Kerrotaan ja näytetään

Tällä kerralla mietimme luennolla näyttämisen ja kertomisen eroa tekstissä. Näyttämisestä esimerkkinä toimi Kjell Askildsenin Ihana paikka -novelli, kertomisesta taas Veijo Meren Kampa.
Näyttämisessä kirjoitetaan kaikki aika pelkistetysti. Esimerkiksi Ihanassa paikassa ei käytetä paljon (melkein ollenkaan) adjektiiveja, ja suuri osa novellista on toiminnan ja tarinan kuvausta. Henkilöiden ajatuksia tai motiiveja ei myöskään kerrota. Kaikki tämä antaa lukijalle enemmän tulkinnan varaa, mutta se tulkinta ei välttämättä ole kirjoittajan tarkoittama. Vain näyttämistä sisältävä teksti vaikuttaa hieman käsikirjoitusmaiselta. Se vain vihjailee tekstin ulkopuolisista asioista. Lukijan pitää itse luoda maailmaa mielessään.
Kampa taas oli hyvä esimerkki kertomisesta. Teksti rönsyilee, se selostaa ja kuvailee. Tarinaa ja juonta ei varsinaisesti ole. Kertova teksti muistuttaa aika paljon stand up -esitystä. Kampakin oli jutun kerrontaa enemmän kuin mitään muuta. Asiat kerrotaan perinpohjaisesti ja tulkitaan valmiiksi. Rivien väliin ei kauheasti jää mitään.
Muutama moderni jenkkikirjailija (Justin Cronin, Sarah Lotz) käyttävät paljon näyttämistä luoden elokuvamaisen vaikutelman. Tekstiä on helppo lukea, mutta paikoin kaipaisi enemmän sisältöä. Kertomista on vain tiettyjen henkilöiden kohdalla, joskus.

Luennolla juteltiin myös käytännön asioista kirjoittamisesta. Puheeksi tuli mm. Tsehovin kivääri, eli jos jostain kirjoitetaan ja mainitaan, sitä pitää myös käyttää tarinassa. Jos seinällä kerrotaan olevan kivääri, jonkun pitää sillä ampua ennen novellin loppua.
Etukäteen mietitty fiktiomaailma auttaa kirjoittamaan ja parantelemaan tekstiä. Kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki, mutta tekstin maailman mahdollisuudet ja henkilöiden backstoryt selkeyttävät kirjoitusprosessia. Mikä on motiivi tapahtumalle, ja mitä aikaisemmin ei ainakaan ole tapahtunut.
Kritiikistä ja itsesensuurista nousi suurempi keskustelu. Ensimmäinen versio tekstistä saa aina olla huono. Uudelleenkirjoittaessa voi etsiä vaikka kappale kerrallaan niiden ydin, ja lopussa jokaiseen lauseen ja kappaleen pitäisi olla kokonaisuuden takia tärkeä. Toisaalta opettajan mukaan kaikki hyvin ilmaistu on relevanttia. Varsinaisella sisällöllä ei aina ole väliä. Joskus saa myös shokeerata eikä tarvitse olla tylsä.
Palautteen ja komppaamisen merkitys kirjailijalle voi olla tärkeää, niin kuin Kirjoittamisen taito ja taito tietää kertoa.

Runoilua

Toisen luennon aiheena oli runojen perusteet. Mietimme siis, mikä tekee runon ja miten sen ominaisuudet näkyvät esimerkeissä. Lähdeviitteet alla ovat niin hyvin esillä kuin äkkiseltään löysin.
Totesimme runojen yleensä olevan lyhyitä verrattuna esimerkiksi novelleihin tai varsinkin romaaneihin. Runoista löytyy myös usein riimejä/loppusointuja, varsinkin vanhemmista ja perinteisemmistä kirjoitelmista. Useimmat runot ovat jaettu säkeiksi, jotka muodostavat itsessään kokonaisuuksia.
Runomitta (pitkä vs. lyhyt "tavu") tuo runoihin yhteyden melodiaan ja rytmiin. Sen huomaa varsinkin lausuessa, ja mitan kuuleminen onkin aika vaistomaista. Ennen runoudessa arvostettiin sanojen hallintaa runomitan puitteissa. Nykyään kaikilla runoilla ei ole selkeää mittaa tai rytmiä, eli niissä on vapaa mitta, joka voi särähtää monen korvaan. Proosarunot taas sisältävät enemmän tavallisia lauseita, jotka voisivat esiintyä muuallakin kuin runoissa.
Monissa runoissa on selkeä "lyyrinen minä", jonkinlainen kertoja. Se on usein liioiteltu ja roolin takana. Runo voi olla vain tunnelmakuvaus tietystä hetkestä kertojan elämässä (Pablo Neruda: Oodi halkojen tuoksulle).
Runous on enemmän sitä miten sanotaan kuin mitä sanotaan. Tehokas runo luo mielikuvia sanomatta asioita suoraan, eikä kaikkea edes tarvitse sanoa yhdessä runossa. (Anna Ahmatova: Ensimmäinen kolmatta). Sanat ovat käsitteitä, joita pitää käsitellä niin, että niistä syntyy lukijalle kuva, mutta aina pitää jättää myös tulkinnan varaa (Koivumäki: Jätteidenlajittelua).
Jäntin Joulukalenteri-runossa otsikko toimii eräänlaisena kehyksenä. Joulukalenterin 24 riviä kuvaavat luukkuja ja löytöjä. Neruda taas käytti säkeitä ja rivien sisennyksiä rivitysten kanssa luomaan mielikuvia, mikä on yksi osa hänen lyyrisempaa tyyliään verrattuna esimerkiksi Koivumäkeen.

Puut

Puut eivät näyttäneet enää samalta kuin ennen. Hän ei oikein osannut sanoa, mikä oli muuttunut, mutta hän oli varma, että tuolta ne eivät ole näyttäneet aiemmin. Tosin hän ei ollut katsellut ulos ikkunasta eilen. Liikaa tekemistä talon sisällä. Voi siis olla, hän ajatteli, että jossain oli taas alettu iso hakkuuaukea. Pitää muistaa kysäistä siitä naapurilta, kun tämä tulee tuomaan postin. Kauhea vaiva siitäkin, kun postilaatikot siirrettiin ison tien varteen. Kaksi kilometriä oli liikaa hänelle useimpina päivinä. Onneksi oli ystävällisiä naapureita. Muutamaan päivään ei ollutkaan tullut yhtään kirjettä, tai sitten naapuri ei ollut ehtinyt tuomaan niitä. Kummallista, mutta kaikkea sattuu. Ehkä naapurin siskontyttö oli taas sairaalassa.

Valot välkähtivät. Toivottavasti sulakkeet kestäisivät. Viime viikkoinen myrsky ja siitä seurannut sähkökatko olivat haitanneet jo elämää tarpeeksi. Siitä lähtien jatkuneet pienet sähköhäiriöt polttivat sulakkeita jatkuvaa tahtia. Huomenna pääsisi kirkolle ostamaan lisää, kunhan minibussi kulkisi. Se oli kyllä hyvä keksintö, hän tuumasi. Kerran viikossa autottomat asukkaat kasaan ja kaupoille. Toivottavasti sulakkeet löytyisivät helposti. Muuten ruokakaupassa tulisi kiire. Lasten herkkuihin tarvittiin useampia aineksia, ja niiden etsiminen kestäisi. Jos kaikkia edes löytäisi. Kaupan valikoimat olivat huonontuneet viime aikoina, ja tuoretta leipää, sitä missä oli siemeniä päällä, ei aina edes ollut. Ai niin, aamupalaa. Kahviakin pitää muistaa ostaa. Ja paristoja. Sähkökatkon aikaan nekin olivat melkein loppuneet. Ilman radiota hän ei pärjäisi.

Jostain kuului vaimeaa hurinaa. Olikohan se naapurin auto? Toiselta puolelta taloa näkisi tielle. Hurina voimistui ja ohitse ajamassa näkyi iso tumma kuorma-auto, jossa tuntui olevan aivan liikaa metallia. Ei siis naapuri tuomassa postia. Mitäköhän tuo auto täällä teki... Nuorena hän oli nähnyt kaupungissa kaikenlaisia armeijan kulkuvälineitä. Harmaita, vihreitä ja paljon metallia. Joku sellainen ohi mennyt kuorma-auto varmaan oli. No, samapa tuo. Aika keittää kahvia ja laittaa radio päälle.

Radio ei suostunut löytämään kanavia. Pelkkää sihinää ja ratinaa kaikilla taajuuksilla. Antennissa tai muussa pikkuosassa täytyy olla vikaa. Hän ei ollut koskaan ollut kovin hyvä teknisten vempainten kanssa. Lapset saisivat katsoa laitetta, kun tulevat. Ellei sitten kylältä löytyisi uutta tai naapurilta lainata. Nyt kuuluu jotain... Pätkiä uutisista? Kauhean nopeaa ja epäselvää puhetta. Opettelisivat edes puhumaan kunnolla, toimittajia kun kuvittelevat olevansa. Eihän tuosta ymmärrä kuin sanat räjähdys ja kaupunki. Jotain sotilaista. Jossain taidetaan siis tapella. Parempi sammuttaa radio ja yrittää myöhemmin uudestaan, kerran muita kanavia ei löydy. Eilen tuli sentään musiikkia, klassista ja jazzia koko päivän. Uutisetkin olivat jääneet pois, “teknisten ongelmien takia” sanottiin.

Ulkona näemmä kirkastuu. Ihanaa, aurinkoa vaihteeksi. Ehkä hän saisi haravoitua vihdoin. Se typerä myrsky viime viikolla oli saanut monen puun pudottamaan lehtensä juuri hänen pihalleen. Nythän on jo liian kirkasta. Parempi vetää verhot eteen. Niistä ei tosin näytä olevan apua. Mikä tuo kaamea pamaus oli?

