Esiriippu laskee

Aivan viimeinen kurssikerta oli varattu näytelmiemme läpikäymiseen. Käytimme taas sovellettua Das Art -menetelmää pienryhmissä. Ryhmässäni oli kaikenlaisia tekstejä, osa hyvinkin persoonallisia. Ehdimme onneksi käsitellä kaikkien tekstit, vaikka viimeisen kohdalla oli jo vaikea keksiä fiksua sanottavaa.
Luimme ensin kolme kohtausta näytelmästä ääneen. Se antoi aika hyvän kuvan siitä, miten käsikirjoitus toimisi dramatisoituna. Sen jälkeen tuli tekijän puheenvuoro ja kysymys. Oma kysymykseni oli kaksiosainen: aukeaako teksti sellaiselle, joka ei käytä invataksia ja selitetäänkö asioita liikaa. Puheenvuorossa kerroin vain hieman tekstin taustoja. Näiden jälkeen poistuin hetkeksi, jotta ryhmäläiset saivat keskustella rauhassa.
Seuraavaan vaiheeseen sain palata tarkkailijaksi. Se koski myönteistä palautetta. Ryhmäläiset pitivät konkreettisuudesta, puheen uskottavuudesta ja näytelmän nimestä. Nimi tosin tuli opettajan kommentista, mutta sitä en saanut siinä tilanteessa kertoa. Yksityiskohdat ja parenteesit saivat myös maininnan.
Sitten siirryimme näkökulmatyökaluun, eli tekstiä kommentoitiin eri näkökulmista. Taksitarkastaja huolestui kuskien käyttäytymisestä, ohikulkija ammattitaidon puutteesta. Taksikuski taas totesi tarpeen puhua yksinäisessä työssä. Tässä kohti ryhmäläiset myös pohtivat tekstini soveltuvuutta mm. teatteriin ja novelliksi.

Viimeinen vaihe oli muistilaput, eli lapuille kirjoitettiin käsitteitä ja ominaisuuksia, jotka ryhmäläisten mielestä kuvasivat näytelmää. Kirjoittaja sitten järjesti laput niin, että hänen mielestään osuvimmat tulivat lähelle isolla paperilla ollutta otsikkoa. Avuttomuus, turhautuminen, ahdistus, kohtaamattomuus ja musta huumori saivat mainintoja. Yksinäisyys, hiljaisuus ja kunnioituksen puute olivat mielestäni hieman kauempana omasta mielikuvastani. Ryhmäläisten mielipiteet olivat aika lähellä omiani.

Koko kurssi oli mielenkiintoinen ja draamaa oli yllättävän helppo kirjoittaa. Teoriaa oli yllättävän paljon kaikenlaisten termien ja ohjeiden muodossa. Onneksi ei ollut koetta! En tiedä, jatkanko draaman kirjoittamista tämän jälkeen, mutta ainakin tiedän sen sujuvan.

Valhe

Kurssille piti lukea yksi kokonainen näytelmä. Paavo Westerbergin Valhe päätyi valinnakseni, koska se ei ollut sitä perinteistä Tsehovia ja sen takakansi oli kiinnostava. Näytelmä kertoi kolmesta mihestä, jotka halusivat Hollywood-elokuvan aikaiseksi.

