Elämäkertaa luovasti

Elämäkerrasta (huom! Ei elämäNkerrasta) tulee mieleen paksu opus, jossa kerrotaan juurta jaksain jonkun mahtihenkilön elämästä kuivalla asiatyylillä. Keskellä on ehkä useampi sivu kuvia, joihin saatetaan viitata tai sitten ei tekstissä. Tämä on ehkä hieman stereotypinen mielikuva, mutta tällaisia on kirjaston hylly täynnä. Olenkohan koskaan edes lukenut kokonaista elämäkertaa?

Mikä tekisi sitten elämäkerrasta luovan? Todennäköisesti mikä tahansa muu toteutustapa kuin edellä mainittu. Luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssilla pohditaan juuri tätä. Se on kirjoittamisen aineopintojen ensimmäinen kurssi. Itselläni tosin ei, koska teen asiat aina hankalimman kautta. Luvassa on ainakin sosiaalisen median analyysiä, fanifiktiota, esseetä ja lukupiiriä. Sekä palautetaitojen kehittämistä ja elämäkerran suunnittelua. Laskin, että tämä on niitä kursseja, jotka oikeasti teettävät 5 opintopisteen eli 135 tunnin edestä työtä.

Oletan, että osaan kurssin jälkeen arvioida elämäkertojen laatua paremmin. Veikkaan myös, että ymmärrän paremmin, mikä kaikki on oikeasti elämäkertaa ja itsestä kertomista. EHkä tiedän myös, miten fanifiktio liittyy elämäkertaan. Ainakin se on luovaa kirjoittamista. Jos itsensä laittaa valmiiseen romaaniin, tuleeko siitä autofiktiota, vaikka tarina on keksitty?

Autofiktiota olen muuten lukenut ainakin. Curzio Malaparten Iho tuli luettua erästä kurssia varten. Elmäkerroista ainakin Merete Mazzarellan Sielun pimeä puoli: Mary Shelley ja Frankenstein on lähes luettu. Se kertoo sekä Frankensteinin synnystä (siis kirjan) että Shelleyn elämästä. Kirja on mielenkiintoinen, mutta päädyin lukemaan sitä ruotsiksi eli se on kesken vielä vuosien jälkeen. Se voisi kyllä olla yksi vaihtoehto tämän kurssin luettavaksi teokseksi.

Verkko-opetuksen opettelua

 

Vuorossa on vaihteeksi muuta kuin kirjoittamisen opiskelua. Juuri alkoi vuorovaikutteisen verkko-opettamisen kurssi. Se tuntui sopivalta, koska teen paljon verkossa töitä ja tarkoituksena on jossain vaiheessa pitää ehkä ihan kurssejakin. Lisäksi aloitan samaan aikaan kirjoittamisen opettamisen kurssin. Ehkä nämä tukevat toisiaan?

Kurssilla tuntuu olevan sekalaista seurakuntaa. Paljon oli koulutusteknologian opiskelijoita, mutta myös meitä Avoimen kautta tulleita. Aika monella oli opettaja-taustaa, mutta en ollut ainoa satunnaisia opetustuokioita pitävä.

Oletan kurssin olevan yleishyödyllinen myös kaikenlaisen verkkokanssakäymisen suhteen. Kurssin paino on toki suunnitelmallisessa opettamisessa. Se näkyy myös tehtävissä, joissa pitää tehdä opetussuunnitelmaa ja analysoida jotain omaa käytyä verkkokurssia. Tehtävinä on kirjoittamista, keskustelua, lukemista, videon tekoa ja esiintymistä. Siis melkein kaikkea verkkokursseilla tarvittavaa. Seuraavat viikot ovat työn täyteisiä.

Muiden opiskelijoiden keskusteluissa tuli toiveita mm. käytännön vinkeistä, teoriasta, osallistamisen neuvonnasta ja tietenkin vuorovaikutuksesta verkosta. Itse kaipaan ehkä kurssilta opetuksen suunnitteluun liittyviä teemoja. Osaan kyllä löytää työkalut ja yksittäisten tuntien suunnittelu sujuu, koska näitä on tullut tehtyä. Laajempaa suunnittelua kokonaiselle kurssille en ole joutunut kunnolla tekemään. Tämän kurssin materiaaleissa oli muutamia opettajan oppaita ja työkirjoja. Pitääkin lukea ne seuraavaksi.



Varsinainen kurssi alkoi tutustumisella saavutettavuuteen. Tärkeä aihe, mutta materiaaleissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta. En tiedä, oliko aihe muille opiskelijoille niin tuttu, mutta hyvä sitä on aina kerrata. Sain kyllä pari vinkkiä hyödyllisistä työkaluista. Saavutettavuus verkossa vaatisi kyllä oman kurssinsa. Ei riitä, että verkkosivut ovat saavutettavat, vaan kaiken materiaalin - tekstin, videon ja kuvien - pitää myös olla saavutettavaa. Kuten yksi video sanoi, saavutettavuus hyödyttää kaikkia.

Taas mennään...

 Kun yhdet opinnot (yritystoiminnan ammatutkinto) on melkein lopussa ja toinen tutkinto (kauppatieteiden maisteri) suoritettu vihdoin viimein, voi syventyä taas erilaiseen oppimiseen. Aika palata siis tosissaan kirjoittamisen opintojen pariin. Sytykkeenä oli Facebookin ilmoitus alkavasta palautetaitojen kurssista. Se kuulosti sen verran hyödylliseltä ja mielenkiintoiselta, että ajattelin ilmoittautua heti. 

Kuukauden myöhästymisen ja opettajan vaihdoksen jälkeen kurssi pääsee vihdoin alkamaan. Luvassa on ainakin palautteen antoa ja palautteen vastaanottamista. Ehkä opimme muitakin tapoja kuin suoran keskustelun, joka helposti kääntyy virheiden etsintään. Muistan perusopinnoista suurimman osan palautteesta tulleen opettajalta kaikkien kuullen, ja aina ei sitäkään saanut ellei pyytänyt. Draamakurssilla sentään harjoiteltiin erilaisia tapoja antaa palautetta esimerkiksi ryhmässä keskustellen. Tämä oli jotenkin vähemmän ankara tapa. Toivottavasti nyt kurssilla mietitään myös näitä palautteen antamisen prosesseja.

Palautteen vastaanottamista pitää myös harjoitella. Kaikki ei ole henkilökohtaista! Tähän liittyen meillä olikin ennakkotehtävä, jossa piti kertoa palautteeseen reagoinnista tarinan muodossa. Oma tarinani päätyi käsittelemään negatiivista palautetta. Ensimmäinen insiraatio tuli Neil Gaimanin luentoa kuunnellessa, eli tarinan tyyli meni ehkä oudoksi. Ei sentään kuitenkaan ihan Gaimaniksi. Palautetta odotellessa...

Terapiaa?

Terapeuttinen kirjoittaminen kuulostaa tylsältä. Kirjoitetaan omat tuntemukset paperille ja analysoidaan niitä. Kai siihen liittyy muutakin, ainakin terapeuttisen kirjoittamisen kurssin tehtävälistan perusteella. Runo-tehtävä tosin kammoksuttaa jo etukäteen...
Kurssilaisten esittelyjen perusteella paikalla on aika sekalaista porukkaa, ja ainakin yksi tuttu. Se on hauskaa vaihteeksi tehdä tehtäviä yhdessä muiden kanssa ja keskustella niistä (onko tämäkin terapiaa?). Monissa muissa kursseissa eivät sopineet kuin itsenäiset suoritukset aikatauluuni, niin kommunikointi tapahtuu lähinnä opettajan kanssa.
Ensimmäisessä tehtävässä piti muistella hetkeä, jolloin kirjoittaminen on auttanut. Valitsin SMA-tarinan vaikka ei se välttämättä ehkä niin kauheasti auttanutkaan. En vain keksinyt muutakaan sillä hetkellä. Myöhemmin tosin tuli mieleeni, että ehkä joku some-purkautuminen olisi voinut olla hyvä. Niitä ainakin riittäisi. Some-tekstit eivät vain jotenkin tunnu "oikealta" kirjoittamiselta...
Essee syntyi aika helposti, koska Sisäisestä teatterista kertovassa kirjassa oli paljon asiaa. En tosin ole varma, tuliko siihen tarpeeksi omaa pohdintaa. Paikoin kirjapätkästä oli vaikea saada otetta ja joitain asioita sanottiin moneen kertaan, ja paikoin taas teksti johdatti aivan muuhun suuntaan.
Innostuin kirjoittamaan esseetä liikaakin. Tekstiä tuli neljä sivua ja koko tehtävän piti mahtua kolmeen sivuun. Vaihteeksi näin päin. Muutama kohta esseestä oli helppo noukkia pois, mutta pituutta tekstillä silti riittää...
Muiden esseiden lukeminen oli mielenkiintoista. Niistä huomasi, miten erilaisia ajatuksia yksi teksti voi herättää. Sain keskustelussa kiitosta tiivistelmämäisestä tyylistä. Se kuulemma auttoi tekstin ymmärtämisessä.

Proosan alkua, taas

Ensimmäiseksi kurssiksi uusissa opinnoissa valikoitui proosa. Vaikka sitä kuului yksi kurssi jo perusopintoihin, sitä saa/joutuu tekemään lisää aineopinnoissakin, kun opettava koulu vaihtui. Tämä on toisaalta hyväkin, koska lähestymistapa on hieman eri. Ainakin itsenäiset oppimistehtävät näyttävävt kattavilta. Pitää kirjoittaa ja pohtia omaa ja muiden tekemistä. Ja tehdä oppimispäiväkirja.
Kirjallisuuslistassa oli tuttu kirja, Kirjoittaimisen taide ja taito. Se meni varaukseen taas kerran, kun sitä vaaditaan ilmeisesti kaikissa tehtävissä. Syy lienee, että se on kirjoitettu juuri Jyväskylän avoimen yo:n kirjoittajaopintoja varten. Hyvä kirja, vaihtelu vain olisi kivaa, kun samaa kirjaa käytettiin viimekin vuonna.
Kirjoitustehtävät ovat paikoin mielenkiintoisia ja jopa hyödyllisiäkin. Ensimmäisessä saa hahmotella romaanin rakennetta ja alkua, ja analysoida ne puhki. Seuraavassa harjoitellaan eri tyylejä kirjoittaa. Viimeisenä tutkitaan kirjoitusoppaita. Tekstiä pitäisi ainakin siis syntyä. Onneksi jokaiseen tehtävään tuli heti ideoita toteutuksesta ja aiheesta. Romaanitehtävään tulee hahmotelmaa viime vuonna kirjoitettujen lyhyiden tarinoiden pohjalta, tyyliharjoitukseen tulee Piintilän venäläisvangit, ja kirjoitusoppaaksi valikoitui Kummalliset kirjoittajat, julkaisijana Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat.

Uutta kohti

Viime lukuvuoden aikana taisin innostua kirjoittamisen opiskelusta liikaakin. Ilmoittauduin eilen jatkamaan opintoja Jyväskylän Avoimessa yliopistossa, eli minusta taitaa tulla oikeasti ikuinen opiskelija. Jyväskylässä voin tehdä suurimman osan opinnoista verkon välityksellä  ja saan suorittaa kandidaatin tutkinnonkin. Kursseja on joka sorttia, ja Jyväskylän perusopinnot näyttivät kattavammilta kuin Turussa. Harmi vain, että koska avoimen opinnot ovat maksullisia, ei minun kannata tehdä kursseja lisää perusopintojen puolelta kuin erityistapauksissa.

Opinnot pitää aloittaa HOPSilla, eli opintosuunnitelman teolla. Se on muutakin kuin vain kurssien valitsemista ja aikataulujen tekoa. Pitää pohtia suunnitelman merkitystä, itseään opiskelijana ja kirjoittajana. Samalla pitää pitää mielessä omat opiskelutavoitteet. Tein suunnitelman aika nopeasti, mutta toivottavasti menee läpi. Se on usein jotenkin vain vaikeaa ja aikaavievää tehdä pitkä reflektoiva teksti, kun ei siitä niin paljon ole kuitenkaan tässä tapauksessa hyötyä. Tiedän omat tavoitteeni, ja itseä kirjoittajana on tullut pohdittua täällä blogissakin.

Tietoa

Lyriikan jälkeen mentiin aivan toiseen laitaan eli tietokirjoittamiseen. Opettaja ilmoitti heti alkuun, että kurssi käsittelee vain esseitä. Niiden perusteella voi kuulemma kirjoittaa mitä vain tietokirjallisuutta. Tämä on ehkä totta, mutta olisi ollut kiva käydä edes lyhyesti läpi tietokirjoittamisen muitakin muotoja, kuten uutisia ja blogeja.
Essee ei ollut kovin tuttu tekstimuoto opiskelijoille, popularisoituja tiedeblogeja lukuun ottamatta. Esseitä on kirjoitettu lähes aina. Opettaja määritteli esseen henkilökohtaiseksi, persoonalliseen sävyyn kirjoitetuksi tietotekstiksi. Se ei ole puhdasta fiktiota koskaan. Usein esseessä on yhteiskunnallinen teema taustalla. Essee on ajatusleikki, joka tutkii asioita eri kanteilta ja eri tavoin. Se on siis paljon muutakin kuin akateeminen essee.Essee voi sisältyä romaaniin sellaisenaan, ja elämäkin voi esseemäinen, juureton ja pohdiskeleva.
Varhaisimmat esseet ovat Platonilta, Cicerolta ja Senecalta. Keskiajalla esseitä ei juuri kirjoitettu, mutta 1500-luvulla Michel de Montaigne loi nykytyylisen esseen. Suomessa esseen suosio on kasvanut tällä vuosituhannella, koska sitä ennen se miellettiin vanhojen miesten horinaksi.
Essee ei sisällä valheita, mutta siinä on kaunokirjallisia piirteitä. Se ei myöskään ole puhdas tietokirjallinen teksti kuten esimerkiksi uutinen. Esseessä on aina kirjoittajan oma persoona mukana. Esseen minä laittaa itsensä likoon.
Saimme tehtäväksi tunnilla kirjoittaa miniesseen. Piti valita joku ominaisuus ja käsitellä sitä tärkeänä pitämän asian kautta. Valitsin välinpitämättömyyden, niin sain avauduttua sähkärin korjausprosessista.
Lopuksi luimme esseemme ääneen ja saimme lyhyen palautteen. Aiheeni oli kuulemma hyvä. Tekstin voisi vain ehkä rakentaa toisin, eli jättää faktat esseen loppuun. Ensi kerraksi pitää olla seuraava versio esseestä valmiina.

Shokkialku

Yskä iski taas niin jouduin olemaan lyriikan kurssilta pari ensimmäistä kertaa pois. Sain onneksi opettajalta tehtävät sähköpostitse. Eli meidän täytyy pitää lyhyt esitelmä runouteen liittyvästä ilmiöstä sekä tehdä essee perustuen johonkin runokirjaan. Ainakin ensimmäisen kerran perusteella lyriikkakurssi ei ehkä olekaan niin kaamea. Opettaja ainakin on tyyliltään mielenkiintoisempi ja osaavampi kuin vanhat koulun äikän opettajat.
Oppitunnilla tuli heti oikea shokkialku kun meidät laitettiin kirjoittamaan runo otsikolla “Valon viivat harmaassa”. En tiennyt ensin mitä kirjoittaa, mutta sain sentään jotain aikaan, ainakin tuotos on hyvin moderni. Se pohjautuu vanhaan piirtoharrastukseeni.

