Terapeuttista

Terapeuttisen kirjoittamisen kurssi ei ehkä ollutkaan kovin tylsä. Monipuolinen se ainakin oli, kun saimme tehdä terapeuttisia harjoituksia tavallisten opiskelutehtävien lisäksi. Jotain jäin ehkä kurssista kaipaamaan... vaikka kurssi olikin vain pintaraapaisu, tuntui, että terapeuttisen kirjoittamisen ohjaamista olisi voitu käsitellä enemmän. Pelkona kai on, että sitten kurssilaiset kuvittelisivat olevansa päteviä ohjaajia ja tästähän varoiteltiin muutamassa kurssille luetussa artikkelissa. Kirjoitusterapiassa on hyvä olla osaava keskustelukumppani mukana.
Verkkokeskustelu opetusmuotona oli ihan toimiva ratkaisu tällaiselle kurssille, vaikka paikoin keskustelu oli hieman pakotettua. Se riippuu varmaan paljon keskulteltavista aiheista. Terapeuttista kirjoittamista on kuitenkin parempi opiskella ryhmässä kuin yksin kirjojen avulla.
Ennakko-oletuksesta poiketen runotehtävä olikin ehkä kaikista mieluisin. Se ei vienytkään kauheasti aikaa, eikä ollut kovin vaikea tehdä. Tämän blogin reflektoivan kirjoitustavan harjoittelusta alkaa siis olla hyötyä.

kutsun itseni iltateelle

maailma kaatuu päälle
    kaikki tehtävä nyt
              otan oman rauhan
teen kun haluan, jaksan
pakotus saa tauota
    Illaksi

Runoilua terapiassa

Tämä osuus kurssissa ei innostanut ensin ollenkaan, mutta luettuani tehtävänannon huomasin, että se onkin aika helppo ja nopea. Päätin käyttää edellisen runo-kurssin oppeja hyväksi ja vain kirjoittaa runon sen enempää miettimättä. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut kirjoittaa kuin yksi runo, ja siihenkin sai aiheen valmiiksi. Piti ensin valita annetusta materiaalista yksi rivi runosta ja sen jälkeen aforismi. Valitsin runoksi Eeva Kilveltä kohdan kutsun itseni iltateelle. Aforismiksi taas otin Maailma pakottaa, luita myöten.
Jäin miettimään sanan pakottaa eri merkityksiä. Jotenkin tekemään pakottaminen tuntui nyt juuri paremmalta kuin sattuminen. Luita myöten pakottaminen tuntui siltä, että koko ihmisen pitää osallistua tekemiseen. Yhtään ajatusta ei saa uhrata muille asioille. Iltateelle kutsuminen taas tuo tauon tekemiseen. Hetken hengähdyksen. Kun kutsuu itsensä, jättää tietoisesti työn hetkeksi kesken. Huomasin myös kirjoittaneeni teen kun haluan, eli runon puhuja tekee asioita kun haluaa ja haluaa myös teetä tekemisen tauotessa.
Runon teko prosessia piti myös taas analysoida keskustellen. Pohjana tähän oli pitkä artikkeli runoterapiasta. Artikkeli korosti runoterapiassa tärkeintä olevan prosessi, ei tuotos. Tosin prosessiin kuuluu myös runon lukeminenkin. Oma keskustelunaloitus oli helppo saada aikaan, mutta muiden kommentointi ei oikein meinannut onnistua. Yskä ja antibioottikuuri vaikuttivat varmaan asiaan... Muut tuntuivat pitävän runostani ja sanoivat sen olevan voimaannuttava.