Rakenteellista teatteria

Tai sitten ei. Viimeisen varsinaisen opetuskerran aiheena oli draaman rakenne ja rakenteeton (draaman jälkeinen) teatteri. Jälkimmäinen sisälsi aika paljon Hans Thies Lehmannin ajatuksia.
Draaman jälkeinen teatteri tarkoittaa löyhästi ottaen kaikkea muuta kuin perinteistä teatteria. Kerronta katkeaa, tyylejä sekoitetaan ja tehdään kaikkea mahdollista erilaista ja modernia. Esitys on rytmiä, ääntä, tyhjää tilaa, hiljaisuutta, dekonstruktuoitua tekstiä. Esimerkkinä meillä oli mm. E L Karhun Leipäjonoballadi. Sen käsikirjoituskin oli moderni, kaikki yhteen pötköön kuin proosassa. Pohdimme myös Tadeusz Kantorin Wielopole, wielopole -näytelmää ja Smedsin Karamazovin veljekset -tuotantoa.
Draaman rakenne käytiin läpi dramaturgian kautta. Tässä oli hieman toistoa aiemmasta. Tärkeää on tarina (mitä) ja juoni (miten), kun tekstiä analysoidaan. Aristoteleen Runousopin kolme näytöstä on draaman klassinen muoto. Gustav Freytag kehitti viisinäytöksisen mallin, jossa toiminta nousee ja laskee. Nämä olivat draaman suljetun muodon lajeja, joissa alusta seuraa tietty loppu lineaarisessa järjestyksessä. Avoimessa muodossa taas teksti voi hyppiä sinne tänne ja loppua ei ehkä ole ollenkaan.
Alku, keskikohta, kliimaksi ja ratkaisu ovat hyviä ja helppoja tapoja rakentaa draamatekstiä. Rakenne voi olla kehämäinen, episodeista koostuva tai kuin talo.
Näytelmän pitää olla kiinnostava, muistettava. Materiaalista pitää löytää se osa, mikä herättää aktiivisen kiinnostuksen. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse suunnitella ennakkoon.

Matka kuutiossa

Päädyin kirjoittamaan näytelmäni sitten invataksimatkoista. Kaikenlaisia kuskeja on nähty ja kaikkea koettu vuosien varrella. Mietin ensin, jos olisin saanut kasaan kokonaisen tarinan, mutta irralliset kohtaukset tuntuivat toimivan paremmin. Jotenkin tosin sopi, että ensimmäinen ja viimeinen kohtaus olivat samaa tilannetta. Otin mukaan myös sen aiemmin kirjoittamani kohtauksen, tosin hieman muokattuna ja pidennettynä.
Itse tilanteet olivat aika helppo keksiä. Ne perustuivat tositapahtumiin, tosin hieman dramatisoiden. Kuskit olivat lisäksi lähes karikatyyrejä. Ehkä joku tunnistaa itsensä, mutta ehkä hän sitten alkaa ajatella tilanteen älyttömyyttäkin. Kaikki hahmot ovat tarkoituksella ehkä hieman persoonattomia, koska halusin korostaa tapahtumia ja keskustelua.
Kirjoittamisprosessi ei ollut sinänsä vaikeaa. Piti vain miettiä, mitä kaikkea kuvaa ja kertoo, jotta asiat selkenevät myös niille, jotka eivät käytä takseja. Esimerkiksi pyörätuolin lastaus autoon. Se ei aina ole niin helppoa. Huomasin myös, että näytelmäni ei tämän takia sopisi näyttämölle. Kameran kautta olisi helpompi näyttää yksityiskohtia ja korostaa liikkeitä.

Pakettimatka

- näytelmä matkailusta viidessä kohtauksessa

Nina Alexandra Jurvanen: hieman alle 30 v., istuu sähköpyörätuolissa, liikkuu yksin ja avustajien kanssa
Antero: hieman alle 30 v., istuu sähköpyörätuolissa, liikkuu yksin ja avustajien kanssa
Jenna: 20 v., urheilullinen
Kuski A: hoikka, kolmekymppinen, tummaihoinen, siististi pukeutunut
Kuski: jokaisessa kohtauksessa eri, usein farkut ja siistihkö paita/takki

Autot invatakseja: Isoja tila-autoja/pakettiautoja. Valkoisia/mustia tummennetuin ikkunoin. Uusia sisältä, kunnes katsoo tarkemmin. Tilaa 1-2 pyörätuolille. Takana hissi. Kojelaudalla aina GPS-laite.

Kohtaus 1

Aukio suomalaisessa lähiössä. Näkyvissä kerrostaloja ja pieni ostoskeskus. Kerrostalojen alakerrassa pikkuliikkeitä. Iltapäivä, vähän ihmisiä liikkeellä sateisen sään takia.

Nina istuu kerrostalon rapun edessä odottelemassa. Vastapäätä kurvaa DHL:n pakettijakeluauto. Nina jää katselemaan sitä. Auton kuski ilmestyy auton taakse ja avaa rämisevän hissin/takaluukun. DHL-kuski raapii päätään ja katselee kädessään olevaa

Maailman palaute

Tämän kertainen oppitunti oli pidempi kuin yleensä. Ensin käsittelimme kirjoittamiamme kohtauksia ja lopuksi oli lyhyt luento-osuus maailmankuvasta.
Opettaja oli löytänyt tehokkaan työkalun palautteen antamiseen. Das Art -menetelmä on kotoisin Hollannista ja se on kehitetty esitysten arvioimiseen. Das Art menee hieman syvemmälle kuin perinteinen huonot ja hyvät puolet. Se käsittelee eri puolia näytelmästä ja ison osan ajasta tekijä vain tarkkailee prosessia.
Nyt käytössä oli hyvin lyhyt versio, eli tekijän kysymys, myönteinen palaute ja ongelmakohtien etsintä. Muuhun ei olisikaan ollut aikaa. Kävimme kohtauksia ja palautetta läpi pienissä ryhmissä, mutta aika meinasi silti loppua kesken. En saanut mitään kovin konkreettisia ideoita tekstini parantamiseksi. Opettaja tosin antoi vinkin koko näytelmän nimeksi, koska Nina oli kuin paketti auton takaosassa. Muidenkaan ryhmäläisten teksteille ei tullut paljon muuta kuin myönteistä palautetta. Saimme muutaman kohdalla yhdessä mietittyä ratkaisuja kirjoittajan hankaliksi kokemiin kohtiin.
Maailmankuva sisältää ihmisen suhteen muihin, oikeaan ja väärään. Se kertoo, minkälaisen koodiston pohjalta ihminen havainnoi ja toimii. Näyttämöllä siis kuka on normaali, neutraali; kuka kertoo; keneen samaistutaan jne. Katsoja ja kertoja ei voi olla neutraali, vaikka yrittää.
Teimme tämän pohjalta pienen harjoitteen, jossa mietittiin omia kieliympäristöjä ja niiden sovittamista omaan näytelmään. Kieliympäristö tässä tarkoitti eri tapoja puhua ja käyttää kieltä. Sain listattua niitä jonkun verran, mutta ei niistä oikein mininäytelmääni ole.

Puhuvia tyyppejä

Ilta oli pyhitetty henkilöiden ja dialogin miettimiseen. Henkilöt ovat toiminnan tärkeimpiä osia draamassa. Heillä on tahto, josta syntyy toimintaa. Ristiriita vie kriisin kautta heidät ratkaisuun. Ristiriita voi olla usein konflikti eri henkilöiden ja heidän tahtotilan tai toiminnan välillä.
Draamassa voi olla yksi tai useampi päähenkilö, ei kuitenkaan kovin monta. Päähenkilö, protagonisti, muuttuu tarinan edetessä eniten. Voisiko parannuksen kokeva pahis olla päähenkilö sankarista kertovassa tarinassa? Päähenkilön vastustaja on antagonisti. Muut henkilöt ovat vain tarinan tukena. Näkökulmahenkilö taas määrittää tarinan näkökulman, ja se voi olla joku aivan muu kuin päähenkilö. Henkilöhahmon ja näytelmän tarkoitus kannattaa selvittää ennen kirjoittamista.
Lajos Egrin mielestä hyvin rakennettu henkilö on tärkeämpi kuin juonen kehittely. Lukijan pitää tunnistaa henkilö, pysytä samaistumaan häneen. Henkilön tunteet ovat tähän hyvä keino. Henkilöitä pitää myös ymmärtää, pitää tietää heidän taustansa ja vaikuttimensa. Yksi määräävä piirre voi olla hyvä tapa lähteä liikkeelle henkilön rakentamisessa. Fysiologia, sosiaalinen piiri ja psykologia tulevat seuraavaksi.
Toinen näkökulma henkilöön otettiin post-draamasta. Siinä erotetaan henkilöhahmo ja ihminen tarkemmin. Hahmo on enemmän vain kuva ja joukko ideoita.
Mietimme myös miten aloittaa kirjoittamisen ja ottaa kaikki huomioon. Puheeksi tuli Georges Poltin 36 tilannetta, joista voidaan johtaa kaikki näytelmät.
Dialogi vaikuttaa heti näytelmän atmosfääriin ja sen rakentumiseen. Monologissa yleisön rooli kasvaa. Dialogi mm. edistää tapahtumien kulkua ja valottaa näytelmän alatekstiä. Tärkeää on miten sanotaan, ei vain mitä sanotaan. Oikean elämän puhe ei aina sellaisenaan toimi näyttämöllä. Nonverbaalisuuskin voi olla osa dialogia. Käännettä pienempi sykäys voi muuttaa jännitettä ja luoda reaktioita henkilöissä.
Lopuksi kävimme hieman läpi Juha Jokelan Fundamentalistin yhtä kohtausta. Saimme myös yhden kirjoitusharjoitteen: tilanne, jossa on toiminut toisin kuin olisi halunnut. Edellisellä kerralla opettaja oli jakanut toisenlaisia harjoituksia kirjekuoressa. Piti mennä uuteen paikkaan ja siellä kirjoittaa kuoren ohjeiden mukaan.