 valon viivat harmaassa

viiva piirtyy
                        harmaalla harmaaseen
mustaa mustaan

                       valoa paperiin
          
oma ääni muodostuu

       kuuluu muille

                paperilla näkyy
        
    valoa

Runoilun jälkeen mietimme rytmiä ja mittaa hetken, eli miten runo on aseteltu paperille, sen typografia ja miten hengitetään lukiessa. Onko ääneen lukemisessa eroa runon kirjoittamiseen? Rytmiä on kaikkialla ja se saa tukea musiikista, tekstissä fonetiikan kautta. Rytmi voi olla ajallinen ja tilallinen. Runossa voi olla mitta, vapaa mitta tai ei mittaa ollenkaan. Alkusoinnut ovat vanhinta runon muotoa.
Meillä oli myös kolme lyhyttä esitelmää. Ensimmäinen kävi läpi modernismia, eli runouden muotoa 1800-luvun lopusta eteenpäin. Sen sanasto on arkista ja se pyrkii yksinkertaistamaan. Se toi säkeenylityksen runouteen ja pyrki muutenkin uudistamaan vanhaa kaavaa. Toinen esitelmä oli roolirunoudesta, eli joka on tavallaan draamallinen monologi. Siinä on tärkeää puhehetki ja konteksti. Viimeinen esitelmä oli flarfista. Se on eräänlaista hakukonerunoutta, josta on tehty tarkoituksella huonoa ja kömpelöä. Päädyimme tekemään siitäkin harjoituksen. Googlasin sanan yksisarvinen. Tässä on tulos:

Olenko olemassa?
Olenko vuohi vai hevonen? Valkoinen vai vaaleanpunainen?
Kehitys jatkuu, 7. ulottuvuudesta eteenpäin
Liihottelen kuitenkin Brasiliassa,
hillittömän rakkauden ja intohimon vertauskuvana
elasmotherium sibiricum - sarvikuonon sukulainen 

Ulos ja sisään

Vuoden eka oppitunti ja uusi kurssi alkaa, nyt proosateemalla. Tämä kurssiaihe on itselle varmaan se kaikista tutuin. Toisaalta se on myös tyyli, jossa tuskin on koskaan oikeasti hyvä. Aina löytyy harjoiteltavaa jostain.
Kävimme tunnin aluksi keskustelua edellisestä draamakurssista ja muutenkin mietimme omaa kirjoittamistamme. Monet toivoivat pieniä kirjoitustehtäviä kurssille. Opettaja antoi myös taas kirjavinkin, Mindfulness ja kirjoittamisen taito. Se on kuulemma parhaita kirjoitusoppaita, mitä hän on lukenut. Pitää käydä varaamassa se kirjastosta.
Tunnin varsinainen teema oli ulkoa sisään ja sisältä ulos. Miten siis kuvata henkilöitä ja tapahtumia ulkoisen tai sisäisen kautta. JD Salingerin Loistava banaanikalapäivä esimerkiksi onnistuu kuvaamaan päähenkilön ajatuksia menemättä hänen päänsä sisään. Tekstissä kuvaillaan enemmän tapahtumia ja keskustelua, aivan kuten draamassa. Raija Siekkisen Kuinka rakkaus syntyi tapahtuu taas päähenkilön ajatuksissa. Lukija kokee mitä henkilö kokee. Tämä tyyli vaatii kieleltä enemmän ja ilmaisussa pitää olla tarkempi.
Salingerin kohdalla mietimme myös, että on helpompaa kirjoittaa omasta kokemuksesta, tunnetuista asioista. Myös hyvin ja perusteellisesti rakennettu henkilö tuo uskottavuutta, vaikka ei kerrota kuin valikoituja tapahtumia.
Saimme myös kirjoitustehtävän sisä/ulko teemalla. Piti valita aiheeksi jotain itselle tärkeää, ja teemana odotus, jos ei muuta keksi. Viikko aikaa kirjoittaa. Nyt keksimään siis aihetta…

