Tällä kerralla mietimme luennolla näyttämisen ja kertomisen eroa tekstissä. Näyttämisestä esimerkkinä toimi Kjell Askildsenin Ihana paikka -novelli, kertomisesta taas Veijo Meren Kampa.
Näyttämisessä kirjoitetaan kaikki aika pelkistetysti. Esimerkiksi Ihanassa paikassa ei käytetä paljon (melkein ollenkaan) adjektiiveja, ja suuri osa novellista on toiminnan ja tarinan kuvausta. Henkilöiden ajatuksia tai motiiveja ei myöskään kerrota. Kaikki tämä antaa lukijalle enemmän tulkinnan varaa, mutta se tulkinta ei välttämättä ole kirjoittajan tarkoittama. Vain näyttämistä sisältävä teksti vaikuttaa hieman käsikirjoitusmaiselta. Se vain vihjailee tekstin ulkopuolisista asioista. Lukijan pitää itse luoda maailmaa mielessään.
Kampa taas oli hyvä esimerkki kertomisesta. Teksti rönsyilee, se selostaa ja kuvailee. Tarinaa ja juonta ei varsinaisesti ole. Kertova teksti muistuttaa aika paljon stand up -esitystä. Kampakin oli jutun kerrontaa enemmän kuin mitään muuta. Asiat kerrotaan perinpohjaisesti ja tulkitaan valmiiksi. Rivien väliin ei kauheasti jää mitään.
Muutama moderni jenkkikirjailija (Justin Cronin, Sarah Lotz) käyttävät paljon näyttämistä luoden elokuvamaisen vaikutelman. Tekstiä on helppo lukea, mutta paikoin kaipaisi enemmän sisältöä. Kertomista on vain tiettyjen henkilöiden kohdalla, joskus.
Luennolla juteltiin myös käytännön asioista kirjoittamisesta. Puheeksi tuli mm. Tsehovin kivääri, eli jos jostain kirjoitetaan ja mainitaan, sitä pitää myös käyttää tarinassa. Jos seinällä kerrotaan olevan kivääri, jonkun pitää sillä ampua ennen novellin loppua.
Etukäteen mietitty fiktiomaailma auttaa kirjoittamaan ja parantelemaan tekstiä. Kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki, mutta tekstin maailman mahdollisuudet ja henkilöiden backstoryt selkeyttävät kirjoitusprosessia. Mikä on motiivi tapahtumalle, ja mitä aikaisemmin ei ainakaan ole tapahtunut.
Kritiikistä ja itsesensuurista nousi suurempi keskustelu. Ensimmäinen versio tekstistä saa aina olla huono. Uudelleenkirjoittaessa voi etsiä vaikka kappale kerrallaan niiden ydin, ja lopussa jokaiseen lauseen ja kappaleen pitäisi olla kokonaisuuden takia tärkeä. Toisaalta opettajan mukaan kaikki hyvin ilmaistu on relevanttia. Varsinaisella sisällöllä ei aina ole väliä. Joskus saa myös shokeerata eikä tarvitse olla tylsä.
Palautteen ja komppaamisen merkitys kirjailijalle voi olla tärkeää, niin kuin Kirjoittamisen taito ja taito tietää kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti