Kohti seuraavaa

Luovan elämäkerran kurssi on vihdoin ohi. Se kesti vain kaksi kuukautta, mutta koska joka viikko piti tehdä jokin tehtävä se tuntui pitkältä ja työläältä. Tuntuu, että unohdin jo kurssin alun, ja pitikin käydä ensimmäisen tapaamisen powerpointit uudestaan läpi.

Elämäkertaa tuli pohdittua eri näkökulmista viikkojen aikana. Osa elämäkertaan liittyvistä teemoista on mielenkiintoisempia kuin toiset. Ja jotkut elämäkertateokset mielenkiintoisempia kuin toiset. Tämä ainakin riippuu kirjoittajan taidosta ja lähestymistavasta. Onneksi elämäkerta voi olla muutakin kuin paksu kasa sivuja täynnä kuivaa tekstiä. Erilaisen elämäkerran tehtävä olikin kurssilla mukava, ja sen tuotokset olivat monimuotoisia virtuaalimaailmasta esineisiin pöydällä. Esseekin tuotti aika erilaisia teemoja ja ajatuksia. Muiden esseitä lukemalla oppi ehkä eniten elämäkertojen maailmasta.

Pohdin kurssin alussa, että tuleekohan luettua enemmän elämäkertoja tämän kurssin jälkeen. Siitä on ehkä aikaista vetää johtopäätöksiä, mutta ainakin luen nyt elämäkerrallista Vammaiset : vaivaisista täysivaltaisiksi kansalaisiksi?-teosta. Se sisältää monen vammaisen elämäkerrallisia kertomuksia ja on rakennettu kuin yleinen vammaisten elämäkerta ikäkausien ja elämäntilanteiden mukaan. Olisiko se joukkoelämäkerta? Vielä en tiedä, onko kirja hyvä, mutta ainakin se vaikuttaa perusteelliselta.

suunniteltu = ½ tehty

Verkkokurssikurssin verkkokurssiopetussuunnitelma on vihdoin valmiina. Tai ainakin tässä vaiheessa valmis ja palautettu. Vielä siinä olisi kaikenlaista täsmentämisen varaa. Tämän kurssin (vuorovaikutteinen verkko-opetus) puitteissa ei tarvinnut mennä kovin syvälle käytännön järjestelyihin, koska aiheena oli enemmän vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Opetussuunnitelmaanikin tuli paljon pohdintaa mm. vuorovaikutuksen toteuttamisesta. Tuntuu, että siitä unohtui jotain, mutta kahdeksan sivua tulee yllättävän nopeasti täyteen. Päädyinkin kymmeneen sivuun... Kummasti kirjoittamista opiskellessa oppii kirjoittamaan enemmän.

Oman pohdinnan tueksi piti löytää erilaisia tutkimuspohjaisia lähteitä. Niitä tuntui löytyvän liikaakin, mutta suurin osa oli aina hieman aiheen vierestä. Toisaalta mahdollisia aiheita oli paljon. Kirjoittamisen verkko-opetus, verkko-opetus yleisesti, vuorovaikutus verkkokursseilla, aikuisten verkko-opetus, aikuisten kirjoitustaitojen opetus, kirjoittamisen kurssien tehtävät, verkkokirjoittamiseen liittyvät taidot, some kirjoittamisen opetuksessa jne. Muutamia hyviä artikkeleita kuitenkin löytyi. Viimeiseksi lukemani, mitkä seikat ovat tärkeitä verkkokurssien järjestämisessä alan ammattilaisten mukaan (Bolliger ja Martin 2021), oli tietenkin se paras. Harmi, että aika ja käsien jaksaminen loppui. Ehkä muistan ensi kerralla taas jättää enemmän aikaa viimeistelyyn (ja ottaa myös yllättävät työkiireet huomioon).

