Suunnitelmat edistyy

Vuorovaikutuksellisen verkko-opetuksen kurssille tehtävä opetussuunnitelma edistyy pikku hiljaa. Olen tehnyt alustavaa rakennetta ja miettinyt käytännön järjestelyjä. Hieman apua sain muilta opiskelijoilta saadusta palautteesta. He miettivät mm. työkaluja ja aikataulutusta, ja opettaja kyseli yhteiskirjoitustehtävistä. Ne ajattelin yrittää välttää. Valesomekeskustelu ja toisten blogien kommentointi ovat varmasti enemmän hyödyllisiä verkkokirjoittamista ajatellen. Läsnäoloa taas tulee vuorovaikutteisista luennoista ja verkkokeskusteluihin osallistumisesta. Yritän myös antaa edes jotain palautetta tehtävistä ja pitää viikottaisen vapaamuotoisen tapaamiskerran, jossa voi kysellä kaikesta mahdollisesta. Mietin myös, että tärkeä osa läsnäoloa on kommunikoida nämä opiskelijoille. Jos he eivät tiedä opettajan lukevan viestejä, ei heillä välttämättä ole halua keskustella.

Tutustuin myös kahteen opetussuunnitelmaideaan. Ensimmäinen oli lukuprojekti alakoululaisille. Se voisi toimia hyvin koulujen välisenä projektina. Pohdin kyllä itsekseni, että opettajalta vaaditaan paljon ohjaamisessa, mutta kai nykyajan nuoret omaavat jo paljon digitaitoja. Tehtävää oli oppilaillekin paljon lukemisen, keskustelujen ja tehtävien parissa podcastin teon lisäksi. Toinen opetussuunnitelma pohtii, miten saada olemassaoleva suuri verkkokurssikokonaisuus vuorovaikutteisemmaksi. Siinä on tehtävää, kun rakennetta ei saa muuttaa. Resurssejakaan ei ole ilmeisesti tulossa lisää. Vuorovaikutteisen kurssin pitäisi siis pyöriä melkein itsekseen. Oma suunnitelmani alkaa tuntua jo helpolta…

Opetussuunitelmia edistettiin myös yleisen verkkokeskustelun avulla. Mietimme laadukasta verkkokeskustelua ja opettajan läsnäoloa. Keskustelu ei oikein johtanut mihinkään lopputulokseen. Kiinnostavinta oli seurata netikettiä. Jotkut allekirjoittivat viestinsä, toiset tervehtivät ja kiittivät muita, ja kehujakin tuli. Muutamat meistä jättivät nämä väliin ja kirjoittivat pelkkää asiaa. Tapoja on monia…

Pientä sälää

Jotkut kurssit sisältävät isoja kokonaisuuksia, toisissa on paljon pieniä tehtäviä. Nyt on esimerkiksi menossa yksi kurssi, jossa saa viisi opintopistetta esseestä, kolmen sivun tehtävästä ja oppimispäiväkirjasta. Tällä verkko-opettamisen kurssilla tässä osiossa (suunnilleen yksi opintopiste) on puolestaan luento, lukemista, keskustelua, palautteenantoa, itsearvion pohdintaa ja suunnitelman kehittämistä. Kaikki kurssit eivät siis ole tasa-arvoisia. Kaikki opettajat eivät myöskään osaa ehkä suunnitella verkkokurssien vaativuutta ja ajan viemistä oikein. Kuuden sivun esseeseen ei mene 100 tuntia työtä… Pienet tehtävät myös vievät kurssin aiheeseen paremmin sisään.

Osion aiheena on läsnäolo verkkokurssilla. Ääripään esimerkki on ehkä tuo edellämainittu esseekurssi, jossa opettajan saa kiinni sähköpostilla, mutta tehtävät oletetaan tehtävän täysin itsenäisesti. Kai niistä jonkun palautteen saa. Täysin erilainen kurssi läsnäolon puolesta on tämä, jossa oli yhteinen aloitussessio, opettajat pitävät vapaamuotoisen kyselytunnin parin viikon välein ja osallistuvat keskusteluun ja antavat palautetta lähes joka tehtävästä. Itsenäisille tehtäville on paikkansa, mutta kokemattomille opiskelijoille ne voivat olla stressaavia. Toisaalta niitä voi tehdä siinä tahdissa ja silloin kuin huvittaa.
Mietin myös omia koulutuksiani ja niiden läsnäoloa peilaten verkkovuorovaikutuksen itsearviointilomakkeeseen. Olen pitänyt koulutuksia verkossa lähinnä pienille ryhmille maksavia asiakkaita. Heidän kanssaan pitää olla helposti saatavilla, aina ystävällinen ja kuunteleva. Jos antaa huonon vaikutelman, pitää pahimmillaan maksaa rahat takaisin. Asiakkaani eivät usein myös kärsi motivaatiopulasta. He ovat itse päättäneet osallistua koulutukseen ja sen maksamisesta. Heitä ei siis tarvitse sen suhteen ohjausta. Ohjausta verkkokoulutuksissani tulee enemmän työkalujen käytöstä ja työskentelystä, eli kerron mitä pitäisi tehdä ja miten. Suunnittelu ja organisointi sekä suorat ohjaustoimet -kohdat itsearviointilomakkeessa täyttyy helposti. Tuntuu, että verkossa pitää usein selostaa enemmän kuin kasvokkain kouluttaessa teknologiavälitteisyyden takia.
Yhden tai kahden kerran koulutuksissa on opettajalle helppo olla läsnä. Lähes kaikki kuuntelun tai läsnäolon vaikutelmat tulevat videoluennon kautta. Huomasinkin, että itsearviointilomakkeessa oli paljon tuttuja kohtia ilmauksien kohdalla. Tähän vaikuttaa varmaan se, että toimin aikuisten kanssa pienryhmässä. Heidän kanssaan tulee välillä keskusteltua enemmän kuin varsinaisesti luennoitua. Tämä tosin riippuu paljon osallistujista. Jotkut ovat hyvin asiallisia eivätkä arvosta keskustelevaa opetustyyliä. Tällaiseen tosin aion pohjata kurssille tehtävän opetussuunnitelman. Käytän itsearviointilomaketta jonkun verran apuna yksittäisiä opetustuokioita suunniteltaessa.

