Kirjaesseitä

Viimeinen opetuskerta lyriikkakurssilla oli varattu kirjaesitelmien läpikäynnille. Ensin tosin teimme alkuun ryhmässä pantomiimiesityksen. Päädyimme valitsemaan Lassi Nummen lyhyen runon ja roolikseni jäi esittää nukkuvaa.
Ensimmäinen essee koski Patri Valoa. Jäimme pohtimaan voiko nykyään laittaa pakahduttavia tunteita runoihin. Niistä tulee herkästi nykyään ironisia. Valon kieleen kuuluva imelyys ja uskonnollisuus kuuluu kulttuurimme tyylilajiin. Eero Kilpi -esitelmästä jäi mieleen, että Kilpi kirjoittaa post-it -lappuja ja niistä runoja. Oma esseeni koski Hal Sirowitziä. Opettaja piti sen asettelusta. Se oli kuulemma kuin runokirjan sivu. Hän piti myös omasta runostani ja laittoi koko ryhmän tekemään oman äitini sanoi -runon.

 Laita pipo päähän, äitini sanoi.
Ethän halua hiustesi
jäätyvän niin kuin naapurin
Kallelle kävi kesken jääkiekkopelin,
kun pipo ei muka mahtunut kypärän alle.
Hänen isänsä joutui leikkaamaan Kallen hiukset
pois ja leikkasi vahingossa hiuksiin
kiinnijäätyneet korvalehdet, ja nyt
Kallen täytyy aina pitää pipoa.

Ahmatova -esseessä oli otettu mukaan runon selitykset ja se oli kuulemma mainio kokeilu. Itse pidin sitä lähinnä outona. Tapani Kinnunen on ilmeisesti Suomen Bukowski. Risto Rasa leikittelee rytmillä ja alivaltiosihteeri kikkailee kielen kanssa.
Aivan viimeisenä tehtävänä meidän piti selata runokirjoja ja miettiä miten ne ovat rakentuneet. Totesimme itse kirjojen olevan yhtä erilaisia kuin niiden sisältämien runojenkin.

Lyriikkakurssi ei ollutkaan läheskään niin pelottava, kuin olin pelännyt. Runoilijaksi en ehkä rupea, mutta hyvä tietää, että sekin sujuu. Perinteisiä runomitallisia runoja välttelen edelleen...

Dadakuva

Alkuosan tunnista mietimme kuvakielisyyttä ja saimme taas runotehtävän. Jokainen etsi koulurakennuksesta jonkinlaisen taideteoksen ja teki siitä runon. Päädyin runoilemaan aulassa olevasta maalauksesta, jota aina katselen ennen tunnin alkua.

 paksutaulu

miehiä pellolla
metsän tuijotus, selin
savua taivaanrannassa
palmuja, puita, patsas
pisara ja pelto
kukkia kankaalla
värejä, haaleita, kuluneita
taitettuja osia, irtonaisia
likaista
lasin suojassa

Kuvallisuus voi olla metafora, vertaus tai symboli. Runo pyrkii sanomaan asian kuvakielisyyden kautta ja runoilija puhuu tarkasti sisäisessä tulkinnassa.
Vaikka runoilija lähestyisi heti monen merkityksen kautta, silti pitäisi myös muistaa kuvailla konkreettista. Tämä helpottaa lukijan ymmärrystä. Monet oivallukset tulevat heti ja joskus runo pitää uskaltaa jättää kesken.
Ensimmäinen opiskelijan esitelmä oli dadaismista. Sen runot ovat välittömiä, sattumanvaraisia, nonsenseä ja melua. Dadaismi haluaa kyseenalaistaa ja ärsyttää. Päädyimme tekemään dadarunon opettajan keräämien sanojen pohjalta. Niitä kuulemma käytettäisiin ensikerralla tanssiesityksissä.

Me ja muut

Meillä särö!                 Tonavassa
Jakoavain meissä
Rouskuttaenjuostessa
Kissakalahatussa

Suojatiessa. Körmyttäessä.

Sitten seurasi esitelmät hakukonerunoudesta ja yhteiskuntarunoudesta. Jälkimmäinen oli lähinnä poliittista runoutta.

Esseetä runosta

Runokirja esseeni aiheeksi tuli Hal Sirowitzin Äitini sanoi. Se valikoitui osaksi koska se oli valmiina kirjahyllyssäni, tiesin sen olevan hyvä ja ajatuksia herättävä, ja lisäksi koska piti valita jotain henkilökohtaista. Siitä oli helpompi saada henkilökohtainen osuus kasaan kuin satunnaisesta kirjaston kirjasta.
Esseen muoto oli aika vapaasti valittavissa. Yritin välttää puhdasta runoanalyysiä siinä onnistumatta. Lisäksi kipeät ranteet taas haittasivat vähän kirjoittamista.
Valikoin esseeseen mukaan esimerkkejä kirjan erityyppisistä runoista. Loppuun ilmestyi jostain oma runonikin, vaikka se ei ollut alunperin tarkoitukseni. Jotenkin se vain kuului asiaan.

Äitini sanoi...

Esseen löydät täältä: https://drive.google.com/file/d/0B4Usn41EdzSdYXg0OFMyTG5fU1U/view?usp=sharing

Asettelu ei toiminut blogiteksti muodossa.

Shokkialku

Yskä iski taas niin jouduin olemaan lyriikan kurssilta pari ensimmäistä kertaa pois. Sain onneksi opettajalta tehtävät sähköpostitse. Eli meidän täytyy pitää lyhyt esitelmä runouteen liittyvästä ilmiöstä sekä tehdä essee perustuen johonkin runokirjaan. Ainakin ensimmäisen kerran perusteella lyriikkakurssi ei ehkä olekaan niin kaamea. Opettaja ainakin on tyyliltään mielenkiintoisempi ja osaavampi kuin vanhat koulun äikän opettajat.
Oppitunnilla tuli heti oikea shokkialku kun meidät laitettiin kirjoittamaan runo otsikolla “Valon viivat harmaassa”. En tiennyt ensin mitä kirjoittaa, mutta sain sentään jotain aikaan, ainakin tuotos on hyvin moderni. Se pohjautuu vanhaan piirtoharrastukseeni.

 valon viivat harmaassa

viiva piirtyy
                        harmaalla harmaaseen
mustaa mustaan

                       valoa paperiin
          
oma ääni muodostuu

       kuuluu muille

                paperilla näkyy
        
    valoa

Runoilun jälkeen mietimme rytmiä ja mittaa hetken, eli miten runo on aseteltu paperille, sen typografia ja miten hengitetään lukiessa. Onko ääneen lukemisessa eroa runon kirjoittamiseen? Rytmiä on kaikkialla ja se saa tukea musiikista, tekstissä fonetiikan kautta. Rytmi voi olla ajallinen ja tilallinen. Runossa voi olla mitta, vapaa mitta tai ei mittaa ollenkaan. Alkusoinnut ovat vanhinta runon muotoa.
Meillä oli myös kolme lyhyttä esitelmää. Ensimmäinen kävi läpi modernismia, eli runouden muotoa 1800-luvun lopusta eteenpäin. Sen sanasto on arkista ja se pyrkii yksinkertaistamaan. Se toi säkeenylityksen runouteen ja pyrki muutenkin uudistamaan vanhaa kaavaa. Toinen esitelmä oli roolirunoudesta, eli joka on tavallaan draamallinen monologi. Siinä on tärkeää puhehetki ja konteksti. Viimeinen esitelmä oli flarfista. Se on eräänlaista hakukonerunoutta, josta on tehty tarkoituksella huonoa ja kömpelöä. Päädyimme tekemään siitäkin harjoituksen. Googlasin sanan yksisarvinen. Tässä on tulos:

Olenko olemassa?
Olenko vuohi vai hevonen? Valkoinen vai vaaleanpunainen?
Kehitys jatkuu, 7. ulottuvuudesta eteenpäin
Liihottelen kuitenkin Brasiliassa,
hillittömän rakkauden ja intohimon vertauskuvana
elasmotherium sibiricum - sarvikuonon sukulainen