Toivon, että sain tarpeeksi hyvin perusteltua edes joitain ratkaisujani opetussuunnitelmassa. Kaikkiin kyllä olisi varmaan löytynyt alan kirjallisuudesta perustelu tai parempi vaihtoehto lukemani perusteella. Pelkästä verkko-opetuksesta löytyi 600 000 lähdettä eli siellä on varmasti kaikki mahdolliset mielipiteet esitettynä. Jatkan jossain vaiheessa varmaan kaivamista itsekseni, koska se mikä tuntui uupuvan, oli aikuisten kirjoitustaitoihin liittyvät verkkokurssit. Yliopisto-opiskelijoita oli kyllä tutkittu paljon, mutta heitä vanhemmat oli melkein unohdettu. Toisaalta tämän opetussuunnitelman sivumäärään ei loputtomasti lähteitä olisi mahtunut, ja tarkoitus oli muutenkin tehdä raportti eikä opinnäyte. Tuntui myös hieman hölmöltä lähteä etsimään artikkeleita vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta, koska ne oli käsitelty hyvin kurssin aikana. Kai senkin olisi voinut tehdä. Sain kuitenkin aikaan hyvän pohjan verkkokurssille. Tulossa on siis Kirjoita verkkoon tehokkaasti - verkkokirjoittamisen kurssi järjestöille (ennakkoilmoittautumiset sähköpostiin).



Verkko-opetuksen kurssi on suunnitelman palautuksen myötä ohi. Ilmoittauduin kurssille melkein hetken mielijohteesta, koska se kuulosti mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä. Sitä se oli olikin. Opin verkkokurssin järjestämisestä ja sain suunniteltua yritykselleni myytävän tuotteen (ja ajatuksen opintojen jatkamiseen).

Kurssilla oli paljon itsestäänselvää asiaa, jota ei muuten olisi tullut ajatelleeksi (totta kai pitää pitää vuorovaikutusta yllä koko kurssin ajan). Näille itsestäänselvyyksille löytyi myös tieteellistä pohjaa, mikä oli hyödyllistä. Verkkokurssin järjestämistä tuli mietittyä monelta eri kantilta, eikä vain sisällön ja toiminnan kautta. Niihin on helppoa turvautua, mutta hyvä verkkokurssi tarvitsee enemmän.

Tällä kurssilla tuntui olevan sekalaisia tehtäviä joka lähtöön. Vain perinteinen essee ja tentti puuttuivat, ja se oli hyvä. Opetuksen tehokkuutta ja opiskelijan tietoja voi mitata muin tavoin.

Kurssin ohjeistus pyytää tekemään lopuksi itsereflektiota, eli mitä olen oppinut ja mitä haluaisin viedä mukanani kurssilta. Ainakin opin, että verkkokurssit voivat olla oikeasti mielenkiintoisia ja hyvin järjestettyjä, mutta se vaatii ennakkosuunnittelua. Ja suunnittelua ei voi tehdä liikaa. Se kannattaa aloittaa hyvin ylätasolta, eli kun on selvillä opetuksen tavoite, kannattaa miettiä miten vuorovaikutus, luottamus ja läsnäolo saadaan tukemaan tavoitetta. Näitä kolmea ei pidä unohtaa edes yksittäisiä tehtäviä suunnitellessa.





Lähteet:
Bolliger, D. U. & Martin, F. (2021). Critical design elements in online courses. Distance education, 42(3), 352-372. https://doi.org/10.1080/01587919.2021.1956301

Palauteähky

Palautekurssista oli ainakin se hyöty, että nyt on tottunut antamaan palautetta ja vielä sellaista, että toinen saa jotain siitä irti. Hyvä! -kommenteille on toki vielä paikkansa. Tiedän myös, mitä kohtia palautteenannossa pitää vielä harjoitella. Olisin kyllä toivonut kurssilta enemmän erilaisia palauteharjoituksia positiivisen palautteen tyyliin. Vaikka miten antaa pelkkiä mallin mukaisia kommentteja lukukokemuksesta. Toisaalta teoriaakin olisi voinut olla enemmän yliopistokurssiksi. Nyt tuntui, että heti tehtiin ilman mitään pohjaa. Kurssi olikin ehkä enemmän hyödyllinen oman kasvamisen ja taitojen suhteen kuin teoreettisen oppimisen suhteen. Teoriaa tuli artikkeleista, joita luettiin palautteenannon jälkeen. Aikaa meni myös palautteiden kohteina olleiden tekstien löytämiseen. Olisi ollut mielenkiintoista, jos joka palaute olisi käsitellyt samaa tekstiä. Siinä olisi nähnyt eri palautetekniikoiden eron, ja palautteita olisi voinut analysoida ehkä syvemmin.