taksikohtaus

(Nina istuu pakattuna invataksin takaosaan. Kuski kömpii hieman ähisten paikalleen.)

Kuski
Kaikki valmista?

(Nina nyökkää, vaikka kuski ei sitä huomaa. Matka alkaa.)

Kuski
Lyhyt päivä vai?

Nina
Joo, meillä –

Kuski
Mullakin on lyhyt päivä. Pitää mennä viemään tää rakkine korjaamolle ja sitte hakee vaimolle se uus läppäri. Kerroiksmä jo mihin me sit päädyttiin?

Nina
(miettii) Et kun –

Kuski
Siin Asuksen mallissa olikin liian huono kovo. Kukaan mitään mekaanisia härpättimiä jaksa. Pakko nykyään SSD olla, eiks je? 

(Nina avaa suunsa, muttei ehdi sanoa mitään)

Kuski
Sitte kun se on saatu, pitää laittaa liinuksi siihen. Kai se Windows kymppiki on jo järkevä, mutta eihän tuo vaimoke sitä osaa. Se on onneks opetettu tavoille. (lyö silmää Ninalle peruutuspeilin kautta)

Nina
Joo, en mäkää –

Kuski
Joo, kai säkin alan ihmisenä suosit liinuksia. Pelaamiseen se ei tietty oo paras. Meilläkin on lisäks Xboxi ja pari Pleikkaria. Ai saatana, piti se uus ohjainkin hakea. Kai sen saa samalla ku sen koneenkin. Gigantissa oli joku tarjouskin. Sielt mä aina haen kaikki. Ei se aina paras vaihtoehto oo, mut kätevästi kotimatkan varrella. Ostaksä kauheesti netin kautta?
 

Nina
Josk –

Kuski
Mä oon ostellu Saksasta viime aikoina kaikkee. Vähemmän veroja ja sillai. Toimitus tietty kestää, mutta ei niin kauan ku suomalaisista kaupoista. Halvatun posti hukkailee paketteja. Viimekin viikolla pojan joku uus paita jäi tulematta. Paketti-ilmotusta ei vaa tullu ja sit se paketti oliki palautettu takasin. Mihinkää ei voi luottaa nykyään, edes postiin. 

(Kuskin papatus jatkuu vaimeten. Valot himmenee.)

