suunniteltu = ½ tehty

Verkkokurssikurssin verkkokurssiopetussuunnitelma on vihdoin valmiina. Tai ainakin tässä vaiheessa valmis ja palautettu. Vielä siinä olisi kaikenlaista täsmentämisen varaa. Tämän kurssin (vuorovaikutteinen verkko-opetus) puitteissa ei tarvinnut mennä kovin syvälle käytännön järjestelyihin, koska aiheena oli enemmän vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Opetussuunnitelmaanikin tuli paljon pohdintaa mm. vuorovaikutuksen toteuttamisesta. Tuntuu, että siitä unohtui jotain, mutta kahdeksan sivua tulee yllättävän nopeasti täyteen. Päädyinkin kymmeneen sivuun... Kummasti kirjoittamista opiskellessa oppii kirjoittamaan enemmän.

Oman pohdinnan tueksi piti löytää erilaisia tutkimuspohjaisia lähteitä. Niitä tuntui löytyvän liikaakin, mutta suurin osa oli aina hieman aiheen vierestä. Toisaalta mahdollisia aiheita oli paljon. Kirjoittamisen verkko-opetus, verkko-opetus yleisesti, vuorovaikutus verkkokursseilla, aikuisten verkko-opetus, aikuisten kirjoitustaitojen opetus, kirjoittamisen kurssien tehtävät, verkkokirjoittamiseen liittyvät taidot, some kirjoittamisen opetuksessa jne. Muutamia hyviä artikkeleita kuitenkin löytyi. Viimeiseksi lukemani, mitkä seikat ovat tärkeitä verkkokurssien järjestämisessä alan ammattilaisten mukaan (Bolliger ja Martin 2021), oli tietenkin se paras. Harmi, että aika ja käsien jaksaminen loppui. Ehkä muistan ensi kerralla taas jättää enemmän aikaa viimeistelyyn (ja ottaa myös yllättävät työkiireet huomioon).

Toivon, että sain tarpeeksi hyvin perusteltua edes joitain ratkaisujani opetussuunnitelmassa. Kaikkiin kyllä olisi varmaan löytynyt alan kirjallisuudesta perustelu tai parempi vaihtoehto lukemani perusteella. Pelkästä verkko-opetuksesta löytyi 600 000 lähdettä eli siellä on varmasti kaikki mahdolliset mielipiteet esitettynä. Jatkan jossain vaiheessa varmaan kaivamista itsekseni, koska se mikä tuntui uupuvan, oli aikuisten kirjoitustaitoihin liittyvät verkkokurssit. Yliopisto-opiskelijoita oli kyllä tutkittu paljon, mutta heitä vanhemmat oli melkein unohdettu. Toisaalta tämän opetussuunnitelman sivumäärään ei loputtomasti lähteitä olisi mahtunut, ja tarkoitus oli muutenkin tehdä raportti eikä opinnäyte. Tuntui myös hieman hölmöltä lähteä etsimään artikkeleita vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta, koska ne oli käsitelty hyvin kurssin aikana. Kai senkin olisi voinut tehdä. Sain kuitenkin aikaan hyvän pohjan verkkokurssille. Tulossa on siis Kirjoita verkkoon tehokkaasti - verkkokirjoittamisen kurssi järjestöille (ennakkoilmoittautumiset sähköpostiin).



Verkko-opetuksen kurssi on suunnitelman palautuksen myötä ohi. Ilmoittauduin kurssille melkein hetken mielijohteesta, koska se kuulosti mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä. Sitä se oli olikin. Opin verkkokurssin järjestämisestä ja sain suunniteltua yritykselleni myytävän tuotteen (ja ajatuksen opintojen jatkamiseen).

Kurssilla oli paljon itsestäänselvää asiaa, jota ei muuten olisi tullut ajatelleeksi (totta kai pitää pitää vuorovaikutusta yllä koko kurssin ajan). Näille itsestäänselvyyksille löytyi myös tieteellistä pohjaa, mikä oli hyödyllistä. Verkkokurssin järjestämistä tuli mietittyä monelta eri kantilta, eikä vain sisällön ja toiminnan kautta. Niihin on helppoa turvautua, mutta hyvä verkkokurssi tarvitsee enemmän.

Tällä kurssilla tuntui olevan sekalaisia tehtäviä joka lähtöön. Vain perinteinen essee ja tentti puuttuivat, ja se oli hyvä. Opetuksen tehokkuutta ja opiskelijan tietoja voi mitata muin tavoin.

Kurssin ohjeistus pyytää tekemään lopuksi itsereflektiota, eli mitä olen oppinut ja mitä haluaisin viedä mukanani kurssilta. Ainakin opin, että verkkokurssit voivat olla oikeasti mielenkiintoisia ja hyvin järjestettyjä, mutta se vaatii ennakkosuunnittelua. Ja suunnittelua ei voi tehdä liikaa. Se kannattaa aloittaa hyvin ylätasolta, eli kun on selvillä opetuksen tavoite, kannattaa miettiä miten vuorovaikutus, luottamus ja läsnäolo saadaan tukemaan tavoitetta. Näitä kolmea ei pidä unohtaa edes yksittäisiä tehtäviä suunnitellessa.





Lähteet:
Bolliger, D. U. & Martin, F. (2021). Critical design elements in online courses. Distance education, 42(3), 352-372. https://doi.org/10.1080/01587919.2021.1956301

Luottamuslause!

Ilman luottamusta verkkokurssi ei onnistu. Luottamukseen taas vaikuttavat hyvin monet tekijät, jotka liittyvät opettajaan, opiskelijaan tai oppimisympäristöön. Valkonen, Tyrväinen, ja Uotinen eli verkkokurssikurssin opettajat olivat keränneet näitä tekijöitä kätevään taulukkoon (kts. Valkonen, Tyrväinen, ja Uotinen 2020). Meidän tehtävänä oli ensin lukea artikkeli ja kerätä siitä huomioita ryhmän kanssa yhteen, ja sitten analysoida omaa kurssisuunnitelmaa sen ja taulukon perusteella.

Minulle sattui Anwarin (2020) artikkeli, joka käsitteli yksityisyyttä verkkokursseilla. Anwar hyvin kätevästi keräsi yhteen, mitä Anwar oli aikaisemmin aiheesta kirjoittanut. Kätevää, kun saa tehtyä itsestään artikkelin. Artikkelin sisältö oli osittain tuttua. Siellä mainittiin Goffman, ja pohdittiin maineenhallintaa ja pseudonyymien käyttöä. Artikkelissa oli paljon suosituksia, miten verkkokurssilla voidaan rakentaa luottamusta. Muiden ryhmäläisten artikkeleissa oli hyvin paljon samoja asioita. Jotkut olivat itsestäänselviä kuten opettajan asiantuntijuus ja verkkoympäristön tietoturvallisuus.

Kun mietin omaa kurssisuunnitelmaani, nostinkin opettajan asiantuntijuuden esiin. Jätin tosin kirjoittamatta, että se vaikuttaa myös opettajan puolelta. Jos ei luota omaan asiantuntijuuteensa, on vaikea luottaa opettamaansa. Valkosen, Tyrväisen, ja Uotisen (2020) taulukossa luottamukseen vaikuttavista tekijöistä listattiin myös teknologia. Omalla kurssillani tämä on ehkä suuri riski ja epäluottamuksen aihe. Kaikilla kurssilaisilla on omat välineensä. Opettaja ei voi vaikuttaa niiden toimintaan. Hän voi vain antaa yleisiä ohjeita. Taulukon opiskelijoita käsittelevä sarake taas sai minut miettimään, että jos paikalle ei satu kovin kauheaa änkyrää, opettaja kurssillani saattaa päästä helpolla. Opiskelijat ovat aikuisia, jotka ovat maksaneet kurssista. He siis todennäköisesti haluavat oppia ja osaavat käyttäytyä. Hyvä tietenkin muistuttaa, miten heidän oletetaan toimivan, mutta kurinpalautusta tuskin tarvitsee tehdä jokaisella opetuskerralla.

Vaikein kohta taulukossa oli opiskelijan kohtaaminen ja inhimillisyys. Lähinnä se, miten sen sanoittaa. Pitääkö kirjoittaa, että kohtaan opiskelijat ihmisenä? Ystävällisesti? Otan huomioon eri elämäntilanteet? Jätin varmaan muutakin taulukosta käymättä läpi. Alakohtia oli sen verran monta. Ajatuksia kyllä tuli.

 

 

Lähteet:

Valkonen, L., Tyrväinen, H. & Uotinen, S. 2020. Luottamuksen rakentuminen verkko-opiskelussa. Kasvatus 51 (1), 21-37.

Anwar, M. 2020. Supporting privacy, trust and personalization in online learning. International Journal of Artificial Intelligence in Education. https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.1007/s40593-020-00216-0 ;

 

Suunnitelmat edistyy

Vuorovaikutuksellisen verkko-opetuksen kurssille tehtävä opetussuunnitelma edistyy pikku hiljaa. Olen tehnyt alustavaa rakennetta ja miettinyt käytännön järjestelyjä. Hieman apua sain muilta opiskelijoilta saadusta palautteesta. He miettivät mm. työkaluja ja aikataulutusta, ja opettaja kyseli yhteiskirjoitustehtävistä. Ne ajattelin yrittää välttää. Valesomekeskustelu ja toisten blogien kommentointi ovat varmasti enemmän hyödyllisiä verkkokirjoittamista ajatellen. Läsnäoloa taas tulee vuorovaikutteisista luennoista ja verkkokeskusteluihin osallistumisesta. Yritän myös antaa edes jotain palautetta tehtävistä ja pitää viikottaisen vapaamuotoisen tapaamiskerran, jossa voi kysellä kaikesta mahdollisesta. Mietin myös, että tärkeä osa läsnäoloa on kommunikoida nämä opiskelijoille. Jos he eivät tiedä opettajan lukevan viestejä, ei heillä välttämättä ole halua keskustella.

Tutustuin myös kahteen opetussuunnitelmaideaan. Ensimmäinen oli lukuprojekti alakoululaisille. Se voisi toimia hyvin koulujen välisenä projektina. Pohdin kyllä itsekseni, että opettajalta vaaditaan paljon ohjaamisessa, mutta kai nykyajan nuoret omaavat jo paljon digitaitoja. Tehtävää oli oppilaillekin paljon lukemisen, keskustelujen ja tehtävien parissa podcastin teon lisäksi. Toinen opetussuunnitelma pohtii, miten saada olemassaoleva suuri verkkokurssikokonaisuus vuorovaikutteisemmaksi. Siinä on tehtävää, kun rakennetta ei saa muuttaa. Resurssejakaan ei ole ilmeisesti tulossa lisää. Vuorovaikutteisen kurssin pitäisi siis pyöriä melkein itsekseen. Oma suunnitelmani alkaa tuntua jo helpolta…

Opetussuunitelmia edistettiin myös yleisen verkkokeskustelun avulla. Mietimme laadukasta verkkokeskustelua ja opettajan läsnäoloa. Keskustelu ei oikein johtanut mihinkään lopputulokseen. Kiinnostavinta oli seurata netikettiä. Jotkut allekirjoittivat viestinsä, toiset tervehtivät ja kiittivät muita, ja kehujakin tuli. Muutamat meistä jättivät nämä väliin ja kirjoittivat pelkkää asiaa. Tapoja on monia…

Pientä sälää

Jotkut kurssit sisältävät isoja kokonaisuuksia, toisissa on paljon pieniä tehtäviä. Nyt on esimerkiksi menossa yksi kurssi, jossa saa viisi opintopistetta esseestä, kolmen sivun tehtävästä ja oppimispäiväkirjasta. Tällä verkko-opettamisen kurssilla tässä osiossa (suunnilleen yksi opintopiste) on puolestaan luento, lukemista, keskustelua, palautteenantoa, itsearvion pohdintaa ja suunnitelman kehittämistä. Kaikki kurssit eivät siis ole tasa-arvoisia. Kaikki opettajat eivät myöskään osaa ehkä suunnitella verkkokurssien vaativuutta ja ajan viemistä oikein. Kuuden sivun esseeseen ei mene 100 tuntia työtä… Pienet tehtävät myös vievät kurssin aiheeseen paremmin sisään.

Osion aiheena on läsnäolo verkkokurssilla. Ääripään esimerkki on ehkä tuo edellämainittu esseekurssi, jossa opettajan saa kiinni sähköpostilla, mutta tehtävät oletetaan tehtävän täysin itsenäisesti. Kai niistä jonkun palautteen saa. Täysin erilainen kurssi läsnäolon puolesta on tämä, jossa oli yhteinen aloitussessio, opettajat pitävät vapaamuotoisen kyselytunnin parin viikon välein ja osallistuvat keskusteluun ja antavat palautetta lähes joka tehtävästä. Itsenäisille tehtäville on paikkansa, mutta kokemattomille opiskelijoille ne voivat olla stressaavia. Toisaalta niitä voi tehdä siinä tahdissa ja silloin kuin huvittaa.
Mietin myös omia koulutuksiani ja niiden läsnäoloa peilaten verkkovuorovaikutuksen itsearviointilomakkeeseen. Olen pitänyt koulutuksia verkossa lähinnä pienille ryhmille maksavia asiakkaita. Heidän kanssaan pitää olla helposti saatavilla, aina ystävällinen ja kuunteleva. Jos antaa huonon vaikutelman, pitää pahimmillaan maksaa rahat takaisin. Asiakkaani eivät usein myös kärsi motivaatiopulasta. He ovat itse päättäneet osallistua koulutukseen ja sen maksamisesta. Heitä ei siis tarvitse sen suhteen ohjausta. Ohjausta verkkokoulutuksissani tulee enemmän työkalujen käytöstä ja työskentelystä, eli kerron mitä pitäisi tehdä ja miten. Suunnittelu ja organisointi sekä suorat ohjaustoimet -kohdat itsearviointilomakkeessa täyttyy helposti. Tuntuu, että verkossa pitää usein selostaa enemmän kuin kasvokkain kouluttaessa teknologiavälitteisyyden takia.
Yhden tai kahden kerran koulutuksissa on opettajalle helppo olla läsnä. Lähes kaikki kuuntelun tai läsnäolon vaikutelmat tulevat videoluennon kautta. Huomasinkin, että itsearviointilomakkeessa oli paljon tuttuja kohtia ilmauksien kohdalla. Tähän vaikuttaa varmaan se, että toimin aikuisten kanssa pienryhmässä. Heidän kanssaan tulee välillä keskusteltua enemmän kuin varsinaisesti luennoitua. Tämä tosin riippuu paljon osallistujista. Jotkut ovat hyvin asiallisia eivätkä arvosta keskustelevaa opetustyyliä. Tällaiseen tosin aion pohjata kurssille tehtävän opetussuunnitelman. Käytän itsearviointilomaketta jonkun verran apuna yksittäisiä opetustuokioita suunniteltaessa.

Screen bean!

Edellisestä vuorovaikutus verkko-opetuksessa kurssin kirjoituksesta tuli mieleen jälkiajatus. Puhuminen videolle ja esseen teettäminen opiskelijoilla on helppoa, vuorovaikutuksen järjestäminen on vaikeaa. En tosin muista, mainostettiinko video+essee kurssia verkkokurssina vai etätehtävinä. Toisaalta oli mukava käydä läpi luentoja silloin kuin halusin, toisaalta kolme kurssillista opettajan yksinpuhelua oli puuduttavaa. Saipahan seurata hänen lapsen kasvua taustalla.

Vuorovaikutus-kurssilla piti analysoida toisen verkkokurssin vuorovaikutusominaisuuksia. Päädyin valitsemaan palautetaitojen kurssin, koska se oli juuri päättynyt ja siinä oli pohdittavaa. Analyysia tehdessä piti vain olla tarkkana, että pysyin kurssin toteutuksen vuorovaikutuksessa enkä mennyt palautetaitoihin liikaa. Analyysissa piti käyttää myös lähteitä. Olisin halunnut jotain palautetaitojen opettamisesta verkossa, mutta sopivaa ei löytynyt. Päädyin käyttämään mm. artikkelia, jossa tehtiin Moodlessa tehtäviä ilman opettajan huomattavaa ohjausta, kuten palautekurssillakin tehtiin. Artikkelin kurssilla tosin tehtiin tehtävät luokassa, jossa opettaja oli paikalla (mutta ei opettamassa). Kai siinä on joku hyöty, että Moodlea hyödynnetään läsnäopetuksessa? Täällä on vain totuttu siihen, että Moodle on vain etäopetukseen.

Ennen analyysin tekoa oli katsottavana lyhyt luento vuorovaikutuksesta ja kuuntelusta verkossa. Se toi mieleen verkkoviestinnän kursseja ja kandidaatintyön sanattoman viestinnän ajatuksia. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Koko verkko-opetuksen kurssin tärkein osuus on opetussuunnitelma, jonka ideointivideo piti palauttaa nyt. Tarkempi suunnitelma tehdään kurssin kuluessa. Opetussuunnitelma onkin tarpeeseen, koska luovan kookoksen palveluja pitää miettiä. Teenkin kookokselle verkkokirjoittamisen kurssin suunnitelmaa. Aiheita on jo jonkun verran kasassa, niistä pitää vain saada fiksu kokonaisuus kasaan.



Video-muoto tähän tehtävään vähän pelotti. Mietin toteutusta, mutta PowerPoint oli onneksi vaihtoehto. Sainpahan harjoiteltua animaatioita ja äänen lisäämistä dioihin. Pitää ehkä etsiä jokin muu työkalu esityksiin tulevaisuudessa, vaikka videomuoto toimikin hyvin. Etsin dioihin jatkuvuutta ja jotain uutta tikku-ukkojen avulla. Joskus 90-luvulla Microsoft laittoi screen bean -hahmoja Officen kylkeen. Kaivoin niitä kasan esiin verkon syövereistä. Ehkä piirrän samaan tyyliin seikkailevan kookoksen firmalle?

Verkko-opetuksen opettelua

 

Vuorossa on vaihteeksi muuta kuin kirjoittamisen opiskelua. Juuri alkoi vuorovaikutteisen verkko-opettamisen kurssi. Se tuntui sopivalta, koska teen paljon verkossa töitä ja tarkoituksena on jossain vaiheessa pitää ehkä ihan kurssejakin. Lisäksi aloitan samaan aikaan kirjoittamisen opettamisen kurssin. Ehkä nämä tukevat toisiaan?

Kurssilla tuntuu olevan sekalaista seurakuntaa. Paljon oli koulutusteknologian opiskelijoita, mutta myös meitä Avoimen kautta tulleita. Aika monella oli opettaja-taustaa, mutta en ollut ainoa satunnaisia opetustuokioita pitävä.

Oletan kurssin olevan yleishyödyllinen myös kaikenlaisen verkkokanssakäymisen suhteen. Kurssin paino on toki suunnitelmallisessa opettamisessa. Se näkyy myös tehtävissä, joissa pitää tehdä opetussuunnitelmaa ja analysoida jotain omaa käytyä verkkokurssia. Tehtävinä on kirjoittamista, keskustelua, lukemista, videon tekoa ja esiintymistä. Siis melkein kaikkea verkkokursseilla tarvittavaa. Seuraavat viikot ovat työn täyteisiä.

Muiden opiskelijoiden keskusteluissa tuli toiveita mm. käytännön vinkeistä, teoriasta, osallistamisen neuvonnasta ja tietenkin vuorovaikutuksesta verkosta. Itse kaipaan ehkä kurssilta opetuksen suunnitteluun liittyviä teemoja. Osaan kyllä löytää työkalut ja yksittäisten tuntien suunnittelu sujuu, koska näitä on tullut tehtyä. Laajempaa suunnittelua kokonaiselle kurssille en ole joutunut kunnolla tekemään. Tämän kurssin materiaaleissa oli muutamia opettajan oppaita ja työkirjoja. Pitääkin lukea ne seuraavaksi.



Varsinainen kurssi alkoi tutustumisella saavutettavuuteen. Tärkeä aihe, mutta materiaaleissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta. En tiedä, oliko aihe muille opiskelijoille niin tuttu, mutta hyvä sitä on aina kerrata. Sain kyllä pari vinkkiä hyödyllisistä työkaluista. Saavutettavuus verkossa vaatisi kyllä oman kurssinsa. Ei riitä, että verkkosivut ovat saavutettavat, vaan kaiken materiaalin - tekstin, videon ja kuvien - pitää myös olla saavutettavaa. Kuten yksi video sanoi, saavutettavuus hyödyttää kaikkia.