Puut eivät näyttäneet enää samalta kuin ennen. Niitä ei enää ollut.

The trees look funny

Novellin aiheen keksiminen kesti, mikä ei kauheasti ihmetyttänyt. Redditin listoista ei ollut apua, eikä muusta aihelistojen googletuksesta. Olen hukannut linkin hyvään "one sentence"-sivustoon, joka olisi ollut hyvä tähän tarkoitukseen.
Halusin löytää lauseen, josta aloittaa. Ajattelin myös lopettaa siihen samaan lauseeseen. Sopivaa lausetta en vain löytänyt tai keksinyt, ennen kuin katsoimme War of the Worlds-leffan. Siinä oli repliiikki "the trees look funny", joka tuntui hyvältä. Se kääntyi muotoon "Puut eivät näytä samalta kuin ennen".
Sisältöä novellille taas tuli pienistä tilanteista ajatuksenvirtana. Avataan verhot, valot välkkyvät, mietitään ostoslistaa, tehdään aamupalaa.... Tarinan tarkoituksena ei ollut olla synkeä ja täynnä kliseitä, mutta siihen näemmä päädyttiin.

Ensimmäinen kerta

Luovan kirjoittamisen perusopinnot alkoivat eilen johdantokurssin luennolla. Käytännössä lähinnä tutustumiskerralla. Paikalla oli sekalaista seurakuntaa, mutta kaikki opiskelijat olivat naisia. Olikohan työväenopiston järjestämisvastuulla vaikutusta asiaan? Ainakin Päivin mielestä oli.
Aloitimme (perinteisellä aikaa vievällä) tutustumiskierroksella. Osa meistä ei ole kirjoittanut paljonkaan, osa vuosia sitten nuorena. Jotkut taas tekevät/tekivät kirjoitushommia työkseen ja jollain oli runokokoelmia julkaistuna. Sama näkyi aiemmissa opinnoissa. Joku ei ollut opiskellut kirjoittamista ollenkaan, jollakulla taas oli tutkinto tai kymmenen kurssia käytynä. Joukossa tietty muutama, jotka eivät kertoneet taustoistaan ollenkaan.
Kävimme myös läpi toiveita kurssin ja perusopintojen suhteen. Kerroin olleeni viestinnässä töissä, ja kirjoittaneeni tylsiä asiatekstejä ja sosiaaliseen mediaan sisältöjä. Halusin oppia varmemmaksi kirjoittajaksi, ja saada luovuutta kirjoittamiseen. Jätin sanomatta, että en yleensä kirjoita kuin minimisanamäärän ja usein "tylsän asiallisesti". Jotenkin päädyin sanomaan, että kaipaan kipinää kirjoittamiseen (gradu-sana jäi tarkoituksella välistä). Opettaja kysyi miten hän voisi antaa kipinää. Sanoin erilaisten harjoitteiden auttavan, kun en muutakaan keksinyt. Kai tuo on totta. Kun tottuu kirjoittamaan, tekstiä tulee helpommin - on se sitten blogia tai gradua. En myöskään pidä kirjoittamisesta ilman syytä. Joku deadline ja tarkoitus pitää olla, mutta onneksi toisellakin opiskelijalla ryhmässä oli samanlaisia ajatuksia. (Yritin tähän etsiä toiselle kurssille tehtyä Minä kirjoittajana -esseetä, ei löytynyt)

Luennon varsinainen asia oli kirjoittamisen arvot. Opettajalla oli oma näkemyksensä (selkeys, konkreettisuus, nautinto, keveys), mutta hän kertoi myös Steve Knudsenin yki-mallista. Malli liittyy enemmän estetiikkaan, mutta sopii sovellettavaksi kirjoittamiseen. yki tulee sanoista yhtenäisyys, kompleksisuus ja intensiteetti. Liittyvätkö siis teoksen eri osat yhteen, onko siinä erilaisia tasoja ja herättääkö se tunteita. Hyvää jatkoa siis opettajan näkemykselle. Tekstin pitää olla selkeää, mutta se voi silti olla monitulkintaista. Konkreettisuus on tärkeää varsinkin alussa, niin abstraktius ja filosofointi ovat helpompia seurata myöhemmin. Ilman nautintoa kukaan tuskin lukee tekstejä. Jos teksti ei ole kevyttä, siinä ei ole lukijalle tilaa muodostaa omaa tulkintaa. Kirjoittajan pitää pohtia, mikä on sanomisen arvoista ja lukijaa pitää arvostaa. Aivan kaikkea ei siis kannata avata liikaa.

Saimme lopuksi ensimmäisen tehtävänkin. 1-2 sivua runoja tai proosaa maanantaiksi. Nyt siis pitää keksiä novellin aihe. Joko siis konsolin salakuljetustarina tai jotain Redditin WritingPrompts-osiosta...