Kertausessee

Nyt oli viimeinen kerta eli käsittelimme kaikki esseet, joista ei oltu vielä keskusteltu. Lukuvinkkinä oli H.K. Riikosen Mikä on essee.
Koska esseet olivat sekalaisista aiheista, oli palautekin sekalaista. Mietimme mm. mitä essee antaa ja millä keinoin. Toinen essee olisi kaivannut lisää selitystä ja yksinkertaistusta, seuraava taas käytti ehkä liiankin lyhyitä lauseita tehokeinona. Heittäytymistäkin vaadittiin lisää. Poliittisen retoriikan todettiin kaipaavan kontekstia.
Oma dialogiesseeni sai taas kehuja otsikosta. Itse esseessä pitäisi vain mennä syvemmälle. Omaa laiskuutta voisi korostaa vielä lisää, tuoda se kierolla tavalla esiin. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Liikaa taidetta

Tämä kerta oli lähinnä edellisellä kerralla tehtäväksi annetun taide-esseen käsittelyä. En päässyt silloin paikalle, mutta sain tehtävänannon sähköpostilla. Lukuvinkkejä tällä kertaa oli Reijo Meren Goethen tammi sekä Melanderin Onnellisuudesta ja Mitä essee tarkoittaa.
Opettaja piti oman esseeni otsikosta ja perusteellisuudesta. Se kuulemma kaipaisi enemmän omakohtaisuutta, koska nyt oli liikaa analyysiä ja luetteloa.Esseeminän pitäisi tulla paremmin esiin. Alun yleistys ja pohdinta ei tuo uutta eli sen voisi siirtää loppuun. Jonkin taide elokuvan voisi tuoda vastakohdaksi. Jäimme keskustelemaan hetkeksi Hollywood-elokuvien taiteellisuudesta.
Muiden esseistä nousi muunmuassa yksityiskohtien tärkeys, raportin ero esseeseen, taide esseen olemus ja väärän selittäminen.

Hömppätaide

Jäin suihkussa miettimään, mitä taide on. Ensimmäinen mielleyhtymä ovat vanhat taidemaalaukset, da Vincin Mona Lisa ja kumppanit. Hienoja kuvia maalattuna kankaalle ja kehystettynä, yksinäisenä museon seinällä. Taide voi toki olla veistoksiakin. Tai teatteria tai musiikkia. Kuitenkin aina vakavaa, nykytaiteen kohdalla hyvin kokeellistakin. Missään nimessä oikeaa Taidetta ei luoda suurelle yleisömassalle ja popularisoiden. Hollywoodhömppä on tästä hyvä esimerkki. Kalliilla luotua, helposti katsottavaa erikoisefektitulitusta ilman oikeaa tarkoitusta. Nuoriso jonottaa katsomaan. Kaikissa Hollywood-elokuvissa ei toki ole kauheasti erikoisefektejä. Kevyissä romanttisissa komedioissa hahmot eivät silti ole sen syvempiä. Yleisön viihdyttäminen on tärkeämpää kuin taiteellinen laatu.

Esseen aihe tähän

Joskus kirjoitustehtävien aiheet tulevat helposti. Annettu tehtävänanto tai teema laittaa heti aivonystyrät liikkeelle. Välillä aihetta ei taas millään löydy. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonolta ja niistä ei saa kehiteltyä fiksuja ajatuksia paperille. Inspiraatiota saa etsiä milloin mistäkin, mutta deadlinen lähestyessä on vain pakko alkaa kirjoittaa jostain jotain.
Dialogiselle esseelle tuli aihe mieleen heti tunnilla. Hyväntekeväisyydestä olisi helppo kirjoittaa puolesta ja vastaan. Siitä löytyy paljon tutkimustietoa ja tilastoja, ja hyviä ja huonoja puolia on helppo arvioida ja argumentoida. Kotimatkalla mietin asiaa tarkemmin, ja totesin hyväntekeväisyyden olevan sittenkin huono aihe. Se vaatisi liikaa tutkimusta, jotta esseen saisi kunnolla kasaan, ja aiheesta on kirjoitettu liikaakin.
Muutaman tunnin pähkäilin muita ideoita. Ne vain tuntuivat vielä huonommilta enkä monista keksinyt kuin aiheen tai otsikon. Satunnaisen asian X hyödyllisyys olisi helppo formaatti kirjoittamiselle, mutta sitä voisi olla vaikea venyttää koko esseeksi. Päätin siis siirtyä inspiraation hakuun muualta eli Facebookista.
Vastauksia kyselyyni tuli vain muutama. Monikulttuurisuus kuulosti sekunnin mielenkiintoiselta, mutta sitten tajusin siinä olevan samoja ongelmia kuin hyväntekeväisyydestä kirjoittamisessa. Liikaa tutkimusta, tilastoja ja muita kirjoitelmia. Sitä käsitellään jatkuvasti eri medioissa ja yksityiskeskusteluissa. Esseen tarkemman näkökulmankin päättäminen olisi hankalaa. Muita vastauksia olivat keinovalon vaikutus uneen ja Finnpulp. Molemmat niistä vaatisivat tutkimusta enkä edes tiedä mikä Finnpulp on. Pähkäilyä piti siis jatkaa.
Essee sai jäädä pienemmälle huomiolle seuraavana päivänä, vaikka aiheen mietintä jäi kytemään jonnekin aivojen perukoille. Illalla aivojen syövereistä alkoikin tulvia hyvältä kuulostavan esseen kappaleita.
Olisiko hyvä aloittaa omilla kokemuksilla? Kertoa siskon tuttavasta, joka kävi kertomassa luokalleni afrikkalaisesta elämästä, kun olin ala-asteella. Siitä tuskin saisi esseelle punaista lankaa. Enhän edes muista tuttavasta tuon lisäksi paljon muuta kuin matkalaukun täynnä mangoja. Seuraava aloituspiste: omat afrikkalaiset tutut ja työperäinen maahanmuutto. Siihen voisi ottaa EU:n sisäisen liikkuvuuden mukaan. Sitten essee taitaisi mennä kymmeneen suuntaan yhtä aikaa. Hylätään se idea.
Afrikkalaisten ja muiden maahanmuuttajien itse kokema monikulttuurisuus voisi olla hyvä teema koko esseelle. Paitsi että sen varaan olisi vaikea rakentaa dialogisuutta. Entä jos sen muuttaisi kotoutumiseksi ja sen puolesta ja vastaan? Vai voiko olla kotoutumista vastaan? Vaikea saada siitä kiinni kuin uskonnollisten ja kulttuurillisten fanaatikkojen näkökulmasta. Ruotsissa tosin on ollut mellakoita liittyen kotoutumiseen ja kotouttamiseen, mutta se vaatisi taas tietojen kaivelemista. Siis eteenpäin.
Monikulttuurisuuden pohdinta itsessään ei taas ole kovin dialogista, ellei listaa puhtaasti sen hyviä ja huonoja puolia. Taitaa mennä tylsäksi ja loppuun kalutuksi. Maahanmuutto yleisellä tasolla olisi ehkä helpompi teema. Siitä löytyisi taatusti muidenkin ajatuksia, varmaan liikaakin. Oma mielipide asiaan on aika positiivinen. Haluanko etsiä muita näkökulmia ja viettää illan lukien maahanmuuttovastaisia Facebook-ryhmiä ja Hommafoorumia? En. Poikaystävänikin kyllästyisi aika pian silmien pyörittelyyn ja huokailuun.
Jos ei siis monikulttuurisuutta, vaan yksikulttuurisuutta! Miksi suomalainen kulttuuri on maailman paras ja kaikkien maiden pitäisi omia se. Ensin perusteita puolesta: täsmällisyys, rauhallisuus, sisu, jne. Sen jälkeen vastaan: luonto ja lämpötilat erilaisia, monikulttuurisuuden tuomat rikkaudet, ihmisillä taipumus kehittää pienissäkin ryhmissä oma kulttuurin tapainen… Joo, tästä saa hyvän esseen aikaan.
Miksi yhden kulttuurin levittämisestä maailmanlaajuiseksi ei ole kirjoitettu paljon? Ai niin, natsit ja muut fanaatikot. He kirjoittavat asiasta enemmän kuin tarpeeksi. Saisiko teemaan sitten suvaitsevampaa näkökulmaa? Menee vaikeaksi. Jatketaan siis seuraavaan ajatukseen teemasta.
Tilastoilla ja muilla luvuilla voi ainakin pidentää esseetä. Suomessa asuu niin ja niin monen maan kansalaisia, niin ja niin monen kielen puhujia. Maahanmuuttajia on X vuodessa, kansalaisuuden saa Y vuodessa ja pakolaisia tulee Z vuodessa. Perussuomalaisten kannatuksen kehitys on tämä ja Vihreiden taas tuo. Tietojen kaivaminen esiin vie aikaa ja vaivaa, ja niitä olisi ehkä vaikea saada jouhevasti esseeseen mukaan. Mitä lukuja valita käyttöön? Miten lukuihin saisi edes dialogisuutta? Ei maahanmuuttajia ole X vaan A? Tämä ajatus menee siis ehkä-pinoon, riippuen esseen lopullisesta toteutuksesta.
Alkaa tuntua siltä, että vaihdan aihetta kokonaan…

Matkailua

Essee toimii alustana ajattelulle, joten matkaaminen on esseelle tyypillistä. Esseessä kaikki kaunokirjallisuuden keinot käyvät, kunhan on rehellinen. Hölmötkin ajatukset saa laittaa mukaan, kuten miksi kirjoitan. Ajatus saa karkailla.
Kävimme opiskelijoiden matkaesseitä läpi. Omastani sain palautetta, että se oli enemmän romaaninluku kuin essee. Opettaja näki esseen teeman aivan erilaisena kuin minä. Hän puhui ihmisiin luottamisesta ja halusi kääntää esseen rakenteen päälaelleen. Problematiikkaa ei kuulemma ollut tarpeeksi.
Keskustelimme muutenkin epäkronologisesta järjestyksestä ja kirjoituskerroista. Opettaja piti selvästi kun aihe ja teksti olivat henkilökohtaisia.
Pohdimme lopussa dialogia esseessä. Esimerkkeinä olivat Ville Lähteen Paljon liikkuvia osia ja Antti Nylenin Halun ja epäonnen esseet. Totesimme, että on liian helppoa kirjoittaa mustavalkoisesti ja pohdinta on suoraa mielipidettä kiinnostavampi. Kannattaa olla itsekriittinen, vaikka olisi itsekeskeinen. Joissain aiheissa dialogisuus on luontaista, se perustelee mielipiteitä.
Saimmekin tehtäväksi tehdä dialogisen esseen. Joko suoraa dialogia tai väitteen puolustamista, kunhan on kaksi vastakkaista mielipidettä.

Kirjaesseitä

Viimeinen opetuskerta lyriikkakurssilla oli varattu kirjaesitelmien läpikäynnille. Ensin tosin teimme alkuun ryhmässä pantomiimiesityksen. Päädyimme valitsemaan Lassi Nummen lyhyen runon ja roolikseni jäi esittää nukkuvaa.
Ensimmäinen essee koski Patri Valoa. Jäimme pohtimaan voiko nykyään laittaa pakahduttavia tunteita runoihin. Niistä tulee herkästi nykyään ironisia. Valon kieleen kuuluva imelyys ja uskonnollisuus kuuluu kulttuurimme tyylilajiin. Eero Kilpi -esitelmästä jäi mieleen, että Kilpi kirjoittaa post-it -lappuja ja niistä runoja. Oma esseeni koski Hal Sirowitziä. Opettaja piti sen asettelusta. Se oli kuulemma kuin runokirjan sivu. Hän piti myös omasta runostani ja laittoi koko ryhmän tekemään oman äitini sanoi -runon.

 Laita pipo päähän, äitini sanoi.
Ethän halua hiustesi
jäätyvän niin kuin naapurin
Kallelle kävi kesken jääkiekkopelin,
kun pipo ei muka mahtunut kypärän alle.
Hänen isänsä joutui leikkaamaan Kallen hiukset
pois ja leikkasi vahingossa hiuksiin
kiinnijäätyneet korvalehdet, ja nyt
Kallen täytyy aina pitää pipoa.

Ahmatova -esseessä oli otettu mukaan runon selitykset ja se oli kuulemma mainio kokeilu. Itse pidin sitä lähinnä outona. Tapani Kinnunen on ilmeisesti Suomen Bukowski. Risto Rasa leikittelee rytmillä ja alivaltiosihteeri kikkailee kielen kanssa.
Aivan viimeisenä tehtävänä meidän piti selata runokirjoja ja miettiä miten ne ovat rakentuneet. Totesimme itse kirjojen olevan yhtä erilaisia kuin niiden sisältämien runojenkin.

Lyriikkakurssi ei ollutkaan läheskään niin pelottava, kuin olin pelännyt. Runoilijaksi en ehkä rupea, mutta hyvä tietää, että sekin sujuu. Perinteisiä runomitallisia runoja välttelen edelleen...

Melkein onnistuu

Ulkona paistaa aurinko ja taitaa kuulua linnunlauluakin. Lumetkin ovat jo lähes sulaneet. Voisi olla hyvä hetki mennä ulos pienelle lenkille. Pitkä ja pimeä talvi on väsyttänyt liikaa. Tänään pitäisi illalla tehdä vielä hetki töitä projektin deadlinen lähestyessä. Huomenna toimistolle pariksi tunniksi ja sitten illalla opiskelemaan. Koulutyötkin vaativat huomiota jossain vaiheessa. Ai niin, enhän minä pääse ulos enkä voi kirjoittaa tietokoneella. Sähköpyörätuolini on rikki. Minulla on onneksi varalla matkatuoliksi suunniteltu tavallinen pyörätuoli. Sillä en tosin pysty liikkumaan omin voimin, tietokoneen käyttö ei onnistu ja istuintyynykin painaa. Pääsen kuitenkin istuma-asentoon! Mitäs siitä, että työt, opiskelu ja virkistäytyminen kärsivät. Asiat ovat tosin paremmin kuin bändikaverillani. Hän vietti kaksi viikkoa kotona sängyssä ja suihkutuolissa, kun sähköpyörätuoli odotti varaosia. Istuisitko itse wc-istuimella koko päivän?
Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, kun saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Aina palveluita ei kuitenkaan suunnitella loppuun saakka. Tästä loistava esimerkki on apuvälineiden huoltoon liittyvät sivupalvelut. Apuvälineiden saanti on helppoa. Yksi soitto terveyskeskukseen ja mummolla on rollaattori (siellä on käytävällä oikeasti keko rollaattoreita odottamassa). Peruspyörätuolit vaativat ehkä muutaman sovituskerran. Sähköä käyttävät pyörätuolit tulevat keskussairaalasta, ja nekin vaativat sovitusta ja käytönopettelua. Monelle käyttäjälle ei tilata omaa uutta tuolia, vaan ainakin HUSin alueella katsotaan varastosta sopiva (lähde 1). Kun osaa vaatia ja perustella ja on muuten vain hankalampi tapaus (istuminen ja käyttö eivät onnistu ilman kauheaa säätöä), saa yksilöllisemmän tuolin.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että tällöin saa pyörätuolin alleen. Apuvälinejärjestelmä olettaa, että vammaisella itsellään on varatuoli. Jos ei ole, sellaista ei saa huollosta vaan hänet pitäisi ohjata terveyskeskuksen pakeille (lähde 2). Sieltä saa ehkä varastosta perustuolin, jossa pystyy istumaan vaan ei tekemään muuta. Huhu tosin kertoo, että ainakin Tampereella olisi joku saanut jopa sähköpyörätuolin lainaan huollon ajaksi. Helsinkiläiselle bändikaverilleni ei edes mainittu, että terveyskeskuksesta olisi ehkä voinut saada lainatuolin. HUS taitaa siis kunnostautua tässäkin.
HUSin apuvälinehuolto on muutenkin jännä paikka. Asiakkaat, eli ne apuvälineitä tarvitsevat, eivät pääse ollenkaan huoltotiloihin. Tämä tekee muun muassa renkaan paikkaamisesta operaation. Vammainen pitää saada pois pyörätuolista, jotta tuoli voidaan viedä toiseen kerrokseen huoltoon. Työkalujen tuominen vammaisen luo ja tuolin kallistaminen tunkilla on nykyään ilmeisesti liian vaarallista. Tästä seurauksena se, että pahimmillaan vammainen keikkuu nostolaitteessa liinan varassa renkaan paikkauksen ajan (tositarina). Tiedän asiakkaiden pääsykiellolle olevan syynsä. Meno oli joskus villiä ennen sääntöä. Joustamattomuus on vain hämmästyttänyt monia.
Ilman toimivaa pyörätuolia ei vammainen tosiaan liiku mihinkään eikä tee mitään hyödyllistä, kuten palkkatyötä. Hyödylliseen kuuluu myös pyörätuolin saaminen korjattavaksi. Huolto ja varaosat ovat ilmaisia, koska apuvälineet ovat terveyskeskuksen tai keskussairaalan omaisuutta. Ensin pitää vain saada tuoli huoltopaikkaan (lähde 3 ja 4). Huhuja on taas, että joskus huoltopaikka on hakenut ja tuonut pyörätuolin, jopa HUSin alueella. Oletuksena kuitenkin on, että vammainen hoitaa kuljetuksen itse. Vaikka sitä varatuolia ei olisi ja rikkinäinen tuoli ei liikkuisi mihinkään. 
Halvin ja helpoin vaihtoehto vammaiselle on sosiaaliviraston maksama vapaa-ajan kyyti. Niitä kyytejä on vain 18 yhdensuuntaista matkaa kuussa käytettävissä, mutta se on toisen kirjoitelman aihe. Näitä matkoja ei saa käyttää terveydenhuoltoon tai kuntoutukseen liittyvään tarkoitukseen. Tämä sisältää apuvälineiden huollon. Terveydenhuollon ja kuntoutuksen pitää lain mukaan hoitua Kelan maksamilla kyydeillä. Niiden omavastuu on 25 euroa per matka. Jos matkustaa tarpeeksi, omavastuukatto tulee täyteen ja matkat ovat asiakkaalle ilmaisia. Pyörätuolin huoltoon vieminen maksaa ennen omavastuukattoa siis 50 euroa – huoltopaikkaan ja takaisin. Se on iso raha monelle eläkkeen kanssa sinnittelevälle. Lisäksi vammaisen pitää itse olla mukana, sanoo Kela. Pelkän tuolin kuskaaminen tai avustajan lähettäminen tuolin kera ei siis käy. Mitäs sitten, kun varatuolia ei ole eikä saa? Sänky mukaan? Harvoin huoltopaikassa pitää vammaisen oikeasti olla mukana (varsinkin jos huoltotiloihin ei edes pääse), vian selostaminen onnistuu puhelimessakin. Huoltoon vieminen vie siis turhaan vammaisen aikaa ja vaivaa Kelan säädösten mukaan. Toki pyörätuolin voi aina laittaa lähettipalvelun matkaan. Hinta on hyvässä lykyssä sama kuin Kelan matkoissa. Lähettipalvelu vain tietää vähemmän pyörätuolin liikuttamisesta kuin invataksikuskit.
Kaikelle on toki syynsä. Kelankin maksamia matkoja olisi helppo hyväksikäyttää, jos vammaisen itsensä ei tarvitsisi olla mukana. Sosiaalivirasto ei maksa huoltomatkoja, koska ne kuuluvat Kelan vastuulle. Huollon pitäisi täyttää varasto varatuoleilla, jotta niitä riittäisi kaikille ja aina löytyisi melkein sopiva. Ehkä apuvälineiden huoltopolkua voisi kuitenkin hieman entrata. Vammaisilla kun on muutakin tekemistä, kuin reissata huoltoon ja takaisin ja odottaa, että pääsee taas liikkumaan itse. Mikäli ilmaista huoltokuljetusta ei haluta tarjota, miten olisi edes maksullinen kuljetus osaavalla kuskilla ja hyvällä autolla? Niin, ja olisihan se mukava saada kiireellisiä huoltopalveluja muulloinkin kuin virka-aikaan.
Oman sähköpyörätuolini kohdalla kävi onnellisesti. Tai no, melkein onnellisesti. Oikosulun syytä ei löydetty ja kaikki toimii normaalisti. Sain tuolin vuorokaudessa takaisin maksettuani 100 euroa huoltomatkoihin. Työt ja koulutehtävät viivästyivät vain kaksi päivää. Nyt vain odotellaan seuraavaa oikosulkua.