Kyydissä

Kurssille piti kirjoittaa parin sivun draama kohtaus. Kirjoittamisen piti olla helppoa, koska näytelmän teksti-muotoon kuuluu runsas välien käyttö rivien välissä. Yritinkin keksiä aihetta, joka olisi mielenkiintoinen ja ei sisältäisi liikaa repliikkejä. En myöskään halunnut aamupalapöytäkohtausta, koska se vaatisi suuremman teeman ympärilleen.
Taksikuski tuntui jotenkin hyvältä vaihtoehdolta. Olen nähnyt kaikenlaisia kuskeja ja kanssamatkustajia vuosien varrella. Kurssilta palatessa mukaan osuikin mielenkiintoinen tapaus, mutta hänestä en halunnut kirjoittaa suoraan. En myöskään halunnut valita ketään tiettyä kuskia, vaan päädyin rakentamaan stereotyyppisen puheliaan kuskin. Jutut tosin ovat kuin yhdeltä tietyltä kuskilta vuosien takaa, hieman vahingossa.
Vaikeinta kirjoittamisessa oli keksiä, miten ilmaista päällepuhuminen ja toisen kuuntelu. Niistä kun tuli olennainen osa tekstiä. Mietin myös, miten tarkkaan pitää kuvailla autoa ja hahmoja.

Opettele lukemaan!

Eli oppitunti käsitteli näytelmän lukemista. Se ei kuulemma ole niin yksinkertaista, jos tekstistä haluaa saada tarpeeksi irti ja esityksen näyttämölle.
Aloitimme Outi Nyytäjän artikkelille näytelmän lukemisesta. Se on julkaistu 1978, mutta lukemisen perusteet eivät juuri ole muuttuneet. Ensin näytelmä luetaan alusta loppuun kuin mikä tahansa kaunokirjallinen teos ja laitetaan ensivaikutelmat paperille heti ja tarkasti. Sen jälkeen havainnoidaan tekstiä tarkemmin, ja mietitään miksi joku asia jäi mieleen. Roolit ja näytelmän maailma puretaan erikseen. Henkilöistä kaivetaan esiin niiden luonne, ja maailmasta etsitään vihjeitä ympäristöstä ja aatteista. Näytelmistä löytyy myös teema tai teemoja. Päälause kehittyy pääsanoman ympärille, mutta sitä ei tarvitse sellaisenaan löytää valmistaa esityksestä.
Toinen artikkeli oli Juha-Pekka Hotisen Tekstuaalista häirintää. Se käsitteli enemmän analyysimaisempaa lukemista. Lukijan pitää ensin pohtia oma näkökulmansa lukemiseen, ja tietää, mihin käyttöön analyysi tulee.
Keskustelimme myös näytelmätekstien vanhenemisesta. Monien tekstien yksityiskohdat vanhenevat ja pääsanomat ikääntyvät, varsinkin ”poliittisissa” näytelmissä. Yleisteema voi kuitenkin pysyä ajankohtaisena. Teksteillä on eri aikakausina eri merkityksiä ja tärkeät kohdat voivat muuttua.
Loppu tunnin teimme pika-analyysia kolmen näytelmän kohtauksista. Tarpeettomia ihmisiä, Petos ja Skavabölen pojat. Viimeinen oli hyvä esimerkki, miten tekstinä näytelmä on eri kuin lavalla. Alun sai lukea pariinkin kertaan, ennen kuin sain sen hahmotettua oikein. Luimme kohtaukset tietenkin ääneen, kuten draamaan kuuluu, ja jokaiselle oli jokin rooli. Onneksi ei tarvinnut sentään näytellä!