Teoriaosuuden artikkelit olivat kyllä hyödyllisiä. Ekström oli hyvä pohja kaikelle, ja Gottelier tosiaan mielenkiintoinen katsaus palautekokemukseen. Svinhufvud taas näytti, että kaikki voidaan lajitella. Uutta oli temperamentin suhde palautteen käsittelyyn. Vaikka nyt piti pohtia palautteen vastaanottamista, niin varmasti se vaikuttaa myös palautteen antamiseen. Kovin kiivaalta ihmiseltä tulee taatusti kiivasta palautetta riippumatta sen laadusta. 

 

Lähteet:
Ekström, N. 2008. ”Tarvitaanko muutakin kuin hyvät lukulasit, kirjoittamisen oppimista edistävä palaute.” Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 35–55.
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.

 

Terapeuttista

Terapeuttisen kirjoittamisen kurssi ei ehkä ollutkaan kovin tylsä. Monipuolinen se ainakin oli, kun saimme tehdä terapeuttisia harjoituksia tavallisten opiskelutehtävien lisäksi. Jotain jäin ehkä kurssista kaipaamaan... vaikka kurssi olikin vain pintaraapaisu, tuntui, että terapeuttisen kirjoittamisen ohjaamista olisi voitu käsitellä enemmän. Pelkona kai on, että sitten kurssilaiset kuvittelisivat olevansa päteviä ohjaajia ja tästähän varoiteltiin muutamassa kurssille luetussa artikkelissa. Kirjoitusterapiassa on hyvä olla osaava keskustelukumppani mukana.
Verkkokeskustelu opetusmuotona oli ihan toimiva ratkaisu tällaiselle kurssille, vaikka paikoin keskustelu oli hieman pakotettua. Se riippuu varmaan paljon keskulteltavista aiheista. Terapeuttista kirjoittamista on kuitenkin parempi opiskella ryhmässä kuin yksin kirjojen avulla.
Ennakko-oletuksesta poiketen runotehtävä olikin ehkä kaikista mieluisin. Se ei vienytkään kauheasti aikaa, eikä ollut kovin vaikea tehdä. Tämän blogin reflektoivan kirjoitustavan harjoittelusta alkaa siis olla hyötyä.

Kootusti

Johdanto

Intoa täynnä oppimaan uutta ensimmäiselle kurssille. Mielenkiintoisinta kurssilla oli ehkä eri tekstilajien läpikäyminen ja niiden erojen löytäminen. Proosan ja runon eron esimerkiksi oli tiedossani, mutta kurssi ehkä selvensi paljon miksi ja miten. Palautekeskustelut opiskelijoiden teksteistä tuntuivat hyödylliseltä ja toivat myös uutta tietoa ja näkökulmia. Sellaisiakin, joita ei varmaan muuten olisi tunnilla tullut puheeksi, enkä itse olisi tullut ajatelleeksi. Keskustelut tosin kaipasivat paikoitellen enemmän ohjausta.
Ennen kurssia olin kirjoittanut enemmän tietokirjallisuutta: raportteja, kaupallisia some-päivityksiä, esseitä opiskellessa. Muutamat kaunokirjalliset tekstit olivat olleet aihioita ja lyhyitä palasia. Niitä ei kovin moni muu ollut lukenut. Kaipasin juuri harjoitusta ja ajatuksia siihen kirjoittamisen luovaan puoleen. Miten päästä irti tylsästä faktojen latelusta ja saada teksti kuvailevammaksi, miten kirjoittaa hienommin. Olin päätynyt lukemaan useampia helppoa tekstiä sisältäviä kirjoja viime vuosina. Enemmän toimintaa, vähemmän kuvausta ja ajattelua. Tunnistin niistä omaa tyyliäni. Itse asiassa minua hämmästytti, miten kirjallisuuden professori (Justin Cronin) suostui julkaisemaan niin tökerösti kirjoitetun kirjan. Ehkä hän laittoi rahan taiteellisuuden edelle. Stephen Kingin kirjat ovat usein samaa tyylilajia ja silti parempaa tekstiä.
Kirjoittamiseeni oli myös vaikuttanut fyysiset esteeni. Heikot lihasvoimat ja toistuvat jännetupentulehdukset ovat tehneet teksteistäni tiiviitä, kirjoitan vain sen pakollisen. Kouluaikana piti kirjoittaa käsin ja se oli hidasta eikä kumittaminen ollut helppoa. Piti tietää siis heti, mitä aikoo sanoa ja miten. Tietokoneella pidemmät tekstit tulevat helpommin, mutta vieläkin pitää pitää taukoja enkä ole oppinut editoimaan omia tekstejäni. Joko korjailen pikkuvikoja tai kirjoitan koko jutun uudestaan. Usein käteni eivät pysy ajatuksieni vauhdissa, mikä vaikeuttaa oikeaa luovuutta. En voi vain kirjoittaa kirjoittamisen vuoksi, vaan tuotetun tekstin pitää olla ekonomista. Käsieni voimat ja tavoiteltu tulos pitää saada sovitettua yhteen.

