perjantai 5. tammikuuta 2018

2-5/365

Viime illat olen kirjoitellut satua koulutehtävää varten. Se ei ole vielä lähdekään valmis, mutta se on saanut minut miettimään kielenkäyttöä ja sanavalintoja. Sadut on suunnattu lapsille eli kieli ei saa olla liian vaikeaa. Se kattaa kieliopin, sanavalinnat ja lauseiden pituuden. Lauseiden pituutta on aika helppo rajoittaa, mutta termit tuottavat hieman päänvaivaa. Onko esimerkiksi sotavanki ok sana vai ei? Synonyymiä, tai ainakaan yksinkertaista sellaista ei ole. Olemme myös jostain syystä kuunnelleet lastenlauluja muutamana päivänä. Useimmat ovat sisältäneet lapsille sopivaa kieltä. Yhdessä laulussa tosin mainittiin konduktööri ja jäin miettimään, kuinka moni 5-vuotias tietää mikä konduktööri on. Asia erikseen oli laulu sodasta ja pommisuojasta. Sen kieli oli selkeää, aihe ei ehkä ollut lapsille paras.
Viime viikolla luin Dan Brownia. Kirja oli aika nopealukuinen juuri yksinkertaisen kielensä takia. Sellainen on ollut aika  tyypillistä monelle jenkkiläiselle populistikirjalle. Helppolukuisuus tuo lukijoita. Alastalon salissa on tuossa vieressä kesken, koska sen ylipitkät lauseet vaativat keskittymistä. Sanasto on suhteellisen helppo, mutta kilometrin pituiset lauseet ovat vaikeita. Pilkkujakaan ei ole liikaa. Toinen kirja samantapaisella ongelmalla on Malaparten Iho, vaikka megalauseita ei ihan joka sivulla olekaan. Ihossa sanavalinnat ovat myös mielenkiintoisia. Aiheet pyörivät sodan ja seksin parissa ja puhujat ovat pääosin sotilaita. Silti ainoa ruma sana on ollut neekeri (jota viljellään paljon). En tiedä, onko kyse kulttuurierosta vai aikakaudesta. Kirja on kirjoitettu 1949 ja suomennettu 60--luvulla. Ehkä sana korostaa sotilaiden puhetapaa, mutta miksi heidän kielenkäyttönsä ei sitten ole muuten ronskia? Vai onko se vain silloisten ihmisten tapa puhua?

maanantai 1. tammikuuta 2018

365/1

Nykyään on muotia osallistua erilaisiin haasteisiin. Oma haasteeni on kirjoittaa joka päivä vähintään 30 minuuttia. Aihe ja tyyli on vapaa. Joskus tulee varmaan tarinoita ja joskus päiväkirjaa. Pääasia on, että kirjoitan. Tämäkin teksti syntyy telkkaria katsellessa kännykällä naputellen. Vuorossa on CSI Miamin uusinta. Aurinkoa, kauniita ihmisiä ja rikoksia. Se ei ehkä ole maailman paras sarja, mutta hyvää viihdettä, kun ei jaksa keskittyä kunnolla. Alkuperäinen CSI ja New York -versiokin olivat parempia. Ehkä ne tulevat joskus uusintana.
Toinen pakollinen katsottava on NCIS ja sen New Orleans -kopio. Ne vain tulevat jostain syystä myöhään iltaisin, niin pitää aina muistaa erikseen katsoa ne netistä. Tpista oli vuosia sitten, kun joka illalle oli omat ohjelmansa. Klo 21 alkoi aina joltain kanavalta jokin rikossarja tai muu seurattava. Nykyään niitä tulee satunnaisiin aikoihin ja päivätkin vaihtelevat. Fox on viime vuosina suosinut paljon uusintoja ja näyttää niitä joka arkipäivä. Ensin tuli Criminal Minds ja nyt CSI. Hero taas suosii uusia jaksoja rikossarjoista, mutta niitä tuler harvemmin katsottua livelähetyksenä jos ollenkaan. Ei sillä, että katsoisin livenä muutenkaan paljon tv:tä. Erilaiset suoratoistopalvelut ovat usein se helpompi vaihtoehto, kun voi päättää ajan itse.
Seuraava sarja on näköjään Num3rot. Rikoksia ja matematiikka (ja muita numerotieteitä). Pääosassa FBI ja huippunero matemaatikko, joka ratkaisee aina kaiken yhtälöillä. Yhtälöissä ei aina vain ole järkeä ja usein unohdetaan, mitä edellisissä jaksoissa on tehty ja päätelty. Kaikki näyttelijät eivät sentään näytä malleilta, mutta lähellä he ovat. Hollywood ei kai usko tavallisten ihmisten myyvän sarjoja tai elokuvia, tai ainakaan tavallisen näköisten naisten. Todellisuuspako on tosin tehokkaampi, kun ruudussa olevat ihmiset ovat aivan erilaisia kuin kadulla.