I näytös

Ainakin ensimmäisen kerran perusteella draaman kirjoittamisen kurssi tuo paljon uutta, mutta myös tuttua. Osa opiskelijoista on ainakin vaihtunut… Sen verran olen käynyt teatterissa ja lukenut kulttuuriartikkeleita, että perusteet ovat hallussa – kai. Kirjoittamiseen odotan ainakin teknisiä neuvoja. Opettaja aloittikin kyselemällä meiltä tavoitteita draaman kirjoittajana ja kurssin suhteen. En oikein keksinyt siihen mitään kovin fiksua. Haluan vain tutustua tyylilajiin ja oppia kirjoittamaan paremmin. Kysymyksiä tuli myös suhteesta kirjoittamiseen, näytelmäkirjallisuuteen, teatteriin ja esitystaiteeseen.
Saimme heti myös tiedot vaadittavista harjoitustöistä. Yksi näytelmäkohtaus pitää olla valmiina parin viikon päästä, ja mininäytelmä (5 kohtausta) ennen viimeistä opetuskertaa. Niiden lisäksi pitää lukea joku kokonainen näytelmä. Paljon töitä siis luvassa… Ensin tosin pitää keksiä, mistä kirjoittaisi. Mininäytelmän avuksi opettaja esitteli neljä kysymystä esityksen (näytelmän) analysointiin. Ne olivat Maarit Ruikan haastattelusta kirjassa Koe-eläin kettu.
      1. ilmiö (yhteiskunnassa), jota haluat kuvata
          - mikä saa kirjoittamaan
      2. tekstin aihe
        - tapahtumaympäristö
      3. tekstin atmosfääri
         - dialogi, kieli
      4. suhteeni tähän ilmiöön
        - tekee erityisen
Näiden perusteella luulisi jotain saavan aikaan.
Seuraavaksi kävimme läpi kasan enemmän tai vähemmän tuttuja termejä selityksineen. Näytelmän, näytöksen ja kohtauksen suhde toisiinsa. Käänne, tilanne ja jännite draaman ominaisuuksina. Dialogi, monologi ja henkilö (protagonisti, antigonisti, näkökulmahenkilö) tekstin osina. Rytmi ja tempo ajallisina ominaisuuksina. Rakenne ja dramaturgia kertovat osien suhteesta toisiinsa ja tulkinnasta. Aihe, teema, tarina ja juoni kietoutuvat yhteen ja tarkoittavat eri asioita. Metafora, keskuskuva ja ydinkuva ovat työkaluja sisällön hahmottamiseen.
Jäimme käsittelemään dramaturgiaa tarkemmin. Se tarkoittaa materiaalin järjestämistä esitykseksi, eli havaintojen tekoa, tutkimista ja selittämistä. Se on sisällön ja muodon tulkintaa. Dramaturgin pitää löytää katsojaa kiinnostavat, nautittavat hetket. Jokaiselle tekstille on äärettömästi tulkintoja, ja jokaiselle toiminnalle on reaktio. Dramaturgian pitää olla ekonominen, vain oleellinen mukaan, ja rakennettu niin, että esitystä on pakko seurata.
Näkökulmina meillä oli Aristoteleen perinteinen ja tuttu 3-jakoinen näytelmä, Brechtin eeppinen teatteri ilman alatekstiä ja neljättä seinää, ja viimeisenä absurdi. Aristoteleen liittyivät peripeteia, hamartia, anangorisis ja katharsis.
Toivottavasti näitä kaikkia termejä ei tarvitse osata ulkoa kurssin jälkeen.

Kurssin opettaja tuntuu innostuneelta ja osaavalta jo heti alkuun. Hän on tietysti kirjoittanut useita näytelmiä, mutta myös opettanut sitä eri paikoissa. Ensimmäiselle kerralle ainakin oli meille luvassa kalvosulkeiset, vaan tekniikka petti. Piti tehdä muistiinpanot käsin ja odottaa materiaalia saapuvaksi sähköpostiin.

Sinne meni

Viimeinenkin kerta kurssista on ohi. Kaikkea tuli opittua, ja paljon perusteita. Mielenkiintoista nähdä tulevien kurssien anti.
Sain palautettakin vihdoin viimein omasta novellintekeleestäni opettajalta. Kerronta oli hyvää ja samoin lopun käänne. En ehkä ollut ajatellut sitä yllätyskäänteeksi, mutta lukijat eivät näe kirjoittajan pään sisään. Rakennelmaa ei kuitenkaan kannata purkaa opettajan mukaan. Novellin päähenkilö voisi kuitenkin kehittää ja kuvailla lisää. Samoin selostaa muun maailman tapahtumia. Minun pitää palauttaa toinen versio tekstistäni parin viikon sisään, niin pitää ottaa näitä seikkoja huomioon. Tosin omasta mielestäni se on juuri kiehtovaa, kun ei tiedä lukiessa mitään muuta kuin mitä henkilöt tietävät. Tarinan nainen ei oikein ymmärrä näkemäänsä ja kokemaansa, niin ei lukijakaan. En tiedä sitten, onko tämä hyvä lähestymistapa. Katsotaan, mitä seuraavasta versiosta sanotaan…