TXTFBBBQ3

Amy kysyi vielä kerran, olimmeko varmoja, ettemme halua kyytiä. Nyökkäsimme molemmat kiivaasti ja vakuutimme pärjäävämme taksilla. Amerikkalaiset olivat osoittautuneet matkan aikana ystävällisiksi, Amy mukaan lukien. Joskus kulttuurierot vain osoittautuivat lähes hengenvaaralliseksi.

Amy oli juonut puistossa jo jonkin verran. Jo siinä vaiheessa mietimme Hennan kanssa, haluammeko oikeasti Amyn kyydillä myös takaisin hotellille, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut. Hotellille palattua oli margarita-kone ilmestynyt hotellin uima-altaan reunalle. Se oli ollut kovassa käytössä. Myöhemmin alkuillasta oli muutkin juotavat kaivettu esiin. Päätimme Hennan kanssa jo ajoissa, että taksi olisi paras kulkuväline illaksi. Jotenkin Amy kuitenkin pääsi turvallisesti hotellilta baariin ja illan päätteeksi vielä takaisinkin. Texasiinkin oli säädetty rattijuopumuksen raja muutama vuosi aikaisemmin, mutta se ei Amya haitannut. Kuulemma kaikki oli ok!

En ollut oikein tiennyt, mitä odottaa, kun sain kutsun aitoon texasilaiseen grillijuhlaan. Grilliruokaa tietysti, ja hyvää seuraa. Sama nettiporukka oli järjestänyt jo kahdet vuosittaiset juhlat, niin pitihän sinne päästä mukaan. Juhlilla oli jo legendaarinen maine. Porukka tunsi toisensa ison nettisivun kautta. He järjestivät kaikenlaisia tapaamisia, mutta noina vuosina grillijuhlat olivat se isoin juttu.

Suomalaisille grillijuhlat tarkoittavat rauhallista kesäiltaa. Tarjottavana kuivia kyljyksiä, lähes palanutta maissia ja tietysti makkaraa ja kylmää olutta. Texasissa tehdään asiat toisin, isommin. Kaksi päivää juhlintaa, joista yksi varattu grillaamiseen.

Hennaa ja minua nauratti heti saapuessamme San Antonioon. Ensimmäinen tapaamamme henkilö oli pukeutunut niin kuin Texasissa kuuluu: cowboy-hattu, ruutupaita, farkut ja bootsit. Asiaan kuului leveä Etelän murre ja ystävällisyys. Meitä oikein harmitti, kun emme päässeetkään hänen taksiinsa, vaan hän ohjasi meidät isompaan, pyörätuoliystävälliseen autoon.

Nettiporukkaa saapui grillijuhliin eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa, joten meille oli varattu pieni hotelli melkein kokonaan. Hotellissa ei ollut mitään mainittavan ihmeellistä. Samanlaisia löytyy joka kaupungista. Alue, jolla hotelli sijaitsi, oli periamerikkalainen ja -texasilainen. Naapuritontille pääsi kävelemään parkkipaikan läpi, mutta muuten alue oli autojen valtakuntaa. Jalkakäytäviä toki oli, mutta ne olivat kapeita ja huonossa kunnossa. Miksi joku niitä haluaisi käyttää, kun autokin on keksitty? Julkisesta liikenteestä muistutti yksi bussipysäkki, busseja ei vain näkynyt.

En tiedä, kuka oli maksanut ja kuinka paljon, mutta ilta-aikaan hotellin aula/aamiaistila oli vain nettiporukkamme käytössä. Baaria ei hotellista löytynyt, mutta se ei ollut ongelma. Joku oli tuonut useamman coolerin täynnä erilaisia oluita. Meille alkoholittomille taiottiin jostain Coca-Colaa. Mikä sen amerikkalaisempaa.

Paikalliset grillimestarit aloittivat valmistelut jo kukonlaulun aikaan. Hotellin lähellä olleesta puistosta oli vuokrattu grillialue käyttöömme. Viisi metriä leveä, kivestä muurattu grilli ei lämmennyt hetkessä, ja ruokakin vaati aikaa valmistuakseen. Melkein viidenkymmenen hengen ruokkiminen ei ole helppoa. Grillin seurana oli pitkiä pöytiä ja penkkejä, ja ympärillä nurmikko, pensaat ja puut hehkuivat vihreän eri sävyissä.

Kun saavuimme paikalle Hennan kanssa Amyn kyydillä, olivat ruokalajit esillepanoa vaille valmiita. Nyhtöpossun nyhtämiseen värvättiin apuvoimia, ja pian viisi miestä oli repimässä sian lapaa kappaleiksi haarukoilla. Grillistä tuli myös täytettyjä chilejä ja lämmintä maissileipää. Mac’n’cheese eli juustomakaronilaatikko tuli paikallisen asukkaan keittiöstä. Samoin kanelipulla, joka käytännössä oli korvapuusteja pellille levyksi muotoiltuna. Nachoja ja muuta naposteltavaa löytyi eri laatuja. Osa tarjoomuksista oli suussa sulavaa, osa taas liian pelkistettyä. Nyhtöpossua opettelin itse tekemään kotiin päästyäni, kauan ennen sen suomalaista suosiota.

Iltapäivä pyhitettiin syömiselle ja seurustelulle. Ihmiset seilasivat edestakaisin eri ryhmien ja ruokatarjoilujen välillä. Ääntä riitti. Suomessa kaikki olisivat ottaneet annoksensa ja menneet kiltisti pöydän ääreen tai omaan nurkkaansa syömään. Juttelu olisi rajoitettu vain lähinaapureihin. Texasissa huolehdittiin myös veden juonnista. Vesipulloja oli jäisissä coolereissa pöytien päissä.

Jossain vaiheessa todettiin kaikkien syöneen tarpeeksi. Ruoat pakattiin mukaan ja juhlat siirtyivät takaisin hotellille. Hengailua jatkettiin sisällä ja ulkona, ja uima-allas sai paljon vieraita. Nälkäiset saivat hakea ruokaa kokoustiloista, jonne kaikki oli taas levitetty uudelleen esille. Alkoholia oli jatkuvasti tarjolla useassa muodossa, mutta kukaan ei tullut kaatokänniin ennen kuin myöhään illalla. Kaikilla oli vain hyvin hauskaa. Suomalaisittain se tuntui oudolta. Joko otetaan yksi olut tai juodaan kännit. Koko päivän kestävää pikkuhiprakkaa ei täällä tunneta. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi Amyn alussa mainitsemani kyytitarjous tuntui meistä vaaralliselta. Emme voineet yhtään arvioida hänen ajokuntoaan, vain nautittua alkoholin määrää.

Grillijuhlien oli luvattu kestävän kaksi vuorokautta ja sen ne tekivätkin. Aamulla koko porukka suuntasi aamiaiselle läheiseen tacopaikkaan. Kävellen, kumma kyllä. Burrito munakastäytteellä oli omanlaisensa elämys, jota en jäänyt kaipaamaan.