiden sitaateista ja Mooren kommenteista ja pohdinnasta. Lainattuna on mm. Thomas Mann, Stephen King, Anton Tšehov, Truman Capote, Bhante Gunabatana ja William Faulknerin ajatuksia, yhteensä 56 kappaletta. Osa sitaateista ja Mooren pohdinnasta on tosiaan hyvin filosofista ja paikoin vaikea tajuista, joskus taas ne sisältävät käytännön neuvoja.
Ensimmäinen osa kirjasta käsittelee kirjoittajan mieltä. Kirjoittaminen saa olla vaikeaa, mene epämukavuusalueelle, kirjoita vaikka ei olisi inspiraatiota, tekstin pitää yllättää, säikäyttää, aiheuttaa tunteita… Mitä siis kirjoittajan alitajunnassa liikkuu tai ainakin pitäisi liikkua. Osa näistä neuvoista ovat tulleet kurssin aikana esille, kuten epämukavuusalue. Kirjoittaminen ilman päämäärää ja inspiraatiota olisi itselle hyvä oppia. Usein sitä odottaa juuri oikeaa ajatusta, mistä aloittaa. Päädyn usein myös suunnittelemaan ainakin osan tekstistä ennen sen kirjoittamista. Hyvä tapa miettiä sanamuotoja, mutta sitten ne pitäisi vain saada paperille pian, ja joskus sanat näyttävät kuitenkin erilaiselta kirjoitettuna.
Toinenkin kirjan osa – kirjoittajan pöytä – sisältää samoja teemoja. Joskus vain täytyy pakottaa itsensä kirjoittaman ja blokki menee ohi. Teksti syntyy sana kerrallaan ja tekstiä saa editoida ja karsia. Hyvä neuvo on lukea oma kirjoitelma kuin vieraan kirjoittama teksti. Siinä tulee mietittyä, onko lause oikeasti tarpeellinen ja näyttääkö se tarpeeksi, saako siitä oikean käsityksen.
Kirjoittajan visio on seuraavan kirjan osan teema. Kaikilla kirjoittajilla on oma äänensä, joka voi olla minkälainen vain. Joskus kirjoittaja takertuu ajatuksiin tai tietynlaiseen kerrontaan, ja se kannattaa tunnistaa ja pohtia takertumisen syitä. Osa korostaa edelleen tekstin versiointia ja muokkausta.
Viimeinen osa pohtii kirjoittajan elämää. Kirjoittajalle on sallittu muukin elämä kuin tekstin edessä istuminen. Uteliaisuus on hyve ja kannattaa hämmästellä ja kummastella. Esteistä voi aina oppia jotain ja ne eivät välttämättä ole ylipääsemättömiä.
Kirja oli kokonaisuutena miellyttävä lukea. Sitaateista ei jäänyt yksityiskohtia mieleen, paitsi Faulknerin ”Tapa rakkaasi”. Kirjan teemat tekivät kuitenkin selkeän muistijäljen ja antavat pohtimisen aihetta. Ei ihme, että opettaja piti kirjasta.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Loppua ja palautetta

Viimeinen kurssikerta niin kävimme muutamia tekstejä läpi ja hieman yleistä pohdintaakin. Tekstin ja henkilöiden puhetyyli aiheutti jonkin verran keskustelua, samoin parodian ja ironian merkitykset.
Sain palautetta myös omasta tekstistäni. Mietin ääneen onko siinä jo liikaa yksityiskohtia, mutta ilmeisesti ei. Ne herättivät muutamia kysymyksiä, kuten mihin ne sijoittuu ja miten siihen on päädytty. Opettaja kyseli kauheasti sen perään, mihin teksti ottaa kantaa ja mikä on yhteiskunnallinen ajatus sen taustalla. Pitää siis alkaa oikeasti miettimään maailman ja tapahtumien taustoja ja saada niitä paperille auki. Tunnilla jo mietittiin onko tarina dystopiaa, nykymaailma lähtenyt käsistä? Mietimme myös kuka on joutunut eturintamaan ja miksi. Oravakin sai huomiota. Ehkä näistä saa enemmän jatkettua joskus. Ainakin maailman propagandaa olisi hauska miettiä.
Loppuun oli varattu aikaa taas keskustelukierrokselle: miltä nyt tuntuu ja mihin on pyrkimässä. Omat ajatukset lähinnä koskivat kirjoittamisen harjoittelua ja prosessikirjoittamista. Pitäisi myös saada luettua oikeasti eri tyylisiä kirjoja. Muilta opiskelijoilta nousseita ajatuksia oli tietoisempi ote luettuun ja kirjoitettuun ja itselle oleellisen tunnistaminen. Pitäisikö luoda tietoisesti oma tyyli?

Kurssi oli yhtä mielenkiintoinen kuin edellisetkin vaikka painotus olikin liikaa palautekeskusteluissa. Niistä sai kuitenkin paljon ajatuksia ja ideoita omaan kirjoittamiseenkin. Oma tyylini ehkä alkaa näkyä tai ainakin kirjoitukseni teemaan liittyvä tyyli.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Palautekierros

Kävimme taas läpi opiskelijoiden uusia tekstejä ja muutamista tehtyjä uusia versioita. Mietimme maailman rajaamista teksteissä. Lähikuvaa ja yleiskuvaa, mitä kannattaa kertoa ja miten tilanteeseen on päädytty. Yhteen tekstiin oli saatu toimiva kehärakenne aikaan.
Tarinointi oli myös puheenaiheena. Tarinasta syntyy uusia tarinoita, samoin elämän jatkumisesta. Tekstin rakenne voi myös vaikuttaa tarinan jatkumoon.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Paluu odotukseen

Laren vartiovuoroon oli aika kiva kehitellä kaikkea. Sain liikaakin ideoita, ja päädyin luomaan kokonaisen maailman sotineen. Joskus pitää kirjoittaa Laresta, soiroista ja sodasta lisää.Sieltä saisi vaikka mitä herkullista irti.
Lisäsin tekstiin muiden toivomia vihjeitä paikasta ja ajasta kertomalla mm. tekniikasta. Yritin tehdä Laresta myös pidettävän lisäämällä taustatarinaa ja jonkun kommentin mukaiset äidin keittiöverhot. Se oli ehkä jo liikaakin. Pienillä editoinneilla sain ehkä myös tarinallisuutta lisätty ja kieltä sujuvammaksi. Novellin loppuun en kajonnut, koska huomasin pitäväni siitä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Odotus v2

Puoli valtakuntaa tupakasta. Olisi edes jotain tekemistä, Lare ajatteli ja haukotteli. Se kävi järkeen, että tupakat oli kielletty aktiivisilla sota-alueilla pimeään aikaan. Lare ei kuitenkaan voinut käsittää, miksi niitä ei saanut polttaa täällä kaukana kaikesta. Lähimpään kaupunkiin oli kymmeniä kilometrejä, ja kaikki kylien tapaisetkin melkein yhtä kaukana. Pääosa taisteluista oli yli sadan kilometrin päässä, Isamin vuoristossa. Leiri oli lisäksi pieni, ja ulkopuolisten silmiin ei mitenkään tärkeä. Ei se muidenkaan silmiin tärkeä ollut. Joku oli vain jossain päättänyt, että tähän pitää varastoida sotilaita odottamaan jotain tapahtuvaksi. Tuskin yksikään sorojen sissijoukoista eksyisi tänne saati sitten olisi tarpeeksi lähellä ampuakseen hänet tupakan hehkun takia. Tai vaikka eksyisikin, Lare mietti, ainakaan sitten ei olisi näin tylsää.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Tyyliä!

Nyt oli vain parin opiskelijan tekstit luettavana. Tärkeimpiä asioita niissä oli ehkä huomion kiinnittäminen aikamuotoihin ja yleisluontoisuuteen. Juonen ja tapahtumienkin suhde kannattaa käydä ajatuksen kanssa läpi. Sanavalinnoista saa vastavoimaa tekstiin ja toisaalta ne voivat hidastaa liikettä.
Keskustelimme tunnilla myös tyylistä ja tekstistä. Passiivilla voi olla paikkansa, mutta sitä ei saa käyttää liikaa. Samoin lauseenvastikkeilla, joita pitäisi olla vielä vähemmän. Niitä olen kai itse vältellyt, ja omasta mielestä jopa liikaakin, ettei luettavuus kärsi. Pitää laittaa nämä korvan taakse.
Teimme myös huomion, että omasta tekstistä turhan löytäminen voi olla vaikeaa. Kannattaa siis luetuttaa tekstejä muillakin ja pitää taukoja. Voi myös kirjoittaa paljon ja editoida ja poistaa turhat myöhemmin. Valmiiseen tekstiin ei kannata heti pyrkiä.
Luimme kolme tekstinäytettä, joissa oli aivan eri tyyli. Ensimmäinen oli hankala seurata ja kaipasi pisteitä. Sellaisiakin tekstejä on tosin hyvä lukea ja haastaa itsensä. Toinen olisi ehkä editoitavissa, mutta se toisti itseään ja oli hengästyttävä lukea. Kolmas onnistui olemaan runollinen ja ekonominen. Siinä kirjoittajan huomio oli selkeästi ollut tyylin luonnissa.
Lopussa kävimme lyhyen kierroksen siitä, mikä mietityttää jokaista juuri nyt. Itsellä mieleen tuli oman tekstin editointi ja uudelleenkirjoitus. Olen saanut edellisen version pohjalta liikaakin ideoita ja pitäisi malttaa laittaa kaikki paperille. Yritän myös tietoisesti kirjoittaa kuvailevammin ja tarinallisemmin, saada lihaa luitten ympärille. Uuden version deadline on tiistaina, eli pitäisi vain kirjoittaa.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Nimetön uutisankkurin kaipuu

Näemmä tämä kurssi on lähes pelkkää omien tekstiemme palautekeskustelua. Käy se niinkin, vaikka ehkä välillä olisi kiva saada jotain teoriaa tai historiaa pohdinnan tueksi. Ehkä olen vain ollut liikaa yliopistolla.
Käsitellyt tekstit olivat aika sci fiä: tietokoneen ajattelua ja liikkumista tv:n läpi. Palasimme taas myös taustatyöhön. Yksinkertaisenkin tarinan ja asetelman takana on aikajana ja useita tapahtumia. Niitä ei ole pakko kirjoittaa auki, mutta niitä kannattaa ainakin miettiä.
Lyhyt tehtävä tai ajatuksen aihe tunnin lopuksi oli että mihin suuntaan haluaa kehittää omaa tyyliään. Tiedän ainakin haluavani kirjoittaa ”luovempaa” tekstiä, eli ehkä pyrkiä eroon tekstin yksinkertaisuudesta. Enemmän hienoja lauseita ja parempaa kielenkäyttöä.