Lähteet:
1 ” Ensimmäisellä apuvälinekäynnillä tehdään yksilöllinen tarvearvio, jonka perusteella sovitetaan potilaan tarpeita vastaavaa apuvälinettä sekä harjoitellaan apuvälineen käyttöä. Usein joudutaan sovittamaan erilaisia sähköpyörätuoli ja – mopo malleja, jotta löydetään potilaan toimintakykyä vastaava apuväline. Samalla arvioidaan yksilöllisten lisävarusteiden tarve. Pääsääntöisesti sähköpyörätuoli tai - mopo valitaan kierrätettävistä laitteista Apuvälinekeskuksen toimintakäytännön mukaisesti. Tarvittaessa tehdään kotikäynti. Apuvälineen luovutus tapahtuu tarvittavien muutostöiden tekemisen jälkeen luovutuskäynnillä, jolloin apuvälineen käyttö kerrataan.” HUS, Carea ja Eksote sairaanhoitoalueiden yhtenäiset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2015. Sivu 80.
2 ”Kun apuväline on huollossa tai korjauksessa, tilalle annetaan toinen apuväline aina, kun se on mahdollista. Tarvittaessa apuvälineen käyttäjälle tiedotetaan muista palveluista, jotka korvaavat apuvälineen tilapäistä puutetta.” Apuvälinepalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:7. Sivu 17.
3 ”Asiakas huolehtii apuvälineiden kuljetuksesta itse. Kooltaan suurien ja painavien apuvälineiden (esim. sähkösäätöinen sänky) kuljetuksen järjestämisestä ja kuljetuskustannuksista vastaa terveydenhuollon. Jos apuvälineiden kuljettaminen tai kuljetuksen järjestäminen on asiakkaalle mahdotonta vaikean toimintakyvyn rajoitteen vuoksi, vastaa tällöinkin terveydenhuollon toimintayksikkö kuljetuksesta osana apuvälinepalveluiden kokonaisuutta. Tällaisista tapauksista sovitaan aina erikseen apuvälineen luovutuksen yhteydessä.” Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. THL 2016
4 ” Terveyskeskuksista 43 ja keskussairaaloista 60 prosenttia ilmoitti, että apuvälineiden käyttäjät joutuivat itse kustantamaan joitain apuvälineiden käyttöön, huoltoon, kuljetuksiin tai varaosiin liittyviä kustannuksia (kuva 3 ja 4). Kolmannes vastaajista mainitsi kuljetuskustannukset. Useissa terveyskeskuksissa käyttäjät pääsääntöisesti joutuivat hakemaan ja palauttamaan apuvälineensä omin avuin. Yksi terveyskeskus peri seitsemän euroa apuvälineiden kuljetusmaksuna” Outi Töytäri. Apuvälineiden ja apuvälinepalveluiden saatavuus terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa 2006: Selvitys apuvälineiden luovutuskäytännöistä ja apuvälinepalvelujen toteutuksesta. Stakes, Helsinki 2007. Sivu 23.

Liikkuvat osat

Unohtui kirjoittaa viime kerralla, että tämä opettaja tykkää antaa paljon lukuvinkkejä. Viime kerralta esimerkiksi Michel Welbeckin Alkeishiukkasia, Heikki Aittokosken Narrien laiva, Tommi Melanderin Onnellisuudesta, Timo Hännikäinen Ilman, Antti Nylenin useampikin kirja, Milan Kunderan esseemäiset romaanit... Tällä kerralla mainintoja saivat Ville Lähteen Paljon liikkuvia osia sekä Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti, Ville Juhani Sutisen Kiinalainen ruletti, Kari Ukkilan Kerettiläisessee, Ville Ropposen Uralilainen ikkuna ja Jaana Seppäsen Iltapäivä.
Kävimme läpi viime kerralla aloitettujen esseiden seuraavia versioita. Esseen ensimmäinen kappale mietitytti opettajaa muutaman kohdalla. Muuten mietimme lähinnä esseiden teemoja ja miten niitä voisi korostaa. Joskus toisto on hyvä, joskus taas kannattaa mennä heti suoraan asiaan. Aina kannattaa kirjoittaa enemmän.
Essee pyrkii olemaan muuta kuin mielipiteitä ja faktoja. Se menee kiinni itse polttopisteeseen ja kerää pikkuajatuksia, aavistuksia. Moralisointi voi toimia tyylikeinona, jos sitä ei käytä liikaa. Rajujen väitteiden kanssa ajatus pitää käydä läpi loppuun saakka. Kaikki konkreettinen tieto tuo dialogia ja uskottavuutta, mutta annettuja totuuksia ei kannata esittää sellaisenaan.
Saimme tehtäväksi kirjoittaa matkakokemuksesta. Tekstissä pitää olla positio tai ongelma sekä tarkkailija tunnelma. Teemana ihmisen ajattelu, oleminen maailmassa.

TXTFBBBQ3

Amy kysyi vielä kerran, olimmeko varmoja, ettemme halua kyytiä. Nyökkäsimme molemmat kiivaasti ja vakuutimme pärjäävämme taksilla. Amerikkalaiset olivat osoittautuneet matkan aikana ystävällisiksi, Amy mukaan lukien. Joskus kulttuurierot vain osoittautuivat lähes hengenvaaralliseksi.

Amy oli juonut puistossa jo jonkin verran. Jo siinä vaiheessa mietimme Hennan kanssa, haluammeko oikeasti Amyn kyydillä myös takaisin hotellille, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut. Hotellille palattua oli margarita-kone ilmestynyt hotellin uima-altaan reunalle. Se oli ollut kovassa käytössä. Myöhemmin alkuillasta oli muutkin juotavat kaivettu esiin. Päätimme Hennan kanssa jo ajoissa, että taksi olisi paras kulkuväline illaksi. Jotenkin Amy kuitenkin pääsi turvallisesti hotellilta baariin ja illan päätteeksi vielä takaisinkin. Texasiinkin oli säädetty rattijuopumuksen raja muutama vuosi aikaisemmin, mutta se ei Amya haitannut. Kuulemma kaikki oli ok!

En ollut oikein tiennyt, mitä odottaa, kun sain kutsun aitoon texasilaiseen grillijuhlaan. Grilliruokaa tietysti, ja hyvää seuraa. Sama nettiporukka oli järjestänyt jo kahdet vuosittaiset juhlat, niin pitihän sinne päästä mukaan. Juhlilla oli jo legendaarinen maine. Porukka tunsi toisensa ison nettisivun kautta. He järjestivät kaikenlaisia tapaamisia, mutta noina vuosina grillijuhlat olivat se isoin juttu.

Suomalaisille grillijuhlat tarkoittavat rauhallista kesäiltaa. Tarjottavana kuivia kyljyksiä, lähes palanutta maissia ja tietysti makkaraa ja kylmää olutta. Texasissa tehdään asiat toisin, isommin. Kaksi päivää juhlintaa, joista yksi varattu grillaamiseen.

Hennaa ja minua nauratti heti saapuessamme San Antonioon. Ensimmäinen tapaamamme henkilö oli pukeutunut niin kuin Texasissa kuuluu: cowboy-hattu, ruutupaita, farkut ja bootsit. Asiaan kuului leveä Etelän murre ja ystävällisyys. Meitä oikein harmitti, kun emme päässeetkään hänen taksiinsa, vaan hän ohjasi meidät isompaan, pyörätuoliystävälliseen autoon.

Nettiporukkaa saapui grillijuhliin eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa, joten meille oli varattu pieni hotelli melkein kokonaan. Hotellissa ei ollut mitään mainittavan ihmeellistä. Samanlaisia löytyy joka kaupungista. Alue, jolla hotelli sijaitsi, oli periamerikkalainen ja -texasilainen. Naapuritontille pääsi kävelemään parkkipaikan läpi, mutta muuten alue oli autojen valtakuntaa. Jalkakäytäviä toki oli, mutta ne olivat kapeita ja huonossa kunnossa. Miksi joku niitä haluaisi käyttää, kun autokin on keksitty? Julkisesta liikenteestä muistutti yksi bussipysäkki, busseja ei vain näkynyt.

En tiedä, kuka oli maksanut ja kuinka paljon, mutta ilta-aikaan hotellin aula/aamiaistila oli vain nettiporukkamme käytössä. Baaria ei hotellista löytynyt, mutta se ei ollut ongelma. Joku oli tuonut useamman coolerin täynnä erilaisia oluita. Meille alkoholittomille taiottiin jostain Coca-Colaa. Mikä sen amerikkalaisempaa.

Paikalliset grillimestarit aloittivat valmistelut jo kukonlaulun aikaan. Hotellin lähellä olleesta puistosta oli vuokrattu grillialue käyttöömme. Viisi metriä leveä, kivestä muurattu grilli ei lämmennyt hetkessä, ja ruokakin vaati aikaa valmistuakseen. Melkein viidenkymmenen hengen ruokkiminen ei ole helppoa. Grillin seurana oli pitkiä pöytiä ja penkkejä, ja ympärillä nurmikko, pensaat ja puut hehkuivat vihreän eri sävyissä.

Kun saavuimme paikalle Hennan kanssa Amyn kyydillä, olivat ruokalajit esillepanoa vaille valmiita. Nyhtöpossun nyhtämiseen värvättiin apuvoimia, ja pian viisi miestä oli repimässä sian lapaa kappaleiksi haarukoilla. Grillistä tuli myös täytettyjä chilejä ja lämmintä maissileipää. Mac’n’cheese eli juustomakaronilaatikko tuli paikallisen asukkaan keittiöstä. Samoin kanelipulla, joka käytännössä oli korvapuusteja pellille levyksi muotoiltuna. Nachoja ja muuta naposteltavaa löytyi eri laatuja. Osa tarjoomuksista oli suussa sulavaa, osa taas liian pelkistettyä. Nyhtöpossua opettelin itse tekemään kotiin päästyäni, kauan ennen sen suomalaista suosiota.

Iltapäivä pyhitettiin syömiselle ja seurustelulle. Ihmiset seilasivat edestakaisin eri ryhmien ja ruokatarjoilujen välillä. Ääntä riitti. Suomessa kaikki olisivat ottaneet annoksensa ja menneet kiltisti pöydän ääreen tai omaan nurkkaansa syömään. Juttelu olisi rajoitettu vain lähinaapureihin. Texasissa huolehdittiin myös veden juonnista. Vesipulloja oli jäisissä coolereissa pöytien päissä.

Jossain vaiheessa todettiin kaikkien syöneen tarpeeksi. Ruoat pakattiin mukaan ja juhlat siirtyivät takaisin hotellille. Hengailua jatkettiin sisällä ja ulkona, ja uima-allas sai paljon vieraita. Nälkäiset saivat hakea ruokaa kokoustiloista, jonne kaikki oli taas levitetty uudelleen esille. Alkoholia oli jatkuvasti tarjolla useassa muodossa, mutta kukaan ei tullut kaatokänniin ennen kuin myöhään illalla. Kaikilla oli vain hyvin hauskaa. Suomalaisittain se tuntui oudolta. Joko otetaan yksi olut tai juodaan kännit. Koko päivän kestävää pikkuhiprakkaa ei täällä tunneta. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi Amyn alussa mainitsemani kyytitarjous tuntui meistä vaaralliselta. Emme voineet yhtään arvioida hänen ajokuntoaan, vain nautittua alkoholin määrää.

Grillijuhlien oli luvattu kestävän kaksi vuorokautta ja sen ne tekivätkin. Aamulla koko porukka suuntasi aamiaiselle läheiseen tacopaikkaan. Kävellen, kumma kyllä. Burrito munakastäytteellä oli omanlaisensa elämys, jota en jäänyt kaipaamaan.

Seuraava versio

Tunnilla aloitetusta esseestä oli helppo tehdä seuraava versio, vaikka sainkin tuolini korjauksesta ja pahin ärsytys laantui. Kyselin Facebookissa kokemuksia apuvälineiden korjaamisprosessista. Mitään kovin uutta ja hyödyllistä sieltä ei tullut esiin, mutta aihe selkeästi kiinnostaa. Saatan jopa laittaa esseen tarjolle jonnekin lehteen.
Suurin muutos tekstissä on ehkä lähdeviitteiden käyttö. Etsin netistä erilaisia ohjeistuksia apuvälineisiin liittyen. Sieltä löytyi joitain perusteita käytännöille ja vahvistus sille, että jossain päin Suomea asiat hoituvat paremmin.

Tietoa

Lyriikan jälkeen mentiin aivan toiseen laitaan eli tietokirjoittamiseen. Opettaja ilmoitti heti alkuun, että kurssi käsittelee vain esseitä. Niiden perusteella voi kuulemma kirjoittaa mitä vain tietokirjallisuutta. Tämä on ehkä totta, mutta olisi ollut kiva käydä edes lyhyesti läpi tietokirjoittamisen muitakin muotoja, kuten uutisia ja blogeja.
Essee ei ollut kovin tuttu tekstimuoto opiskelijoille, popularisoituja tiedeblogeja lukuun ottamatta. Esseitä on kirjoitettu lähes aina. Opettaja määritteli esseen henkilökohtaiseksi, persoonalliseen sävyyn kirjoitetuksi tietotekstiksi. Se ei ole puhdasta fiktiota koskaan. Usein esseessä on yhteiskunnallinen teema taustalla. Essee on ajatusleikki, joka tutkii asioita eri kanteilta ja eri tavoin. Se on siis paljon muutakin kuin akateeminen essee.Essee voi sisältyä romaaniin sellaisenaan, ja elämäkin voi esseemäinen, juureton ja pohdiskeleva.
Varhaisimmat esseet ovat Platonilta, Cicerolta ja Senecalta. Keskiajalla esseitä ei juuri kirjoitettu, mutta 1500-luvulla Michel de Montaigne loi nykytyylisen esseen. Suomessa esseen suosio on kasvanut tällä vuosituhannella, koska sitä ennen se miellettiin vanhojen miesten horinaksi.
Essee ei sisällä valheita, mutta siinä on kaunokirjallisia piirteitä. Se ei myöskään ole puhdas tietokirjallinen teksti kuten esimerkiksi uutinen. Esseessä on aina kirjoittajan oma persoona mukana. Esseen minä laittaa itsensä likoon.
Saimme tehtäväksi tunnilla kirjoittaa miniesseen. Piti valita joku ominaisuus ja käsitellä sitä tärkeänä pitämän asian kautta. Valitsin välinpitämättömyyden, niin sain avauduttua sähkärin korjausprosessista.
Lopuksi luimme esseemme ääneen ja saimme lyhyen palautteen. Aiheeni oli kuulemma hyvä. Tekstin voisi vain ehkä rakentaa toisin, eli jättää faktat esseen loppuun. Ensi kerraksi pitää olla seuraava versio esseestä valmiina.

Ei kuulu mulle v1

Ei kuulu mulle. Ei me makseta. Mä noudatan vaan ohjeita.
Tietyt asiat Suomessa eivät ilmeisesti ole kenenkään ongelma. Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, että saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Veroja kun maksaa jokainen, haluaa tai ei. Joskus vain palvelut jäävät puolitiehen.
Apuvälineitä saa Suomessa helposti. Yksi soitto terveyskeskukseen, ja mummolla on rollaattori. Sähköpyörätuolin aikuinen saa muutaman sovituksen jälkeen. Kaikille valinnanvaraa ei anneta, pitää ottaa se jonkun sopivaksi katsoma malli. Jos osaa vaatia ja perustella, saa ekstraa.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? You’re screwed. Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että silloin saa pyörätuolin alleen. Vammaisella itsellään pitää olla varatuoli tai hän viettää korjausajan sängyssä. Terveyskeskuksen tuolit kun eivät sovi monelle tehokäyttäjälle. Sängystä on vaikea osallistua normaalielämään. Siihen kuuluu rikkinäisen tuolin saaminen korjattavaksi.
Huolto on ilmaista. Kukaan ei vain auta kuljetuksessa. Sosiaaliviraston kyydeillä ei saa huollattaa tuoleja. Kelan 25e suunta kyydit tulevat äkkiä kalliiksi, jollei omavastuut ole täynnä. (niin kuin kiltillä vammaisella) Lisäksi pitäisi olla itse mukana. Mitä sitten, kun ei ole varatuolia? Sänky mukaan? Ja jos tuoli on oikeasti rikki, pyörä irti, oikosulku, eikä se liiku (tai siinä ei voi istua)?
Voi voi. Maksa itse ja luota lähettipalveluun.