Hömppätaide

Jäin suihkussa miettimään, mitä taide on. Ensimmäinen mielleyhtymä ovat vanhat taidemaalaukset, da Vincin Mona Lisa ja kumppanit. Hienoja kuvia maalattuna kankaalle ja kehystettynä, yksinäisenä museon seinällä. Taide voi toki olla veistoksiakin. Tai teatteria tai musiikkia. Kuitenkin aina vakavaa, nykytaiteen kohdalla hyvin kokeellistakin. Missään nimessä oikeaa Taidetta ei luoda suurelle yleisömassalle ja popularisoiden. Hollywoodhömppä on tästä hyvä esimerkki. Kalliilla luotua, helposti katsottavaa erikoisefektitulitusta ilman oikeaa tarkoitusta. Nuoriso jonottaa katsomaan. Kaikissa Hollywood-elokuvissa ei toki ole kauheasti erikoisefektejä. Kevyissä romanttisissa komedioissa hahmot eivät silti ole sen syvempiä. Yleisön viihdyttäminen on tärkeämpää kuin taiteellinen laatu.

Taiteellisempiakin elokuvia Hollywoodissa tehdään, usein pienellä budjetilla. Ne eivät kuitenkaan kerää niin paljon julkisuutta, yleisöä ja rahaa kuin uusimmat toimintarainat. Oscareita ja kriitikoiden arvostusta ne kyllä saattavat saada. Oscarit kun päättää elokuvantekijöiden seura, joka arvostaa Taidetta ehkä enemmän kuin hömppää. Hömppä saa palkintoja visuaalisuudellaan ja efekteillään. Hyvin harvoin hömppätoimintaelokuvia on parhaan elokuvan, näyttelijöiden ja käsikirjoituksen kategorioissa edes ehdolla.
Thor: The Dark World (TTDW) edustaa aika perinteistä hollywoodhömppää ja kassamagneettia. Se on paikoin visuaalisesti kaunis toimintaelokuva, jossa on liuta tunnettuja näyttelijöitä. Natalie Portman on elokuvan kohdeyleisölle tuttu Tähtien Sota -elokuvista ja Anthony Hopkins muun muassa Uhrilampaista. Pääosan näyttelijän Chris Hemsworthin tunnetuin rooli on juuri Thor. Kassatuloja elokuva sai teatterikierroksellaan USA:ssa 206 miljoonaa dollaria, tekemiseen käytettiin 170 miljoonaa dollaria. Erikoisefektejä on lähes joka kohtauksessa, ja lavasteitakin jatketaan greenscreenillä. Henkilöhahmot ovat aika yksiulotteisia eivätkä kehity juuri elokuvan aikana. Sisältö elokuvassa on toimintapläjäys, jossa avaruusolennot uhkaavat maata. Sitä vastaan kamppailevat Thor ja muutama tiedemies. Thorin hahmo perustuu löyhästi norjalaiseen mytologiaan, samoin kuin hänen edustamansa planeetta ja siellä asuvat hahmot. Itse elokuva on toinen Thor-elokuvien sarjassa, joka puolestaan on osa Marvelin elokuvasarjaa. Tämä sarja perustuu Marvelin luomiin ja julkaisemiin sarjakuviin. Niissä seikkailevat useat enemmän tai vähemmän tunnetut toimintasankarit. Yleisö ei TTDW:tä lipputuloista huolimatta kauheasti arvostanut. iMdb:ssä arvosana on 7,0/10 ja Rotten Tomatoes -sivustolla 66%. Jälkimmäisessä joku arvostelija sanoi “It makes 0 sense. Logic has left the building. But, Thor: The Dark World is mindlessly entertaining. I had a ridiculous amount of fun”.
