Hömppätaide

Jäin suihkussa miettimään, mitä taide on. Ensimmäinen mielleyhtymä ovat vanhat taidemaalaukset, da Vincin Mona Lisa ja kumppanit. Hienoja kuvia maalattuna kankaalle ja kehystettynä, yksinäisenä museon seinällä. Taide voi toki olla veistoksiakin. Tai teatteria tai musiikkia. Kuitenkin aina vakavaa, nykytaiteen kohdalla hyvin kokeellistakin. Missään nimessä oikeaa Taidetta ei luoda suurelle yleisömassalle ja popularisoiden. Hollywoodhömppä on tästä hyvä esimerkki. Kalliilla luotua, helposti katsottavaa erikoisefektitulitusta ilman oikeaa tarkoitusta. Nuoriso jonottaa katsomaan. Kaikissa Hollywood-elokuvissa ei toki ole kauheasti erikoisefektejä. Kevyissä romanttisissa komedioissa hahmot eivät silti ole sen syvempiä. Yleisön viihdyttäminen on tärkeämpää kuin taiteellinen laatu.

Esseen aihe tähän

Joskus kirjoitustehtävien aiheet tulevat helposti. Annettu tehtävänanto tai teema laittaa heti aivonystyrät liikkeelle. Välillä aihetta ei taas millään löydy. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonolta ja niistä ei saa kehiteltyä fiksuja ajatuksia paperille. Inspiraatiota saa etsiä milloin mistäkin, mutta deadlinen lähestyessä on vain pakko alkaa kirjoittaa jostain jotain.
Dialogiselle esseelle tuli aihe mieleen heti tunnilla. Hyväntekeväisyydestä olisi helppo kirjoittaa puolesta ja vastaan. Siitä löytyy paljon tutkimustietoa ja tilastoja, ja hyviä ja huonoja puolia on helppo arvioida ja argumentoida. Kotimatkalla mietin asiaa tarkemmin, ja totesin hyväntekeväisyyden olevan sittenkin huono aihe. Se vaatisi liikaa tutkimusta, jotta esseen saisi kunnolla kasaan, ja aiheesta on kirjoitettu liikaakin.
Muutaman tunnin pähkäilin muita ideoita. Ne vain tuntuivat vielä huonommilta enkä monista keksinyt kuin aiheen tai otsikon. Satunnaisen asian X hyödyllisyys olisi helppo formaatti kirjoittamiselle, mutta sitä voisi olla vaikea venyttää koko esseeksi. Päätin siis siirtyä inspiraation hakuun muualta eli Facebookista.
Vastauksia kyselyyni tuli vain muutama. Monikulttuurisuus kuulosti sekunnin mielenkiintoiselta, mutta sitten tajusin siinä olevan samoja ongelmia kuin hyväntekeväisyydestä kirjoittamisessa. Liikaa tutkimusta, tilastoja ja muita kirjoitelmia. Sitä käsitellään jatkuvasti eri medioissa ja yksityiskeskusteluissa. Esseen tarkemman näkökulmankin päättäminen olisi hankalaa. Muita vastauksia olivat keinovalon vaikutus uneen ja Finnpulp. Molemmat niistä vaatisivat tutkimusta enkä edes tiedä mikä Finnpulp on. Pähkäilyä piti siis jatkaa.
Essee sai jäädä pienemmälle huomiolle seuraavana päivänä, vaikka aiheen mietintä jäi kytemään jonnekin aivojen perukoille. Illalla aivojen syövereistä alkoikin tulvia hyvältä kuulostavan esseen kappaleita.
Olisiko hyvä aloittaa omilla kokemuksilla? Kertoa siskon tuttavasta, joka kävi kertomassa luokalleni afrikkalaisesta elämästä, kun olin ala-asteella. Siitä tuskin saisi esseelle punaista lankaa. Enhän edes muista tuttavasta tuon lisäksi paljon muuta kuin matkalaukun täynnä mangoja. Seuraava aloituspiste: omat afrikkalaiset tutut ja työperäinen maahanmuutto. Siihen voisi ottaa EU:n sisäisen liikkuvuuden mukaan. Sitten essee taitaisi mennä kymmeneen suuntaan yhtä aikaa. Hylätään se idea.
Afrikkalaisten ja muiden maahanmuuttajien itse kokema monikulttuurisuus voisi olla hyvä teema koko esseelle. Paitsi että sen varaan olisi vaikea rakentaa dialogisuutta. Entä jos sen muuttaisi kotoutumiseksi ja sen puolesta ja vastaan? Vai voiko olla kotoutumista vastaan? Vaikea saada siitä kiinni kuin uskonnollisten ja kulttuurillisten fanaatikkojen näkökulmasta. Ruotsissa tosin on ollut mellakoita liittyen kotoutumiseen ja kotouttamiseen, mutta se vaatisi taas tietojen kaivelemista. Siis eteenpäin.
Monikulttuurisuuden pohdinta itsessään ei taas ole kovin dialogista, ellei listaa puhtaasti sen hyviä ja huonoja puolia. Taitaa mennä tylsäksi ja loppuun kalutuksi. Maahanmuutto yleisellä tasolla olisi ehkä helpompi teema. Siitä löytyisi taatusti muidenkin ajatuksia, varmaan liikaakin. Oma mielipide asiaan on aika positiivinen. Haluanko etsiä muita näkökulmia ja viettää illan lukien maahanmuuttovastaisia Facebook-ryhmiä ja Hommafoorumia? En. Poikaystävänikin kyllästyisi aika pian silmien pyörittelyyn ja huokailuun.
Jos ei siis monikulttuurisuutta, vaan yksikulttuurisuutta! Miksi suomalainen kulttuuri on maailman paras ja kaikkien maiden pitäisi omia se. Ensin perusteita puolesta: täsmällisyys, rauhallisuus, sisu, jne. Sen jälkeen vastaan: luonto ja lämpötilat erilaisia, monikulttuurisuuden tuomat rikkaudet, ihmisillä taipumus kehittää pienissäkin ryhmissä oma kulttuurin tapainen… Joo, tästä saa hyvän esseen aikaan.
Miksi yhden kulttuurin levittämisestä maailmanlaajuiseksi ei ole kirjoitettu paljon? Ai niin, natsit ja muut fanaatikot. He kirjoittavat asiasta enemmän kuin tarpeeksi. Saisiko teemaan sitten suvaitsevampaa näkökulmaa? Menee vaikeaksi. Jatketaan siis seuraavaan ajatukseen teemasta.
Tilastoilla ja muilla luvuilla voi ainakin pidentää esseetä. Suomessa asuu niin ja niin monen maan kansalaisia, niin ja niin monen kielen puhujia. Maahanmuuttajia on X vuodessa, kansalaisuuden saa Y vuodessa ja pakolaisia tulee Z vuodessa. Perussuomalaisten kannatuksen kehitys on tämä ja Vihreiden taas tuo. Tietojen kaivaminen esiin vie aikaa ja vaivaa, ja niitä olisi ehkä vaikea saada jouhevasti esseeseen mukaan. Mitä lukuja valita käyttöön? Miten lukuihin saisi edes dialogisuutta? Ei maahanmuuttajia ole X vaan A? Tämä ajatus menee siis ehkä-pinoon, riippuen esseen lopullisesta toteutuksesta.
Alkaa tuntua siltä, että vaihdan aihetta kokonaan…

Melkein onnistuu

Ulkona paistaa aurinko ja taitaa kuulua linnunlauluakin. Lumetkin ovat jo lähes sulaneet. Voisi olla hyvä hetki mennä ulos pienelle lenkille. Pitkä ja pimeä talvi on väsyttänyt liikaa. Tänään pitäisi illalla tehdä vielä hetki töitä projektin deadlinen lähestyessä. Huomenna toimistolle pariksi tunniksi ja sitten illalla opiskelemaan. Koulutyötkin vaativat huomiota jossain vaiheessa. Ai niin, enhän minä pääse ulos enkä voi kirjoittaa tietokoneella. Sähköpyörätuolini on rikki. Minulla on onneksi varalla matkatuoliksi suunniteltu tavallinen pyörätuoli. Sillä en tosin pysty liikkumaan omin voimin, tietokoneen käyttö ei onnistu ja istuintyynykin painaa. Pääsen kuitenkin istuma-asentoon! Mitäs siitä, että työt, opiskelu ja virkistäytyminen kärsivät. Asiat ovat tosin paremmin kuin bändikaverillani. Hän vietti kaksi viikkoa kotona sängyssä ja suihkutuolissa, kun sähköpyörätuoli odotti varaosia. Istuisitko itse wc-istuimella koko päivän?
Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla onnellinen, kun saa palveluja veronmaksajien rahoilla. Aina palveluita ei kuitenkaan suunnitella loppuun saakka. Tästä loistava esimerkki on apuvälineiden huoltoon liittyvät sivupalvelut. Apuvälineiden saanti on helppoa. Yksi soitto terveyskeskukseen ja mummolla on rollaattori (siellä on käytävällä oikeasti keko rollaattoreita odottamassa). Peruspyörätuolit vaativat ehkä muutaman sovituskerran. Sähköä käyttävät pyörätuolit tulevat keskussairaalasta, ja nekin vaativat sovitusta ja käytönopettelua. Monelle käyttäjälle ei tilata omaa uutta tuolia, vaan ainakin HUSin alueella katsotaan varastosta sopiva (lähde 1). Kun osaa vaatia ja perustella ja on muuten vain hankalampi tapaus (istuminen ja käyttö eivät onnistu ilman kauheaa säätöä), saa yksilöllisemmän tuolin.
Entäs sitten, kun apuväline menee rikki? Pyörätuolin rikkoutuminen on sama kuin jalan katkaisu. Paitsi että tällöin saa pyörätuolin alleen. Apuvälinejärjestelmä olettaa, että vammaisella itsellään on varatuoli. Jos ei ole, sellaista ei saa huollosta vaan hänet pitäisi ohjata terveyskeskuksen pakeille (lähde 2). Sieltä saa ehkä varastosta perustuolin, jossa pystyy istumaan vaan ei tekemään muuta. Huhu tosin kertoo, että ainakin Tampereella olisi joku saanut jopa sähköpyörätuolin lainaan huollon ajaksi. Helsinkiläiselle bändikaverilleni ei edes mainittu, että terveyskeskuksesta olisi ehkä voinut saada lainatuolin. HUS taitaa siis kunnostautua tässäkin.
HUSin apuvälinehuolto on muutenkin jännä paikka. Asiakkaat, eli ne apuvälineitä tarvitsevat, eivät pääse ollenkaan huoltotiloihin. Tämä tekee muun muassa renkaan paikkaamisesta operaation. Vammainen pitää saada pois pyörätuolista, jotta tuoli voidaan viedä toiseen kerrokseen huoltoon. Työkalujen tuominen vammaisen luo ja tuolin kallistaminen tunkilla on nykyään ilmeisesti liian vaarallista. Tästä seurauksena se, että pahimmillaan vammainen keikkuu nostolaitteessa liinan varassa renkaan paikkauksen ajan (tositarina). Tiedän asiakkaiden pääsykiellolle olevan syynsä. Meno oli joskus villiä ennen sääntöä. Joustamattomuus on vain hämmästyttänyt monia.
Ilman toimivaa pyörätuolia ei vammainen tosiaan liiku mihinkään eikä tee mitään hyödyllistä, kuten palkkatyötä. Hyödylliseen kuuluu myös pyörätuolin saaminen korjattavaksi. Huolto ja varaosat ovat ilmaisia, koska apuvälineet ovat terveyskeskuksen tai keskussairaalan omaisuutta. Ensin pitää vain saada tuoli huoltopaikkaan (lähde 3 ja 4). Huhuja on taas, että joskus huoltopaikka on hakenut ja tuonut pyörätuolin, jopa HUSin alueella. Oletuksena kuitenkin on, että vammainen hoitaa kuljetuksen itse. Vaikka sitä varatuolia ei olisi ja rikkinäinen tuoli ei liikkuisi mihinkään. 
Halvin ja helpoin vaihtoehto vammaiselle on sosiaaliviraston maksama vapaa-ajan kyyti. Niitä kyytejä on vain 18 yhdensuuntaista matkaa kuussa käytettävissä, mutta se on toisen kirjoitelman aihe. Näitä matkoja ei saa käyttää terveydenhuoltoon tai kuntoutukseen liittyvään tarkoitukseen. Tämä sisältää apuvälineiden huollon. Terveydenhuollon ja kuntoutuksen pitää lain mukaan hoitua Kelan maksamilla kyydeillä. Niiden omavastuu on 25 euroa per matka. Jos matkustaa tarpeeksi, omavastuukatto tulee täyteen ja matkat ovat asiakkaalle ilmaisia. Pyörätuolin huoltoon vieminen maksaa ennen omavastuukattoa siis 50 euroa – huoltopaikkaan ja takaisin. Se on iso raha monelle eläkkeen kanssa sinnittelevälle. Lisäksi vammaisen pitää itse olla mukana, sanoo Kela. Pelkän tuolin kuskaaminen tai avustajan lähettäminen tuolin kera ei siis käy. Mitäs sitten, kun varatuolia ei ole eikä saa? Sänky mukaan? Harvoin huoltopaikassa pitää vammaisen oikeasti olla mukana (varsinkin jos huoltotiloihin ei edes pääse), vian selostaminen onnistuu puhelimessakin. Huoltoon vieminen vie siis turhaan vammaisen aikaa ja vaivaa Kelan säädösten mukaan. Toki pyörätuolin voi aina laittaa lähettipalvelun matkaan. Hinta on hyvässä lykyssä sama kuin Kelan matkoissa. Lähettipalvelu vain tietää vähemmän pyörätuolin liikuttamisesta kuin invataksikuskit.
Kaikelle on toki syynsä. Kelankin maksamia matkoja olisi helppo hyväksikäyttää, jos vammaisen itsensä ei tarvitsisi olla mukana. Sosiaalivirasto ei maksa huoltomatkoja, koska ne kuuluvat Kelan vastuulle. Huollon pitäisi täyttää varasto varatuoleilla, jotta niitä riittäisi kaikille ja aina löytyisi melkein sopiva. Ehkä apuvälineiden huoltopolkua voisi kuitenkin hieman entrata. Vammaisilla kun on muutakin tekemistä, kuin reissata huoltoon ja takaisin ja odottaa, että pääsee taas liikkumaan itse. Mikäli ilmaista huoltokuljetusta ei haluta tarjota, miten olisi edes maksullinen kuljetus osaavalla kuskilla ja hyvällä autolla? Niin, ja olisihan se mukava saada kiireellisiä huoltopalveluja muulloinkin kuin virka-aikaan.
Oman sähköpyörätuolini kohdalla kävi onnellisesti. Tai no, melkein onnellisesti. Oikosulun syytä ei löydetty ja kaikki toimii normaalisti. Sain tuolin vuorokaudessa takaisin maksettuani 100 euroa huoltomatkoihin. Työt ja koulutehtävät viivästyivät vain kaksi päivää. Nyt vain odotellaan seuraavaa oikosulkua.

Lähteet:
1 ” Ensimmäisellä apuvälinekäynnillä tehdään yksilöllinen tarvearvio, jonka perusteella sovitetaan potilaan tarpeita vastaavaa apuvälinettä sekä harjoitellaan apuvälineen käyttöä. Usein joudutaan sovittamaan erilaisia sähköpyörätuoli ja – mopo malleja, jotta löydetään potilaan toimintakykyä vastaava apuväline. Samalla arvioidaan yksilöllisten lisävarusteiden tarve. Pääsääntöisesti sähköpyörätuoli tai - mopo valitaan kierrätettävistä laitteista Apuvälinekeskuksen toimintakäytännön mukaisesti. Tarvittaessa tehdään kotikäynti. Apuvälineen luovutus tapahtuu tarvittavien muutostöiden tekemisen jälkeen luovutuskäynnillä, jolloin apuvälineen käyttö kerrataan.” HUS, Carea ja Eksote sairaanhoitoalueiden yhtenäiset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2015. Sivu 80.
2 ”Kun apuväline on huollossa tai korjauksessa, tilalle annetaan toinen apuväline aina, kun se on mahdollista. Tarvittaessa apuvälineen käyttäjälle tiedotetaan muista palveluista, jotka korvaavat apuvälineen tilapäistä puutetta.” Apuvälinepalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:7. Sivu 17.
3 ”Asiakas huolehtii apuvälineiden kuljetuksesta itse. Kooltaan suurien ja painavien apuvälineiden (esim. sähkösäätöinen sänky) kuljetuksen järjestämisestä ja kuljetuskustannuksista vastaa terveydenhuollon. Jos apuvälineiden kuljettaminen tai kuljetuksen järjestäminen on asiakkaalle mahdotonta vaikean toimintakyvyn rajoitteen vuoksi, vastaa tällöinkin terveydenhuollon toimintayksikkö kuljetuksesta osana apuvälinepalveluiden kokonaisuutta. Tällaisista tapauksista sovitaan aina erikseen apuvälineen luovutuksen yhteydessä.” Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. THL 2016
4 ” Terveyskeskuksista 43 ja keskussairaaloista 60 prosenttia ilmoitti, että apuvälineiden käyttäjät joutuivat itse kustantamaan joitain apuvälineiden käyttöön, huoltoon, kuljetuksiin tai varaosiin liittyviä kustannuksia (kuva 3 ja 4). Kolmannes vastaajista mainitsi kuljetuskustannukset. Useissa terveyskeskuksissa käyttäjät pääsääntöisesti joutuivat hakemaan ja palauttamaan apuvälineensä omin avuin. Yksi terveyskeskus peri seitsemän euroa apuvälineiden kuljetusmaksuna” Outi Töytäri. Apuvälineiden ja apuvälinepalveluiden saatavuus terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa 2006: Selvitys apuvälineiden luovutuskäytännöistä ja apuvälinepalvelujen toteutuksesta. Stakes, Helsinki 2007. Sivu 23.

