Ei kuulu mulle. Ei me makseta. Mä noudatan vaan ohjeita.
Tietyt asiat Suomessa eivät ilmeisesti ole kenenkään ongelma. Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, että saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Veroja kun maksaa jokainen, haluaa tai ei. Joskus vain palvelut jäävät puolitiehen.
Apuvälineitä saa Suomessa helposti. Yksi soitto terveyskeskukseen, ja mummolla on rollaattori. Sähköpyörätuolin aikuinen saa muutaman sovituksen jälkeen. Kaikille valinnanvaraa ei anneta, pitää ottaa se jonkun sopivaksi katsoma malli. Jos osaa vaatia ja perustella, saa ekstraa.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? You’re screwed. Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että silloin saa pyörätuolin alleen. Vammaisella itsellään pitää olla varatuoli tai hän viettää korjausajan sängyssä. Terveyskeskuksen tuolit kun eivät sovi monelle tehokäyttäjälle. Sängystä on vaikea osallistua normaalielämään. Siihen kuuluu rikkinäisen tuolin saaminen korjattavaksi.
Huolto on ilmaista. Kukaan ei vain auta kuljetuksessa. Sosiaaliviraston kyydeillä ei saa huollattaa tuoleja. Kelan 25e suunta kyydit tulevat äkkiä kalliiksi, jollei omavastuut ole täynnä. (niin kuin kiltillä vammaisella) Lisäksi pitäisi olla itse mukana. Mitä sitten, kun ei ole varatuolia? Sänky mukaan? Ja jos tuoli on oikeasti rikki, pyörä irti, oikosulku, eikä se liiku (tai siinä ei voi istua)?
Voi voi. Maksa itse ja luota lähettipalveluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti