Kirjaesseitä

Viimeinen opetuskerta lyriikkakurssilla oli varattu kirjaesitelmien läpikäynnille. Ensin tosin teimme alkuun ryhmässä pantomiimiesityksen. Päädyimme valitsemaan Lassi Nummen lyhyen runon ja roolikseni jäi esittää nukkuvaa.
Ensimmäinen essee koski Patri Valoa. Jäimme pohtimaan voiko nykyään laittaa pakahduttavia tunteita runoihin. Niistä tulee herkästi nykyään ironisia. Valon kieleen kuuluva imelyys ja uskonnollisuus kuuluu kulttuurimme tyylilajiin. Eero Kilpi -esitelmästä jäi mieleen, että Kilpi kirjoittaa post-it -lappuja ja niistä runoja. Oma esseeni koski Hal Sirowitziä. Opettaja piti sen asettelusta. Se oli kuulemma kuin runokirjan sivu. Hän piti myös omasta runostani ja laittoi koko ryhmän tekemään oman äitini sanoi -runon.

 Laita pipo päähän, äitini sanoi.
Ethän halua hiustesi
jäätyvän niin kuin naapurin
Kallelle kävi kesken jääkiekkopelin,
kun pipo ei muka mahtunut kypärän alle.
Hänen isänsä joutui leikkaamaan Kallen hiukset
pois ja leikkasi vahingossa hiuksiin
kiinnijäätyneet korvalehdet, ja nyt
Kallen täytyy aina pitää pipoa.

Ahmatova -esseessä oli otettu mukaan runon selitykset ja se oli kuulemma mainio kokeilu. Itse pidin sitä lähinnä outona. Tapani Kinnunen on ilmeisesti Suomen Bukowski. Risto Rasa leikittelee rytmillä ja alivaltiosihteeri kikkailee kielen kanssa.
Aivan viimeisenä tehtävänä meidän piti selata runokirjoja ja miettiä miten ne ovat rakentuneet. Totesimme itse kirjojen olevan yhtä erilaisia kuin niiden sisältämien runojenkin.

Lyriikkakurssi ei ollutkaan läheskään niin pelottava, kuin olin pelännyt. Runoilijaksi en ehkä rupea, mutta hyvä tietää, että sekin sujuu. Perinteisiä runomitallisia runoja välttelen edelleen...