Mitä opin: Ehkä eri tyyppisten tekstien kirjoittaminen ei olekaan vaikeaa.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/09/normal-0-false-false-false-en-us-x-none.html

Draama

Draamakurssi oli kaikista kursseista ehkä teoriapainotteisin. Siellä käytiin läpi erilaisia termejä ja tapoja kirjoittaa draamaa. Näissä tavoissa oli omia sääntöjään. Luimme myös paljon erilaisia näytelmäkohtauksia ja analysoimme niitä aina tunnin teeman mukaan. Opettaja oli hyvin innostunut aiheesta ja sen huomasi. Tunnit olivat mielenkiintoisia luentoja ja usein pitkittyivät.Omia tekstejä kurssilla syntyi pari, lyhyt irrallinen kohtaus ja viiden kohtauksen pituinen mininäytelmä. Niihin minulla syntyi tekstiä aika helposti, kunhan keksin ensin aiheen. Draama sopi kirjoitustyylilleni: Kuvausta vähän ja sekin selkeästi ilmaistuna, repliikkejä paljon. Ei tarvinnut miettiä adjektiiveja tai hienoja lauseita. Kävimme tunnilla läpi toki abstraktimpaakin teatteria ja proosan tapaisia käsikirjoituksia, mutta harjoitustyöksi kelpasi onneksi perinteinen käsikirjoitus. Olisi tosin voinut olla mielenkiintoista kokeilla toisenlaistakin tyyliä, mutta tämä kurssi oli kuitenkin ensimmäinen varsinainen kosketukseni draaman kirjoittamiseen. Ehkä siis ensi kerralla.
Kurssilta mieleen jäi myös Das Art -palautteenantomenetelmä. Se tuntui hyvältä, koska se erosi perinteisestä ”mikä on hyvää ja mikä huonoa”-palautteesta. Das Art meni syvemmälle. Tosin ainakin itsellä olisi ollut ehkä hyödyllisempää osallistua enemmän oman tekstini palaute-prosessiin, mutta se ei kuulunut menetelmään.

Mitä opin: Draaman kirjoittaminen ei ole vaikeaa vaan mielenkiintoista

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/pakettimatka.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/taksikohtaus.html

Proosa

Tässä vaiheessa huomasin, että en ollut lukenut kurssien aikana niin paljon kuin oli tarkoitukseni. Kokonaisia kirjoja ei tullut luettua juuri lainkaan. Niistä olisi kuitenkin ollut hyötyä, koska vaikka kävimme tunneilla läpi erilaisia tekstinpätkiä, ne olivat vain pätkiä. Niihin ei pystynyt uppoutumaan sisään.
Aina samanlaiset oppitunnit, luento ja palautteet, kävivät joskus tylsiksi, vaikka aiheet ja keskustelut olivatkin mielenkiintoisia.
Oma kirjoittamiseni edistyi vähän. Yritin soveltaa joitain tunneilla käsiteltyjä asioita ja niistä heränneitä ajatuksia novellissani. Aloin kehitellä myös isompaa kokonaisuutta ja siihen liittyvää maailmaa, ja pohdin, miten sen saa näkymään lyhyessä tekstissä.