I näytös

Ainakin ensimmäisen kerran perusteella draaman kirjoittamisen kurssi tuo paljon uutta, mutta myös tuttua. Osa opiskelijoista on ainakin vaihtunut… Sen verran olen käynyt teatterissa ja lukenut kulttuuriartikkeleita, että perusteet ovat hallussa – kai. Kirjoittamiseen odotan ainakin teknisiä neuvoja. Opettaja aloittikin kyselemällä meiltä tavoitteita draaman kirjoittajana ja kurssin suhteen. En oikein keksinyt siihen mitään kovin fiksua. Haluan vain tutustua tyylilajiin ja oppia kirjoittamaan paremmin. Kysymyksiä tuli myös suhteesta kirjoittamiseen, näytelmäkirjallisuuteen, teatteriin ja esitystaiteeseen.
Saimme heti myös tiedot vaadittavista harjoitustöistä. Yksi näytelmäkohtaus pitää olla valmiina parin viikon päästä, ja mininäytelmä (5 kohtausta) ennen viimeistä opetuskertaa. Niiden lisäksi pitää lukea joku kokonainen näytelmä. Paljon töitä siis luvassa… Ensin tosin pitää keksiä, mistä kirjoittaisi. Mininäytelmän avuksi opettaja esitteli neljä kysymystä esityksen (näytelmän) analysointiin. Ne olivat Maarit Ruikan haastattelusta kirjassa Koe-eläin kettu.
      1. ilmiö (yhteiskunnassa), jota haluat kuvata
          - mikä saa kirjoittamaan
      2. tekstin aihe
        - tapahtumaympäristö
      3. tekstin atmosfääri
         - dialogi, kieli
      4. suhteeni tähän ilmiöön
        - tekee erityisen
Näiden perusteella luulisi jotain saavan aikaan.
Seuraavaksi kävimme läpi kasan enemmän tai vähemmän tuttuja termejä selityksineen. Näytelmän, näytöksen ja kohtauksen suhde toisiinsa. Käänne, tilanne ja jännite draaman ominaisuuksina. Dialogi, monologi ja henkilö (protagonisti, antigonisti, näkökulmahenkilö) tekstin osina. Rytmi ja tempo ajallisina ominaisuuksina. Rakenne ja dramaturgia kertovat osien suhteesta toisiinsa ja tulkinnasta. Aihe, teema, tarina ja juoni kietoutuvat yhteen ja tarkoittavat eri asioita. Metafora, keskuskuva ja ydinkuva ovat työkaluja sisällön hahmottamiseen.
Jäimme käsittelemään dramaturgiaa tarkemmin. Se tarkoittaa materiaalin järjestämistä esitykseksi, eli havaintojen tekoa, tutkimista ja selittämistä. Se on sisällön ja muodon tulkintaa. Dramaturgin pitää löytää katsojaa kiinnostavat, nautittavat hetket. Jokaiselle tekstille on äärettömästi tulkintoja, ja jokaiselle toiminnalle on reaktio. Dramaturgian pitää olla ekonominen, vain oleellinen mukaan, ja rakennettu niin, että esitystä on pakko seurata.
Näkökulmina meillä oli Aristoteleen perinteinen ja tuttu 3-jakoinen näytelmä, Brechtin eeppinen teatteri ilman alatekstiä ja neljättä seinää, ja viimeisenä absurdi. Aristoteleen liittyivät peripeteia, hamartia, anangorisis ja katharsis.
Toivottavasti näitä kaikkia termejä ei tarvitse osata ulkoa kurssin jälkeen.