Pentulive

Pieniä koiria

  Siellä ja täällä

             ja tuolla

Temmellystä tantere täynnä

 

Pallon perässä juoksee

Poroa retuuttaaa

Häntääkin maistaa ja alustaa repii

 

Kasaan on hyvä nukahtaa

    Lämmin

         pehmeä

  turvallinen

Rauha on maassa 

 

Palauteähky

Palautekurssista oli ainakin se hyöty, että nyt on tottunut antamaan palautetta ja vielä sellaista, että toinen saa jotain siitä irti. Hyvä! -kommenteille on toki vielä paikkansa. Tiedän myös, mitä kohtia palautteenannossa pitää vielä harjoitella. Olisin kyllä toivonut kurssilta enemmän erilaisia palauteharjoituksia positiivisen palautteen tyyliin. Vaikka miten antaa pelkkiä mallin mukaisia kommentteja lukukokemuksesta. Toisaalta teoriaakin olisi voinut olla enemmän yliopistokurssiksi. Nyt tuntui, että heti tehtiin ilman mitään pohjaa. Kurssi olikin ehkä enemmän hyödyllinen oman kasvamisen ja taitojen suhteen kuin teoreettisen oppimisen suhteen. Teoriaa tuli artikkeleista, joita luettiin palautteenannon jälkeen. Aikaa meni myös palautteiden kohteina olleiden tekstien löytämiseen. Olisi ollut mielenkiintoista, jos joka palaute olisi käsitellyt samaa tekstiä. Siinä olisi nähnyt eri palautetekniikoiden eron, ja palautteita olisi voinut analysoida ehkä syvemmin.

Teoriaosuuden artikkelit olivat kyllä hyödyllisiä. Ekström oli hyvä pohja kaikelle, ja Gottelier tosiaan mielenkiintoinen katsaus palautekokemukseen. Svinhufvud taas näytti, että kaikki voidaan lajitella. Uutta oli temperamentin suhde palautteen käsittelyyn. Vaikka nyt piti pohtia palautteen vastaanottamista, niin varmasti se vaikuttaa myös palautteen antamiseen. Kovin kiivaalta ihmiseltä tulee taatusti kiivasta palautetta riippumatta sen laadusta. 

 

Lähteet:
Ekström, N. 2008. ”Tarvitaanko muutakin kuin hyvät lukulasit, kirjoittamisen oppimista edistävä palaute.” Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 35–55.
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.

 

Screen bean!

Edellisestä vuorovaikutus verkko-opetuksessa kurssin kirjoituksesta tuli mieleen jälkiajatus. Puhuminen videolle ja esseen teettäminen opiskelijoilla on helppoa, vuorovaikutuksen järjestäminen on vaikeaa. En tosin muista, mainostettiinko video+essee kurssia verkkokurssina vai etätehtävinä. Toisaalta oli mukava käydä läpi luentoja silloin kuin halusin, toisaalta kolme kurssillista opettajan yksinpuhelua oli puuduttavaa. Saipahan seurata hänen lapsen kasvua taustalla.

Vuorovaikutus-kurssilla piti analysoida toisen verkkokurssin vuorovaikutusominaisuuksia. Päädyin valitsemaan palautetaitojen kurssin, koska se oli juuri päättynyt ja siinä oli pohdittavaa. Analyysia tehdessä piti vain olla tarkkana, että pysyin kurssin toteutuksen vuorovaikutuksessa enkä mennyt palautetaitoihin liikaa. Analyysissa piti käyttää myös lähteitä. Olisin halunnut jotain palautetaitojen opettamisesta verkossa, mutta sopivaa ei löytynyt. Päädyin käyttämään mm. artikkelia, jossa tehtiin Moodlessa tehtäviä ilman opettajan huomattavaa ohjausta, kuten palautekurssillakin tehtiin. Artikkelin kurssilla tosin tehtiin tehtävät luokassa, jossa opettaja oli paikalla (mutta ei opettamassa). Kai siinä on joku hyöty, että Moodlea hyödynnetään läsnäopetuksessa? Täällä on vain totuttu siihen, että Moodle on vain etäopetukseen.