Valitsemani elokuva on ehkä taiteellinen kokonaisuus, mutta ei välttämättä hienoa, vanhojen mestareiden tasolla olevaa Taidetta. Ainakin siitä saatava taide-elämys on hyvin erilainen. Elokuvia toki arvostellaan hieman eri kriteereillä kuin taidemaalauksia. Pitää ottaa huomioon kerronta, näyttelijöiden työ ja äänen käyttö monen muun ominaisuuden lisäksi. Päätin siis istahtaa lauantai-iltana TV:n ääreen pohtimaan, olisiko TTDW taidetta jollain tasolla, laadukkaana elokuvana. Apunani tässä on kaksi verkkoesseetä, Observations on film art (Bordwell 2007) ja Analyzing and Evaluating Films as Works of Art (Durante 2006). Niiden kirjoittajat ovat opettajia, professoreita ja elokuvakriitikoita. Esseiden kirjoittajat keskittyvät enemmän elokuvaan itseensä taiteena, mutta ainakin Observations on film art tekee vertailua myös maalaustaiteeseen.
Taideteoksen kokemiseen vaikuttaa aina ympäristö. Fyysinen ympäristö koostuu perinteisestä suomalaisesta olohuoneesta, jossa on 42-tuumainen HD-televisio. Elokuva esitetään Nelosen perinteisellä elokuvapaikalla lauantaina klo 21, jossa näytetään nyt keväällä kerran viikossa Marvelin elokuvia. Ne eivät tosin tule Marvelin tarkoittamassa järjestyksessä, joten elokuvat löyhästi yhteen sitova juoni hyppii paikasta toiseen. Viime viikolla tuli ensimmäinen Thor-elokuva ja ensi viikolla Captain America: The First Avenger, vaikka ne juonellisesti kuuluisivat aivan eri järjestykseen. Tämä taitaa kertoa hollywoodhömpän arvostuksesta. Tuhotaan viimeisetkin juonen rippeet, koska eihän niillä ole väliä. Katsontakokemus on muutenkin hieman eri kuin mitä elokuvan tekijät ovat tarkoittaneet. Elokuvan katkaisevat useat mainostauot, kuvaruutu on pienempi kuin teatterissa ja äänenlaatu huonompi. Tämä on kuitenkin monelle suomalaiselle se normaali tapa nauttia elokuvista.
Erilaisia myyttejä ja taruja on käytetty kautta aikain taiteen aiheena ja innoituksena. Thor-elokuvissa ne on kierrätetty sarjakuvan kautta. Paljon ei ole jäänyt jäljelle. Thorin lisäksi tarustosta on otettu mukaan muitakin Asgardin asukkaita, ja itse Asgard on muutettu planeetaksi jossain kaukana universumissa. Alun perin Thor oli skandinaavinen ukkosen jumala, joka liikkui vuohien vetämillä vaunuilla. Elokuvassa on säilytetty taruista hänen voimansa sekä ulkonäkönsä karhuntaljaa lukuun ottamatta. Jumaluus selitettiin ensimmäisessä Thor-elokuvassa: Maapallon asukkaat pitivät hänen voimiaan jumalallisena. Osa voimista tulee Mjölner-vasarasta, joka ei elokuvissa luo salamia kuten taruissa, vaan aiheuttaa sähköiskuja ja auttaa Thoria lentämään.

