Maailmasta tuli kirjani

Jotta osaa kirjoittaa elämäkerran, on hyvä tietää, mistä elämäkerta koostuu. Emme tosin ole elämäkertakurssilla tainneet tarkemmin pohtia, mikä elämäkerta oikeastaan on muuten kuin ensimmäisellä luennolla. Elämäkerran määrittely jäi itsenäiseksi luettavaksi. Nyt puolessa välissä kurssia oli siis aiheellista lukea yksi kokonainen elämäkertakirja.
Pääsin tässä ehkä hieman helpolla. Meidän oli alunperin tarkoitus lukea ryhmässä kaksi kirjaa, jokainen lukisi yhden, ja keskustella niistä. Jotenkin päädyimme siihen, että kaikki ottivat listalta mitä huvitti. Kerroin lukeneeni Kalle Könkkölän elämäkerran edellistä tehtävää varten, ja muut ryhmäläiset sanoivat sen riittävän. Koronan vaikuttaessa en pistänyt hanttiin, koska kaikki ylimääräinen ajatustyö oli hankalaa.
Könkkölän elämäkerta Huoneekseni tuli maailma on Heini Sarasteen kirjoittama, koostama, toimittama. Sisältö oli mielenkiintoinen, kirjalliset ansiot taas jättivät ehkä toivomisen varaa. Vammaispolitiikassa nykyäänkin mukana oleville kirja on varmasti hyvä taustateos.
Ryhmäkeskustelu pyöri kerronnan ympärillä. Eräs valittu elämäkerta oli enemmän listaus elokuvista ja toinen elämäkerran lisäksi kaunokirjallinen romaani ja kertomus gradun teosta. Mietimme, mikä teki jokaisesta elämäkerran kerrontatavasta hyvän ja mitä voisi parantaa. Elämäkerran pitäisi olla asiallinen, mutta persoonallinen. Pelkkää faktatietoa on tylsä lukea, mutta elämäkerran ei pitäisi muuttua puoliksi romaaniksi kesken kaiken. Näkökulman vaihto kesken kaiken tekee elämäkerran sekavaksi. Kaikkea ei tarvitse kertoa kronologisessa järjestyksessä, mutta joku selkeä rakenne auttaa lukijaa.
Pitänee seuraavaksi lukea hyllystä löytyvät Merete Mazzarellan Mary Shelleyn tarina ja Linus Torvaldsin elämäkerta. Toinen ollut kesken useamman vuoden, toinen istunut hyllyssä vielä pidempään.

Hallittua kirjoittamista

Opettaja antoi lukuvinkiksi kirjan Mindfulness ja kirjoittamisen taito. Sen on kirjoittanut Dinty W. Moore, amerikkalainen luovan kirjoittamisen opettaja. Kirja on aika filosofinen, niin kuin mindfulness-oppaan kai kuuluukin olla. En ole tätä ennen lukenut mindfulnessista mitään, vaikka hyllyssäni onkin aikuisten värityskirja. Onneksi (?) Moore antaa kirjan alkupuolella lyhyen selvityksen mindfulnessista ja siitä, miksi hän kirjaa nyt kirjoittaa. Tiivistetysti hänen mukaansa pitää olla läsnä hetkessä ilman häiriötekijöitä. Kirjoittaessa pitää tuntea itsensä, sekä mitä, miksi ja ketä varten kirjoittaa. Elämä on vaikeaa ja sen kontrollointia pitää rajoittaa. Nämä teemat jatkuvat kirjan läpi. Moore itse tiivistää kirjan lopussa sen viestin olevan älä takerru ja ole avoin.
Kirjan itse sisältö koostuu kirjailijoiden ja vastaavien tärkeiden henkilöiden sitaateista ja Mooren kommenteista ja pohdinnasta. Lainattuna on mm. Thomas Mann, Stephen King, Anton Tšehov, Truman Capote, Bhante Gunabatana ja William Faulknerin ajatuksia, yhteensä 56 kappaletta. Osa sitaateista ja Mooren pohdinnasta on tosiaan hyvin filosofista ja paikoin vaikea tajuista, joskus taas ne sisältävät käytännön neuvoja.
Ensimmäinen osa kirjasta käsittelee kirjoittajan mieltä. Kirjoittaminen saa olla vaikeaa, mene epämukavuusalueelle, kirjoita vaikka ei olisi inspiraatiota, tekstin pitää yllättää, säikäyttää, aiheuttaa tunteita… Mitä siis kirjoittajan alitajunnassa liikkuu tai ainakin pitäisi liikkua. Osa näistä neuvoista ovat tulleet kurssin aikana esille, kuten epämukavuusalue. Kirjoittaminen ilman päämäärää ja inspiraatiota olisi itselle hyvä oppia. Usein sitä odottaa juuri oikeaa ajatusta, mistä aloittaa. Päädyn usein myös suunnittelemaan ainakin osan tekstistä ennen sen kirjoittamista. Hyvä tapa miettiä sanamuotoja, mutta sitten ne pitäisi vain saada paperille pian, ja joskus sanat näyttävät kuitenkin erilaiselta kirjoitettuna.
Toinenkin kirjan osa – kirjoittajan pöytä – sisältää samoja teemoja. Joskus vain täytyy pakottaa itsensä kirjoittaman ja blokki menee ohi. Teksti syntyy sana kerrallaan ja tekstiä saa editoida ja karsia. Hyvä neuvo on lukea oma kirjoitelma kuin vieraan kirjoittama teksti. Siinä tulee mietittyä, onko lause oikeasti tarpeellinen ja näyttääkö se tarpeeksi, saako siitä oikean käsityksen.
Kirjoittajan visio on seuraavan kirjan osan teema. Kaikilla kirjoittajilla on oma äänensä, joka voi olla minkälainen vain. Joskus kirjoittaja takertuu ajatuksiin tai tietynlaiseen kerrontaan, ja se kannattaa tunnistaa ja pohtia takertumisen syitä. Osa korostaa edelleen tekstin versiointia ja muokkausta.
Viimeinen osa pohtii kirjoittajan elämää. Kirjoittajalle on sallittu muukin elämä kuin tekstin edessä istuminen. Uteliaisuus on hyve ja kannattaa hämmästellä ja kummastella. Esteistä voi aina oppia jotain ja ne eivät välttämättä ole ylipääsemättömiä.
Kirja oli kokonaisuutena miellyttävä lukea. Sitaateista ei jäänyt yksityiskohtia mieleen, paitsi Faulknerin ”Tapa rakkaasi”. Kirjan teemat tekivät kuitenkin selkeän muistijäljen ja antavat pohtimisen aihetta. Ei ihme, että opettaja piti kirjasta.

Valhe

Kurssille piti lukea yksi kokonainen näytelmä. Paavo Westerbergin Valhe päätyi valinnakseni, koska se ei ollut sitä perinteistä Tsehovia ja sen takakansi oli kiinnostava. Näytelmä kertoi kolmesta mihestä, jotka halusivat Hollywood-elokuvan aikaiseksi.