Ennen analyysin tekoa oli katsottavana lyhyt luento vuorovaikutuksesta ja kuuntelusta verkossa. Se toi mieleen verkkoviestinnän kursseja ja kandidaatintyön sanattoman viestinnän ajatuksia. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Koko verkko-opetuksen kurssin tärkein osuus on opetussuunnitelma, jonka ideointivideo piti palauttaa nyt. Tarkempi suunnitelma tehdään kurssin kuluessa. Opetussuunnitelma onkin tarpeeseen, koska luovan kookoksen palveluja pitää miettiä. Teenkin kookokselle verkkokirjoittamisen kurssin suunnitelmaa. Aiheita on jo jonkun verran kasassa, niistä pitää vain saada fiksu kokonaisuus kasaan.



Video-muoto tähän tehtävään vähän pelotti. Mietin toteutusta, mutta PowerPoint oli onneksi vaihtoehto. Sainpahan harjoiteltua animaatioita ja äänen lisäämistä dioihin. Pitää ehkä etsiä jokin muu työkalu esityksiin tulevaisuudessa, vaikka videomuoto toimikin hyvin. Etsin dioihin jatkuvuutta ja jotain uutta tikku-ukkojen avulla. Joskus 90-luvulla Microsoft laittoi screen bean -hahmoja Officen kylkeen. Kaivoin niitä kasan esiin verkon syövereistä. Ehkä piirrän samaan tyyliin seikkailevan kookoksen firmalle?

Pieleen menee

Sopivat tekstit palautetaitojen kurssille alkoivat loppua, joten puut sai uutta käyttöä. Sitä piti tosin editoida ja pidentää, jotta se ei olisi ollut aivan liian lyhyt. Tällä kerralla saimme toivoa, minkälaista palautetta halusimme tekstisä. Tarinan loppu on aina mietityttänyt, joten kysyin sen toimivuudesta. Muuten saatekirjeeni oli aika yleisen tason pohdintaa.

Palautetoiveita rajoitti tehtävänanto: kaikki palaute erilliseen tiedostoon max kaksi liuskaa. En siis olisi voinut toivoa suullista palautetta. Toisaalta ei olisi ollut reilua pyytää tarkkaa analyysiä käytetyistä sanoista. Tehtävänanto rajoitti palautteen antamistakin, vaikka sen sai antaa itselleen luonnollisessa muodossa. Minulle se muoto olisi ollut ainakin tässä tapauksessa kommentoida suoraan tekstiin. Näin palaute olisi ollut ainakin oikeassa kohdassa. Nyt pääsyin kirjoittamaan listan kohdista ja niiden perään kommentit. Enemmänkin yleistä pohdintaa palautteen kohteesta olisin voinut laittaa, mutta sainpahan edes vastattua saatekirjeessä olleisiin kysymyksiin.

Sitten tehtävä meni pieleen. Viimeistelin palautteesta tehdyn analyysin viime tingassa ja väsyneenä. Seuraavana aamuna parini huomautti minun palauttaneen väärän tiedoston. Se oli helppo korjata. Tätä blogia kirjoittaessani tarkistin tehtävänannon. Olin lukenut sen koko ajan väärin. Analyysi piti tehdä itsestä palautteenantajana, ei parin palautteesta. Onneksi sain ja ehdin tehdä uuden analyysin ennen arvostelua. Ainakin opin olemaan tarkempi ja sisäistämään tehtävänannot. Nyt vain mietin, mikä muu on mennyt pieleen...

Analyysi piti tehdä kahta kirjan lukua käyttäen. Svinhufvud (2016) esitteli palautetyyppejä, joista osasta tunnistin omani. Osa taas esiintyy palautteessani sekoitettuna. Minulla on paha tapa kysyä kysymyksiä ja miettiä niihin vastauksia kirjoittajan puolesta. Samoin takerrun yksityiskohtiin. Huomasin kuitenkin päässeeni pahimmista tavoista yli. Nyt palautteestani on ehkä hyötyä!


Gottelierin (2014) teksti oli tuttu, koska sitä on käytetty jollain toisellakin kurssilla ja koko kirja on tullut luettua läpi. Sitä lukiessa pohdin, kannattaako analyysiin laittaa mainintaa siitä, että tunnistin Gottelierin palautteenantajan tyylin hänelle tyypilliseksi. Vilja oli runouskurssilla opettajana, ja hän tosiaan oli perusteellinen kuten Gottelier (2014) kertoo.

Se artikkeli oli myös mielenkiintoinen kuvaus toisen palautekokemuksesta. Koko palauteprosessi oli vedetty auki ja analysoitu. Harmi, että oma aika ja taidot eivät riittäneet nyt samaan.









Lähteet:
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.