Mitä opin: Kirjoittaminen vaatii palautetta ja harjoittelua

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/odotus-v2.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/01/odotus.html

Lyriikka

Sain hieman shokkialun lyriikan kurssille, koska olin kipeänä ja pois kaksi ensimmäistä kertaa. Melkein heti ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa lyhyt runo. Muutenkin tunneilla oli paljon nopeita runotehtäviä, ja tuotoksia ei onneksi tarvinnut jakaa kaikkien kanssa. Nämä tehtävät kuitenkin pakottivat kirjoittamaan, runoilemaan, ilman valmistautumista ja ajattelua. Niiden kautta ehkä oppi, että runoileminen ei ole vaikeaa tai ikävää. Vaikutus omaan kirjoittamiseeni oli se, että ehkä olen vapaampi ja innokkaampi kokeilemaan eri menetelmiä. Perinteisiä riimillisiä runoja tuskin alan kuitenkaan kirjoittaa.
Opiskelijoiden miniesitelmät olivat hyvä tapa jakaa tietoa eri aiheista, vaikka sitä tietoa oli joskus vaikea etsiä.

Mitä opin: Runous ei ole pelottavaa

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/kirjaesseita.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/runotanssi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/dadakuva.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/aitini-sanoi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/shokkialku.html

Tietokirjoittaminen

Esseekurssi oli ehkä raskain koko kokonaisuuden kursseista. Sitä varten piti kirjoittaa monta esseetä ja kaikkia niistä analysoitiin. Teoriaa ei pohjaksi juuri ollut, vaan analysointi ja palaute perustuivat aiemmin opittuun. Keskustelu oli joskus filosofista ja eksyi aiheesta.
Esseiden kirjoittaminen sinänsä oli mukavaa ja sitä voisin harjoitella enemmän. Kun valitsin kiinnostavan aiheen ja sain napattua pari analyysityökalua tekstin rungoksi, oli essee helppo kirjoittaa, koska juuri sitä on yliopisto-opintojen aikana tullut tehtyä. Omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuva essee taas ei ollut niin helppoa saada yhdeksi kokonaisuudeksi. Essee ei kuitenkaan ole se oma lajini välttämättä. Kiinnitin kurssin aikana enemmän huomiota sanavalintoihin ja tekstin laatuun.

Mitä opin: Kaikesta voi kirjoittaa ja samaa tekstiä kannattaa kirjoittaa uudestaan.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/homppataide.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/esseen-aihe-tahan.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/melkein-onnistuu.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/txtfbbbq3.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/ei-kuulu-mulle-v1.html

Koonti

Olen vuoden aikana oppinut, että saan kaikenlaisia tekstejä aikaiseksi tarpeen vaatiessa. Kaikille kriitikoille tuotokseni eivät tosin kelpaa. Kirjoittamiseni estetiikka on ehkä menossa haluamaani suuntaan. Osaan ja pystyn kirjoittamaan paremmin kuin vuoden alussa, ja tiedän mihin kiinnittää huomiota. En pelkää kirjoittaa ”huonoa” tekstiä. Pääasia on, että tekstiä syntyy.
Fyysisille rajoitteilleni en voi mitään, mutta uusi parempi näppäimistö auttaa jo paljon. Kirjoittamiseni on aika paljon sujuvampaa sen kanssa.
Osa kursseista oli raskaampia kuin toiset. Lyriikan kurssilla käytetyt pikaharjoitukset olivat hyviä, samoin esseekurssin kirjoituspakko (vähintään kolme esseetä) ja draaman Dasarts-menetelmä. Jatkuvat palautekeskustelut olivat paikoin puuduttavia.

Mitä opin: Reflektointi on hyvästä

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/tauno.html

Kertausessee

Nyt oli viimeinen kerta eli käsittelimme kaikki esseet, joista ei oltu vielä keskusteltu. Lukuvinkkinä oli H.K. Riikosen Mikä on essee.
Koska esseet olivat sekalaisista aiheista, oli palautekin sekalaista. Mietimme mm. mitä essee antaa ja millä keinoin. Toinen essee olisi kaivannut lisää selitystä ja yksinkertaistusta, seuraava taas käytti ehkä liiankin lyhyitä lauseita tehokeinona. Heittäytymistäkin vaadittiin lisää. Poliittisen retoriikan todettiin kaipaavan kontekstia.
Oma dialogiesseeni sai taas kehuja otsikosta. Itse esseessä pitäisi vain mennä syvemmälle. Omaa laiskuutta voisi korostaa vielä lisää, tuoda se kierolla tavalla esiin. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Kirjaesseitä

Viimeinen opetuskerta lyriikkakurssilla oli varattu kirjaesitelmien läpikäynnille. Ensin tosin teimme alkuun ryhmässä pantomiimiesityksen. Päädyimme valitsemaan Lassi Nummen lyhyen runon ja roolikseni jäi esittää nukkuvaa.
Ensimmäinen essee koski Patri Valoa. Jäimme pohtimaan voiko nykyään laittaa pakahduttavia tunteita runoihin. Niistä tulee herkästi nykyään ironisia. Valon kieleen kuuluva imelyys ja uskonnollisuus kuuluu kulttuurimme tyylilajiin. Eero Kilpi -esitelmästä jäi mieleen, että Kilpi kirjoittaa post-it -lappuja ja niistä runoja. Oma esseeni koski Hal Sirowitziä. Opettaja piti sen asettelusta. Se oli kuulemma kuin runokirjan sivu. Hän piti myös omasta runostani ja laittoi koko ryhmän tekemään oman äitini sanoi -runon.

 Laita pipo päähän, äitini sanoi.
Ethän halua hiustesi
jäätyvän niin kuin naapurin
Kallelle kävi kesken jääkiekkopelin,
kun pipo ei muka mahtunut kypärän alle.
Hänen isänsä joutui leikkaamaan Kallen hiukset
pois ja leikkasi vahingossa hiuksiin
kiinnijäätyneet korvalehdet, ja nyt
Kallen täytyy aina pitää pipoa.

Ahmatova -esseessä oli otettu mukaan runon selitykset ja se oli kuulemma mainio kokeilu. Itse pidin sitä lähinnä outona. Tapani Kinnunen on ilmeisesti Suomen Bukowski. Risto Rasa leikittelee rytmillä ja alivaltiosihteeri kikkailee kielen kanssa.
Aivan viimeisenä tehtävänä meidän piti selata runokirjoja ja miettiä miten ne ovat rakentuneet. Totesimme itse kirjojen olevan yhtä erilaisia kuin niiden sisältämien runojenkin.

Lyriikkakurssi ei ollutkaan läheskään niin pelottava, kuin olin pelännyt. Runoilijaksi en ehkä rupea, mutta hyvä tietää, että sekin sujuu. Perinteisiä runomitallisia runoja välttelen edelleen...

Loppua ja palautetta

Viimeinen kurssikerta niin kävimme muutamia tekstejä läpi ja hieman yleistä pohdintaakin. Tekstin ja henkilöiden puhetyyli aiheutti jonkin verran keskustelua, samoin parodian ja ironian merkitykset.
Sain palautetta myös omasta tekstistäni. Mietin ääneen onko siinä jo liikaa yksityiskohtia, mutta ilmeisesti ei. Ne herättivät muutamia kysymyksiä, kuten mihin ne sijoittuu ja miten siihen on päädytty. Opettaja kyseli kauheasti sen perään, mihin teksti ottaa kantaa ja mikä on yhteiskunnallinen ajatus sen taustalla. Pitää siis alkaa oikeasti miettimään maailman ja tapahtumien taustoja ja saada niitä paperille auki. Tunnilla jo mietittiin onko tarina dystopiaa, nykymaailma lähtenyt käsistä? Mietimme myös kuka on joutunut eturintamaan ja miksi. Oravakin sai huomiota. Ehkä näistä saa enemmän jatkettua joskus. Ainakin maailman propagandaa olisi hauska miettiä.
Loppuun oli varattu aikaa taas keskustelukierrokselle: miltä nyt tuntuu ja mihin on pyrkimässä. Omat ajatukset lähinnä koskivat kirjoittamisen harjoittelua ja prosessikirjoittamista. Pitäisi myös saada luettua oikeasti eri tyylisiä kirjoja. Muilta opiskelijoilta nousseita ajatuksia oli tietoisempi ote luettuun ja kirjoitettuun ja itselle oleellisen tunnistaminen. Pitäisikö luoda tietoisesti oma tyyli?

Kurssi oli yhtä mielenkiintoinen kuin edellisetkin vaikka painotus olikin liikaa palautekeskusteluissa. Niistä sai kuitenkin paljon ajatuksia ja ideoita omaan kirjoittamiseenkin. Oma tyylini ehkä alkaa näkyä tai ainakin kirjoitukseni teemaan liittyvä tyyli.