TXTFBBBQ3

Amy kysyi vielä kerran, olimmeko varmoja, ettemme halua kyytiä. Nyökkäsimme molemmat kiivaasti ja vakuutimme pärjäävämme taksilla. Amerikkalaiset olivat osoittautuneet matkan aikana ystävällisiksi, Amy mukaan lukien. Joskus kulttuurierot vain osoittautuivat lähes hengenvaaralliseksi.

Amy oli juonut puistossa jo jonkin verran. Jo siinä vaiheessa mietimme Hennan kanssa, haluammeko oikeasti Amyn kyydillä myös takaisin hotellille, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut. Hotellille palattua oli margarita-kone ilmestynyt hotellin uima-altaan reunalle. Se oli ollut kovassa käytössä. Myöhemmin alkuillasta oli muutkin juotavat kaivettu esiin. Päätimme Hennan kanssa jo ajoissa, että taksi olisi paras kulkuväline illaksi. Jotenkin Amy kuitenkin pääsi turvallisesti hotellilta baariin ja illan päätteeksi vielä takaisinkin. Texasiinkin oli säädetty rattijuopumuksen raja muutama vuosi aikaisemmin, mutta se ei Amya haitannut. Kuulemma kaikki oli ok!

En ollut oikein tiennyt, mitä odottaa, kun sain kutsun aitoon texasilaiseen grillijuhlaan. Grilliruokaa tietysti, ja hyvää seuraa. Sama nettiporukka oli järjestänyt jo kahdet vuosittaiset juhlat, niin pitihän sinne päästä mukaan. Juhlilla oli jo legendaarinen maine. Porukka tunsi toisensa ison nettisivun kautta. He järjestivät kaikenlaisia tapaamisia, mutta noina vuosina grillijuhlat olivat se isoin juttu.

Suomalaisille grillijuhlat tarkoittavat rauhallista kesäiltaa. Tarjottavana kuivia kyljyksiä, lähes palanutta maissia ja tietysti makkaraa ja kylmää olutta. Texasissa tehdään asiat toisin, isommin. Kaksi päivää juhlintaa, joista yksi varattu grillaamiseen.

Hennaa ja minua nauratti heti saapuessamme San Antonioon. Ensimmäinen tapaamamme henkilö oli pukeutunut niin kuin Texasissa kuuluu: cowboy-hattu, ruutupaita, farkut ja bootsit. Asiaan kuului leveä Etelän murre ja ystävällisyys. Meitä oikein harmitti, kun emme päässeetkään hänen taksiinsa, vaan hän ohjasi meidät isompaan, pyörätuoliystävälliseen autoon.

Nettiporukkaa saapui grillijuhliin eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa, joten meille oli varattu pieni hotelli melkein kokonaan. Hotellissa ei ollut mitään mainittavan ihmeellistä. Samanlaisia löytyy joka kaupungista. Alue, jolla hotelli sijaitsi, oli periamerikkalainen ja -texasilainen. Naapuritontille pääsi kävelemään parkkipaikan läpi, mutta muuten alue oli autojen valtakuntaa. Jalkakäytäviä toki oli, mutta ne olivat kapeita ja huonossa kunnossa. Miksi joku niitä haluaisi käyttää, kun autokin on keksitty? Julkisesta liikenteestä muistutti yksi bussipysäkki, busseja ei vain näkynyt.

En tiedä, kuka oli maksanut ja kuinka paljon, mutta ilta-aikaan hotellin aula/aamiaistila oli vain nettiporukkamme käytössä. Baaria ei hotellista löytynyt, mutta se ei ollut ongelma. Joku oli tuonut useamman coolerin täynnä erilaisia oluita. Meille alkoholittomille taiottiin jostain Coca-Colaa. Mikä sen amerikkalaisempaa.

Paikalliset grillimestarit aloittivat valmistelut jo kukonlaulun aikaan. Hotellin lähellä olleesta puistosta oli vuokrattu grillialue käyttöömme. Viisi metriä leveä, kivestä muurattu grilli ei lämmennyt hetkessä, ja ruokakin vaati aikaa valmistuakseen. Melkein viidenkymmenen hengen ruokkiminen ei ole helppoa. Grillin seurana oli pitkiä pöytiä ja penkkejä, ja ympärillä nurmikko, pensaat ja puut hehkuivat vihreän eri sävyissä.

Kun saavuimme paikalle Hennan kanssa Amyn kyydillä, olivat ruokalajit esillepanoa vaille valmiita. Nyhtöpossun nyhtämiseen värvättiin apuvoimia, ja pian viisi miestä oli repimässä sian lapaa kappaleiksi haarukoilla. Grillistä tuli myös täytettyjä chilejä ja lämmintä maissileipää. Mac’n’cheese eli juustomakaronilaatikko tuli paikallisen asukkaan keittiöstä. Samoin kanelipulla, joka käytännössä oli korvapuusteja pellille levyksi muotoiltuna. Nachoja ja muuta naposteltavaa löytyi eri laatuja. Osa tarjoomuksista oli suussa sulavaa, osa taas liian pelkistettyä. Nyhtöpossua opettelin itse tekemään kotiin päästyäni, kauan ennen sen suomalaista suosiota.

Iltapäivä pyhitettiin syömiselle ja seurustelulle. Ihmiset seilasivat edestakaisin eri ryhmien ja ruokatarjoilujen välillä. Ääntä riitti. Suomessa kaikki olisivat ottaneet annoksensa ja menneet kiltisti pöydän ääreen tai omaan nurkkaansa syömään. Juttelu olisi rajoitettu vain lähinaapureihin. Texasissa huolehdittiin myös veden juonnista. Vesipulloja oli jäisissä coolereissa pöytien päissä.

Jossain vaiheessa todettiin kaikkien syöneen tarpeeksi. Ruoat pakattiin mukaan ja juhlat siirtyivät takaisin hotellille. Hengailua jatkettiin sisällä ja ulkona, ja uima-allas sai paljon vieraita. Nälkäiset saivat hakea ruokaa kokoustiloista, jonne kaikki oli taas levitetty uudelleen esille. Alkoholia oli jatkuvasti tarjolla useassa muodossa, mutta kukaan ei tullut kaatokänniin ennen kuin myöhään illalla. Kaikilla oli vain hyvin hauskaa. Suomalaisittain se tuntui oudolta. Joko otetaan yksi olut tai juodaan kännit. Koko päivän kestävää pikkuhiprakkaa ei täällä tunneta. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi Amyn alussa mainitsemani kyytitarjous tuntui meistä vaaralliselta. Emme voineet yhtään arvioida hänen ajokuntoaan, vain nautittua alkoholin määrää.

Grillijuhlien oli luvattu kestävän kaksi vuorokautta ja sen ne tekivätkin. Aamulla koko porukka suuntasi aamiaiselle läheiseen tacopaikkaan. Kävellen, kumma kyllä. Burrito munakastäytteellä oli omanlaisensa elämys, jota en jäänyt kaipaamaan.

Äitini sanoi...

Esseen löydät täältä: https://drive.google.com/file/d/0B4Usn41EdzSdYXg0OFMyTG5fU1U/view?usp=sharing

Asettelu ei toiminut blogiteksti muodossa.