Kurssin opettaja tuntuu innostuneelta ja osaavalta jo heti alkuun. Hän on tietysti kirjoittanut useita näytelmiä, mutta myös opettanut sitä eri paikoissa. Ensimmäiselle kerralle ainakin oli meille luvassa kalvosulkeiset, vaan tekniikka petti. Piti tehdä muistiinpanot käsin ja odottaa materiaalia saapuvaksi sähköpostiin.

Ensimmäinen kerta

Luovan kirjoittamisen perusopinnot alkoivat eilen johdantokurssin luennolla. Käytännössä lähinnä tutustumiskerralla. Paikalla oli sekalaista seurakuntaa, mutta kaikki opiskelijat olivat naisia. Olikohan työväenopiston järjestämisvastuulla vaikutusta asiaan? Ainakin Päivin mielestä oli.
Aloitimme (perinteisellä aikaa vievällä) tutustumiskierroksella. Osa meistä ei ole kirjoittanut paljonkaan, osa vuosia sitten nuorena. Jotkut taas tekevät/tekivät kirjoitushommia työkseen ja jollain oli runokokoelmia julkaistuna. Sama näkyi aiemmissa opinnoissa. Joku ei ollut opiskellut kirjoittamista ollenkaan, jollakulla taas oli tutkinto tai kymmenen kurssia käytynä. Joukossa tietty muutama, jotka eivät kertoneet taustoistaan ollenkaan.
Kävimme myös läpi toiveita kurssin ja perusopintojen suhteen. Kerroin olleeni viestinnässä töissä, ja kirjoittaneeni tylsiä asiatekstejä ja sosiaaliseen mediaan sisältöjä. Halusin oppia varmemmaksi kirjoittajaksi, ja saada luovuutta kirjoittamiseen. Jätin sanomatta, että en yleensä kirjoita kuin minimisanamäärän ja usein "tylsän asiallisesti". Jotenkin päädyin sanomaan, että kaipaan kipinää kirjoittamiseen (gradu-sana jäi tarkoituksella välistä). Opettaja kysyi miten hän voisi antaa kipinää. Sanoin erilaisten harjoitteiden auttavan, kun en muutakaan keksinyt. Kai tuo on totta. Kun tottuu kirjoittamaan, tekstiä tulee helpommin - on se sitten blogia tai gradua. En myöskään pidä kirjoittamisesta ilman syytä. Joku deadline ja tarkoitus pitää olla, mutta onneksi toisellakin opiskelijalla ryhmässä oli samanlaisia ajatuksia. (Yritin tähän etsiä toiselle kurssille tehtyä Minä kirjoittajana -esseetä, ei löytynyt)

Luennon varsinainen asia oli kirjoittamisen arvot. Opettajalla oli oma näkemyksensä (selkeys, konkreettisuus, nautinto, keveys), mutta hän kertoi myös Steve Knudsenin yki-mallista. Malli liittyy enemmän estetiikkaan, mutta sopii sovellettavaksi kirjoittamiseen. yki tulee sanoista yhtenäisyys, kompleksisuus ja intensiteetti. Liittyvätkö siis teoksen eri osat yhteen, onko siinä erilaisia tasoja ja herättääkö se tunteita. Hyvää jatkoa siis opettajan näkemykselle. Tekstin pitää olla selkeää, mutta se voi silti olla monitulkintaista. Konkreettisuus on tärkeää varsinkin alussa, niin abstraktius ja filosofointi ovat helpompia seurata myöhemmin. Ilman nautintoa kukaan tuskin lukee tekstejä. Jos teksti ei ole kevyttä, siinä ei ole lukijalle tilaa muodostaa omaa tulkintaa. Kirjoittajan pitää pohtia, mikä on sanomisen arvoista ja lukijaa pitää arvostaa. Aivan kaikkea ei siis kannata avata liikaa.

Saimme lopuksi ensimmäisen tehtävänkin. 1-2 sivua runoja tai proosaa maanantaiksi. Nyt siis pitää keksiä novellin aihe. Joko siis konsolin salakuljetustarina tai jotain Redditin WritingPrompts-osiosta...