Esiriippu laskee

Aivan viimeinen kurssikerta oli varattu näytelmiemme läpikäymiseen. Käytimme taas sovellettua Das Art -menetelmää pienryhmissä. Ryhmässäni oli kaikenlaisia tekstejä, osa hyvinkin persoonallisia. Ehdimme onneksi käsitellä kaikkien tekstit, vaikka viimeisen kohdalla oli jo vaikea keksiä fiksua sanottavaa.
Luimme ensin kolme kohtausta näytelmästä ääneen. Se antoi aika hyvän kuvan siitä, miten käsikirjoitus toimisi dramatisoituna. Sen jälkeen tuli tekijän puheenvuoro ja kysymys. Oma kysymykseni oli kaksiosainen: aukeaako teksti sellaiselle, joka ei käytä invataksia ja selitetäänkö asioita liikaa. Puheenvuorossa kerroin vain hieman tekstin taustoja. Näiden jälkeen poistuin hetkeksi, jotta ryhmäläiset saivat keskustella rauhassa.
Seuraavaan vaiheeseen sain palata tarkkailijaksi. Se koski myönteistä palautetta. Ryhmäläiset pitivät konkreettisuudesta, puheen uskottavuudesta ja näytelmän nimestä. Nimi tosin tuli opettajan kommentista, mutta sitä en saanut siinä tilanteessa kertoa. Yksityiskohdat ja parenteesit saivat myös maininnan.
Sitten siirryimme näkökulmatyökaluun, eli tekstiä kommentoitiin eri näkökulmista. Taksitarkastaja huolestui kuskien käyttäytymisestä, ohikulkija ammattitaidon puutteesta. Taksikuski taas totesi tarpeen puhua yksinäisessä työssä. Tässä kohti ryhmäläiset myös pohtivat tekstini soveltuvuutta mm. teatteriin ja novelliksi.

Viimeinen vaihe oli muistilaput, eli lapuille kirjoitettiin käsitteitä ja ominaisuuksia, jotka ryhmäläisten mielestä kuvasivat näytelmää. Kirjoittaja sitten järjesti laput niin, että hänen mielestään osuvimmat tulivat lähelle isolla paperilla ollutta otsikkoa. Avuttomuus, turhautuminen, ahdistus, kohtaamattomuus ja musta huumori saivat mainintoja. Yksinäisyys, hiljaisuus ja kunnioituksen puute olivat mielestäni hieman kauempana omasta mielikuvastani. Ryhmäläisten mielipiteet olivat aika lähellä omiani.

Koko kurssi oli mielenkiintoinen ja draamaa oli yllättävän helppo kirjoittaa. Teoriaa oli yllättävän paljon kaikenlaisten termien ja ohjeiden muodossa. Onneksi ei ollut koetta! En tiedä, jatkanko draaman kirjoittamista tämän jälkeen, mutta ainakin tiedän sen sujuvan.

Sinne meni

Viimeinenkin kerta kurssista on ohi. Kaikkea tuli opittua, ja paljon perusteita. Mielenkiintoista nähdä tulevien kurssien anti.
Sain palautettakin vihdoin viimein omasta novellintekeleestäni opettajalta. Kerronta oli hyvää ja samoin lopun käänne. En ehkä ollut ajatellut sitä yllätyskäänteeksi, mutta lukijat eivät näe kirjoittajan pään sisään. Rakennelmaa ei kuitenkaan kannata purkaa opettajan mukaan. Novellin päähenkilö voisi kuitenkin kehittää ja kuvailla lisää. Samoin selostaa muun maailman tapahtumia. Minun pitää palauttaa toinen versio tekstistäni parin viikon sisään, niin pitää ottaa näitä seikkoja huomioon. Tosin omasta mielestäni se on juuri kiehtovaa, kun ei tiedä lukiessa mitään muuta kuin mitä henkilöt tietävät. Tarinan nainen ei oikein ymmärrä näkemäänsä ja kokemaansa, niin ei lukijakaan. En tiedä sitten, onko tämä hyvä lähestymistapa. Katsotaan, mitä seuraavasta versiosta sanotaan…