keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Kohti seuraavaa

Luovan elämäkerran kurssi on vihdoin ohi. Se kesti vain kaksi kuukautta, mutta koska joka viikko piti tehdä jokin tehtävä se tuntui pitkältä ja työläältä. Tuntuu, että unohdin jo kurssin alun, ja pitikin käydä ensimmäisen tapaamisen powerpointit uudestaan läpi.

Elämäkertaa tuli pohdittua eri näkökulmista viikkojen aikana. Osa elämäkertaan liittyvistä teemoista on mielenkiintoisempia kuin toiset. Ja jotkut elämäkertateokset mielenkiintoisempia kuin toiset. Tämä ainakin riippuu kirjoittajan taidosta ja lähestymistavasta. Onneksi elämäkerta voi olla muutakin kuin paksu kasa sivuja täynnä kuivaa tekstiä. Erilaisen elämäkerran tehtävä olikin kurssilla mukava, ja sen tuotokset olivat monimuotoisia virtuaalimaailmasta esineisiin pöydällä. Esseekin tuotti aika erilaisia teemoja ja ajatuksia. Muiden esseitä lukemalla oppi ehkä eniten elämäkertojen maailmasta.

Pohdin kurssin alussa, että tuleekohan luettua enemmän elämäkertoja tämän kurssin jälkeen. Siitä on ehkä aikaista vetää johtopäätöksiä, mutta ainakin luen nyt elämäkerrallista Vammaiset : vaivaisista täysivaltaisiksi kansalaisiksi?-teosta. Se sisältää monen vammaisen elämäkerrallisia kertomuksia ja on rakennettu kuin yleinen vammaisten elämäkerta ikäkausien ja elämäntilanteiden mukaan. Olisiko se joukkoelämäkerta? Vielä en tiedä, onko kirja hyvä, mutta ainakin se vaikuttaa perusteelliselta.

tiistai 10. toukokuuta 2022

Arvotettu suunnitelma

Erilainen elämäkerta piti palauttaa palautekierroksen ja korjausten jälkeen. Omaani ei tullut juuri muutoksia. Jonkun kirjoitusvirheen korjasin ja lähdeluettelo piti siistiä. Lisäksi askartelin elämäkerran esimerkiksi kuvan ja kasasin tekstiä. Oletuksena tehtävässä varmaankin oli, että teksti olisi omaa. Elämäkertani luonteesta ja aiheesta johtuen päädyin kirjoittamaan itse vähän, ja ottamaan lisäksi pari suoraa lainausta ja kopiomaan tekstiä toisaalta. Saa nähdä, mitä arvostelijat pitivät. Korjauksia en tehnyt varsinaiseen suunnitelmaan, koska alkuperäinen oli jo varsin kattava.

Muutkaan ryhmäläiset eivät muuttaneet suunnitelmiaan paljon. Vain yksi taisi tehdä paljon lisäyksiä saadun palautteen perusteella. Ikävää muutosten puutteesta teki sen, että meidän piti antaa muille ryhmäläisille arvosana tehtävästä. Joillekin oli annettu palautetta siitä, että suunnitelma ei vastannut tehtävänantoa, mutta tätä ei otettu huomioon. Laitoinkin arvosanan yhteyteen, että jos palaute olisi otettu huomioon, arvosana olisi ollut korkeampi. Varsinkin kun tarkoituksena oli suunnitella monimediainen elämäkerta ja pääasialliseksi toteutusmuodoksi valittiin teksti ja kuvat painettuna teoksena. Vaikka suunnitelmaan kuului muutakin, ne olivat pienessä osassa. Tämän ja muiden suunnitelmien kohdalla mietin edelleen, miksi monimediaisuus tuntui olevan vaikeaa. Itselleni se oli hyvin helppoa. Ehkä en vietä tarpeeksi aikaa kirjojen ääressä? 
 


Tällä kertaa ei annettu varsinaisesti palautetta, vaan arvosanoja. Arvosanat oli melko helppo antaa, koska meillä oli käytettävissä hyvät arviointikriteerit. Joku kohta sai kyllä miettimään, mihin suuntaan arvosanaa säätää. Kuten miten paljon pohdintaa kuuluu suunnitelmaan ja minkälainen esimerkki on tarpeeksi kattava. Tämä tehtävä oli kuitenkin helpompi arvostella kuin edellinen essee olisi ollut.

torstai 5. toukokuuta 2022

Anteeksi etukäteen

Palautteen antaminen ei selkeästi ole minun juttuni, vaikka siitä olen käynyt kurssinkin. Elämäkertakurssilla piti kirjoittaa essee jostain elämäkertoihin liittyvästä aiheesta ja antaa muille palautetta tekstistä. Huomasin etsiväni muiden esseistä kaikkea korjattavaa enemmän kuin hyviä kohtia. Eivät esseet huonoja olleet, ja joku oli jopa loistava. Jotenkin aivoni eivät taipuneet parempaan palautteeseen (mistä tuli tarve pyytää anteeksi). Toki yritin antaa kehuja ja en sanonut toivottavasti liian terävästi. Itsesensuuri sentään toimi. Pitänee seuraavalla kerralla varata useampi tunti per palauteteksti, jotta saan palautteen kunnolliseksi. Haluan vain mieluummin antaa hyödyllistä palautetta, enkä vain todeta mitä toinen on kirjoittanut ja miten. Kaikista esseen aiheistakaan ei löytynyt kovin kiinnostavaa keskusteltavaa.

Luin myös muiden antamia ja saamia palautteita. Joku oli panostanut tosissaan ja kirjoittanut liuskan verran tekstiä ja ideoita. Oli tosin joukossa muutama, jotka antoivat vielä huonommin palautetta kuin minä. He eivät antaneet edes kehitysideoita ja he onnistuivat kirjoittamaan vielä lyhyemmin. En tiedä, olivatko he käyneet palautetaitojen kurssin.



Oma esseeni päätyi pohtimaan asiantuntijablogia elämäkertana. Siitä ei tullut mikään mestariteos, mutta olen ihan tyytyväinen. Hylkäsin ne pari aiemmin miettimääni ideaa, koska koronan jälkeen kovin korkealentoinen ajattelu ei vielä onnistunut.

Aiheen nappasin yhden ryhmäläisen edellisen tehtävän tekstistä. Ajattelin siitä tulevan jonkun verran tekstiä helposti, koska blogit ovat tuttuja ja olin jo pohdiskellut teemaa edellisen tehtävän yhteydessä itsekseni. Essee olikin melko vaivaton kirjoittaa. En vain saanut etukäteen kehitettyä rakennetta, joten päädyin kirjoittamaan pätkiä lähteiden pohjalta ja laittamaan ne hyvään järjestykseen. Paljon jäi vielä kirjoittamatta, mutta aika ja into loppuivat kesken, kuten tavallista. Olisin voinut pohtia esimerkiksi influenssereiden kerrontaa ja yritysten blogeja hyvinkin pitkästi.

Käytin esseen punaisena lankana omaa blogiuraani, joka ei aina oikein ole edennyt muutamaa kirjoitusta pidemmälle. Saamassani palautteessa toivottiin, että olisin ottanut esimerkkejä teksteistäni mukaan tai laittanut linkit blogeihin loppuun. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut tehdä liian henkilökohtaiseksi menevää tekstiä, vaan pysyä yleistasolla ja asiantuntijablogien yleisissä ominaisuuksissa. Kerroinkin tämän palautteen antajille. Jäin itsekseni miettimään, miten paljon opiskelijoiden oletetaan kertovan itsestään muille. Toki tällä kurssilla mennään henkilökohtaiseen, koska puhutaan elämästä kertomisesta. Moni valitsi tehtävän aiheetkin niin, että päätyivät kertomaan itsestään ja suvustaan, vaikka ei ollut pakko. Itselleni se oli jotenkin itsestään selvää, että jos ei halua kertoa kaikkea kaikille, ei ole pakko. Vaikka se olisikin teoriassa jo muiden luettavissa verkossa, kuten blogieni tapauksessa.


Esseetä varten oli lista lähteitä, joiden lisäksi sai etsiä yhden tieteellisen lisälähteen. Huomasin muiden esseitä lukiessani tämän olevan haaste. Monilla ei ollut kovin tieteellisiä lisähteitä, joillain oli kymmenen uutisartikkelin tapaist lähdettä, ja joku oli päättänyt yhden kokoomateoksen olevan yksi lähde, vaikka artikkeleilla oli eri kirjoittajat. Lähteiden käyttöön kuitenkin pyydettiin erikseen kiinnittämään huomiota. Itse ratkaisin ongelman etsimällä tutkimusartikkelin. Aihetta päättäessäni jotenkin ajattelin, että totta kai blogeja on tutkittu elämäkertana. Löysin kyllä paljon sinne päin olevia artikkeleita, mutta aivan samaa aihetta ei löytynyt. Perusblogihan on luonteeltan hyvin elämäkertamainen. Blog as biography ei tuonut yhtään sillä otsikolla oleva hakutulosta. Ehkä aihe on niin itsestäänselvä? Toisaalta yksi lähteeni käsitteli elämäjulkaisuja, eli miten ihmiset kertovat elämästään verkossa. Blogien lisäksi tämä käsittää sosiaalisen median julkaisut. Verkosta olisi helppo koostaa jonkun elämäkerta pelkkien Facebook-päivitysten avulla. Ehkä seuraavaan esseeseen...