Observations on film art

Elokuva valokuvataiteena. Bordwell kirjoittaa todellisuuden kuvaamisesta, elämän kuvaamisesta epäkonventionaalisin keinoin ja yksityiskohtien löytämisestä. TTDW pyrkii kuvamaan todellisuutta, vaikka siinä todellisuudessa taikuus ja scifi-elementit ovatkin osa elämää. Asgardissa tapahtuvat kohtaukset näyttävät hienoilta, mutta tietokoneanimaatiolla tehdyt taustat ja lisäykset paistavat paikoin läpi. Bordwell ei tätä arvostaisi. Luotu maailma on uskottava tiettyyn pisteeseen saakka. Epäkonventionaalisia keinoja elokuvasta löytyy kuvauskulmista ja kamera-ajoista. Esimerkiksi yksi kohtaus alkaa kuvalla lasikatosta, jonka alla näkyy ihmisiä. Sen jälkeen kamera liukuu katon läpi ihmisten sekaan. Yksityiskohtia elokuva tarjoilee puvustuksen ja lavastuksen muodossa. Asgardin asukkaille on suunniteltu hienot viikinkien tapaiset kypärät, ja ovet ovat koristeellisia.
Elokuva kerronnallisena taiteena. Tässä Bordwell painottaa tarinaa ja sitä, miten se kerrotaan. Elokuva pitää ottaa huomioon myös genrensä edustajana. Itsenäisenä elokuvana TTDW tuntuu hyvin samalta kuin kaikki muutkin supersankaritoimintaelokuvat. Alussa kerrotaan taustaa: mustat haltiat yrittivät vallata maailman, epäonnistuivat. Sitten esitellään henkilöt: Thor taistelussa ystävineen, riitelee Odinin kanssa, Jane etsii yhteyttä toisiin planeettoihin. Seuraavaksi on taistelua ja juonittelua: mustat haltiat iskevät takaisin, Thor pelastaa Janen Lokin avustuksella. Lopussa tietenkin kaikki hyvin ja Thor ja Jane saavat toisensa. Samantapainen rakenne ja tarina on esimerkiksi Green Lanternissa, jota haukutaan hyvin huonoksi. Jos Thor-elokuvan ottaa yhtenä lukuna Marvelin elokuvien kertomassa tarinassa, se paranee hieman. Henkilöiden taustoista tiedetään enemmän, sivulauseiden viittaukset ovat järkeviä, maailma ja fysiikan lait ovat samoja, ja tarina jatkuu elokuvan jälkeenkin. Elokuva ei siis ole yksittäinen piste, jonka pitäisi selittää kaikki luomansa maailman ominaisuudet ja säännöt, vaan sen seurana on muita pisteitä laajentamassa tätä käsitystä katsojille – Marvelin elokuvasarja. TTDW:ä pitää siis tarkastella osana sarjaa niin kuin tekijät ovat tarkoittaneet, eikä (sisältönsä puolesta) yksittäisenä elokuvana. Tämä ei kuitenkaan pelasta juonta. Periaatteessa se on yksinkertainen, pelasta maailma pahiksilta. Yksityiskohtia ja sattumia on vain liikaa eikä satunnainen katsoja pysy perässä. Kuka Janen treffiseura on? Miten Jane pääsi takaisin Maahan? Miten lopussa esiintyvät madonreiät toiseen maailmaan toimivat?
Elokuva näytelmätaiteena. Koska TTDW:n hahmot ovat jo käsikirjoituksessa hyvin yksiulotteisia, eivät näyttelijät voi tuoda siihen paljon lisää. Natalie Portman yrittää kauhistuneilla ilmeillään ja Anthony Hopkins vihaisuudellaan. Chris Hemsworth on toki hahmonsa mukainen lihaksikas, vitsaileva könsikäs. Muuta hän ei sitten elokuvassa olekaan. Tietty jäykkyys ja yksiulotteisuus kuuluu genreen, mutta hyvä näyttelijä (ja ohjaaja) ei anna sen rajoittaa itseään.
Elokuva kuvataiteena. Alkuun TTDW on hyvin kuvauksellinen. Värit sopivat yhteen ja kuvat on sommiteltu juuri oikein muistuttamaan maalauksia. Sävymaailma on valittu esillä olevan maailman mukaan, ja tärkeät henkilöt korostuvat värivalinnoilla, kuten Thor punaisella viitallaan. Juonen edetessä ja toiminnan kiihtyessä tämä kuitenkin unohtuu, ja kaikki menee hieman puuroksi. Värien käyttö ei ole enää niin suunnitelmallista ja kuvan rajaus ja sommittelu on keskinkertaista. Oleellinen näytetään, mutta siitä ei tehdä enää hienoa.
Elokuva audiovisuaalisena taiteena. Musiikki TTDW:ssä on hyvin mahtipontista, onhan kyseessä supersankarielokuva. Se ei ole läsnä joka kohtauksessa, mutta korostaa muutamia kohtia hyvin. Ääniefektejäkin piisaa, eikä niitä aina edes huomaa. Ne ovat laadukkaasti tehtyjä ja tuntuvat olevan oikeissa kohdissa oikealla voimakkuudella.

