torstai 5. toukokuuta 2022

Anteeksi etukäteen

Palautteen antaminen ei selkeästi ole minun juttuni, vaikka siitä olen käynyt kurssinkin. Elämäkertakurssilla piti kirjoittaa essee jostain elämäkertoihin liittyvästä aiheesta ja antaa muille palautetta tekstistä. Huomasin etsiväni muiden esseistä kaikkea korjattavaa enemmän kuin hyviä kohtia. Eivät esseet huonoja olleet, ja joku oli jopa loistava. Jotenkin aivoni eivät taipuneet parempaan palautteeseen (mistä tuli tarve pyytää anteeksi). Toki yritin antaa kehuja ja en sanonut toivottavasti liian terävästi. Itsesensuuri sentään toimi. Pitänee seuraavalla kerralla varata useampi tunti per palauteteksti, jotta saan palautteen kunnolliseksi. Haluan vain mieluummin antaa hyödyllistä palautetta, enkä vain todeta mitä toinen on kirjoittanut ja miten. Kaikista esseen aiheistakaan ei löytynyt kovin kiinnostavaa keskusteltavaa.

Luin myös muiden antamia ja saamia palautteita. Joku oli panostanut tosissaan ja kirjoittanut liuskan verran tekstiä ja ideoita. Oli tosin joukossa muutama, jotka antoivat vielä huonommin palautetta kuin minä. He eivät antaneet edes kehitysideoita ja he onnistuivat kirjoittamaan vielä lyhyemmin. En tiedä, olivatko he käyneet palautetaitojen kurssin.



Oma esseeni päätyi pohtimaan asiantuntijablogia elämäkertana. Siitä ei tullut mikään mestariteos, mutta olen ihan tyytyväinen. Hylkäsin ne pari aiemmin miettimääni ideaa, koska koronan jälkeen kovin korkealentoinen ajattelu ei vielä onnistunut.

Aiheen nappasin yhden ryhmäläisen edellisen tehtävän tekstistä. Ajattelin siitä tulevan jonkun verran tekstiä helposti, koska blogit ovat tuttuja ja olin jo pohdiskellut teemaa edellisen tehtävän yhteydessä itsekseni. Essee olikin melko vaivaton kirjoittaa. En vain saanut etukäteen kehitettyä rakennetta, joten päädyin kirjoittamaan pätkiä lähteiden pohjalta ja laittamaan ne hyvään järjestykseen. Paljon jäi vielä kirjoittamatta, mutta aika ja into loppuivat kesken, kuten tavallista. Olisin voinut pohtia esimerkiksi influenssereiden kerrontaa ja yritysten blogeja hyvinkin pitkästi.

Käytin esseen punaisena lankana omaa blogiuraani, joka ei aina oikein ole edennyt muutamaa kirjoitusta pidemmälle. Saamassani palautteessa toivottiin, että olisin ottanut esimerkkejä teksteistäni mukaan tai laittanut linkit blogeihin loppuun. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut tehdä liian henkilökohtaiseksi menevää tekstiä, vaan pysyä yleistasolla ja asiantuntijablogien yleisissä ominaisuuksissa. Kerroinkin tämän palautteen antajille. Jäin itsekseni miettimään, miten paljon opiskelijoiden oletetaan kertovan itsestään muille. Toki tällä kurssilla mennään henkilökohtaiseen, koska puhutaan elämästä kertomisesta. Moni valitsi tehtävän aiheetkin niin, että päätyivät kertomaan itsestään ja suvustaan, vaikka ei ollut pakko. Itselleni se oli jotenkin itsestään selvää, että jos ei halua kertoa kaikkea kaikille, ei ole pakko. Vaikka se olisikin teoriassa jo muiden luettavissa verkossa, kuten blogieni tapauksessa.


Esseetä varten oli lista lähteitä, joiden lisäksi sai etsiä yhden tieteellisen lisälähteen. Huomasin muiden esseitä lukiessani tämän olevan haaste. Monilla ei ollut kovin tieteellisiä lisähteitä, joillain oli kymmenen uutisartikkelin tapaist lähdettä, ja joku oli päättänyt yhden kokoomateoksen olevan yksi lähde, vaikka artikkeleilla oli eri kirjoittajat. Lähteiden käyttöön kuitenkin pyydettiin erikseen kiinnittämään huomiota. Itse ratkaisin ongelman etsimällä tutkimusartikkelin. Aihetta päättäessäni jotenkin ajattelin, että totta kai blogeja on tutkittu elämäkertana. Löysin kyllä paljon sinne päin olevia artikkeleita, mutta aivan samaa aihetta ei löytynyt. Perusblogihan on luonteeltan hyvin elämäkertamainen. Blog as biography ei tuonut yhtään sillä otsikolla oleva hakutulosta. Ehkä aihe on niin itsestäänselvä? Toisaalta yksi lähteeni käsitteli elämäjulkaisuja, eli miten ihmiset kertovat elämästään verkossa. Blogien lisäksi tämä käsittää sosiaalisen median julkaisut. Verkosta olisi helppo koostaa jonkun elämäkerta pelkkien Facebook-päivitysten avulla. Ehkä seuraavaan esseeseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti