Terapeuttinen kirjoittaminen kuulostaa tylsältä. Kirjoitetaan omat tuntemukset paperille ja analysoidaan niitä. Kai siihen liittyy muutakin, ainakin terapeuttisen kirjoittamisen kurssin tehtävälistan perusteella. Runo-tehtävä tosin kammoksuttaa jo etukäteen...
Kurssilaisten esittelyjen perusteella paikalla on aika sekalaista porukkaa, ja ainakin yksi tuttu. Se on hauskaa vaihteeksi tehdä tehtäviä yhdessä muiden kanssa ja keskustella niistä (onko tämäkin terapiaa?). Monissa muissa kursseissa eivät sopineet kuin itsenäiset suoritukset aikatauluuni, niin kommunikointi tapahtuu lähinnä opettajan kanssa.
Ensimmäisessä tehtävässä piti muistella hetkeä, jolloin kirjoittaminen on auttanut. Valitsin SMA-tarinan vaikka ei se välttämättä ehkä niin kauheasti auttanutkaan. En vain keksinyt muutakaan sillä hetkellä. Myöhemmin tosin tuli mieleeni, että ehkä joku some-purkautuminen olisi voinut olla hyvä. Niitä ainakin riittäisi. Some-tekstit eivät vain jotenkin tunnu "oikealta" kirjoittamiselta...
Essee syntyi aika helposti, koska Sisäisestä teatterista kertovassa kirjassa oli paljon asiaa. En tosin ole varma, tuliko siihen tarpeeksi omaa pohdintaa. Paikoin kirjapätkästä oli vaikea saada otetta ja joitain asioita sanottiin moneen kertaan, ja paikoin taas teksti johdatti aivan muuhun suuntaan.
Innostuin kirjoittamaan esseetä liikaakin. Tekstiä tuli neljä sivua ja koko tehtävän piti mahtua kolmeen sivuun. Vaihteeksi näin päin. Muutama kohta esseestä oli helppo noukkia pois, mutta pituutta tekstillä silti riittää...
Muiden esseiden lukeminen oli mielenkiintoista. Niistä huomasi, miten erilaisia ajatuksia yksi teksti voi herättää. Sain keskustelussa kiitosta tiivistelmämäisestä tyylistä. Se kuulemma auttoi tekstin ymmärtämisessä.