Analyzing and Evaluating Films as Works of Art

Esituotanto
1.    Käsikirjoitus. Näkemättä itse tekstiä tätä on ehkä hieman vaikea analysoida. Repliikit kuitenkin ovat usein lyhyitä, korkeintaan parin lauseen mittaisia. Käytetty kieli on yksinkertaista, mutta sisältää elokuvan “omia” termejä kuten konvergenssi. Jokainen kohtaus vie tarinaa eteenpäin, kuten Durante toivookin. Välillä katsoja voisi ehkä kaivata hengähdystaukoa ja yksittäisiä kohtauksia voisi pidentää. Alkupuolen ravintolakohtaus on melkein kuin eri elokuvasta, ja sen sisällön olisi ehkä voinut selostaa katsojalle toisin.
2.    Tuotantosuunnittelu. Tämä koskee elokuvan visuaalisuutta, josta kirjoitin jo aiemminkin. Yleisesti ottaen se on kuitenkin onnistunut luomaan uskottavan maailman elokuvaan. Loppupuolella kaikki vain alkaa sekoittua yhteen. Joko siis suunnitteluun ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota tai sitten tarkoituksella korostetaan taistelukohtausten sekamelskaa.
Tuotanto
1.    Näyttelijöiden työ. Tästäkin mainitsin jo aiemmin. Välillä näyttelijät ovat hieman puupökkelöitä, ja muutamassa kohtauksessa he yrittävät oikeasti näytellä hyvin.
2.    Kuvaus. Kamera liikkuu näyttelijöiden mukana lähes jatkuvasti, ja rajaus on usein aika yleinen. Kamera pyrkii näyttämään kaikki olennaiset henkilöt samassa kuvassa. Tarkennusta ei hyödynnetä kuin kaukaisten taustojen häivyttämisessä ja liikkeen kuvaamisessa. Valojakaan ei juuri hyödynnetä hahmojen korostamisessa vaan lähes kaikissa kohtauksissa on vahva yleisvalo.
Jälkituotanto
1.    Editointi. Monessa kohtauksessa kamera hyppii kuvakulmasta toiseen tiuhaan tahtiin. Lopun taistelukohtauksissa tämä korostuu ja tekee vaikeaksi seurata tapahtumia. Jatkuvuudesta huolehditaan tätä lukuun ottamatta hyvin.
2.    Ääni. Käsittelin tätäkin jo aiemmin. Äänen suunnittelu on laadukasta, musiikki korostaa kohtauksia tarvittaessa ja ääniefektit ovat sopivan huomaamattomia.

Jätin viimeiseksi Bordwellin mainitseman näkökulman elokuva tunteita aiheuttavana taiteena. Eikö kaikesta taiteesta pitäisi kummuta yleisölle edes joitain tunteita? Bordwell jatkaa elokuvan kaikkien ominaisuuksien, kuten kuvauksen ja kerronnan, pyrkivän juuri luomaan tunteita. Suuria tunteita en TTDW:tä katsoessani kokenut. Jännitystä paikoin, huvitusta komediallisissa kohdissa ja visuaalisuuden ihastelua alussa. Huomasin tosin tarkistavani jossain vaiheessa sähköpostiani elokuvan seuraamisen sijaan, eli välinpitämättömyyttäkin elokuva aiheutti. Jotain TTDW kuitenkin minussa on herättänyt, koska päätin kirjoittaa siitä enkä samaan aikaan TV:stä tulleesta Die Hardista. Ehkä jälkimmäinen on enemmän tasapaksu laadultaan ja hyväksi havaittu.
Takaisin kysymykseen, onko hollywoodhömppä, jota tässä edustaa Thor: The Dark World, oikeaa Taidetta? Joillain mittareilla kyllä. Se on oiva lajityyppinsä edustaja, visuaalisesti ja äänenkäytön puolesta komea. Taruja on käytetty hyväksi ja väännelty, kuten taiteeseen kuuluu. Tarina ei kuitenkaan ole kovin ihmeellinen ja henkilöhahmot ovat yksinkertaisia. Tunteita elokuva herätti vain vähän. Da Vincin tai Monet’n töiden vertainen taideteos TTDW ei ole, mutta ehkä heidän oppipoikiensa. Yritystä löytyy, mutta jotain puuttuu.

Lähteet:
Observations on film art (Bordwell 2007)  http://www.davidbordwell.net/blog/2007/04/20/but-what-kind-of-art/
Analyzing and Evaluating Films as Works of Art (Durante 2006) https://www.forgottendelights.com/films_3.html
iMdb http://www.imdb.com/title/tt1981115/?ref_=nv_sr_3
Rotten Tomatoes https://www.rottentomatoes.com/m/thor_the_dark_world/