2-5/365

Viime illat olen kirjoitellut satua koulutehtävää varten. Se ei ole vielä lähdekään valmis, mutta se on saanut minut miettimään kielenkäyttöä ja sanavalintoja. Sadut on suunnattu lapsille eli kieli ei saa olla liian vaikeaa. Se kattaa kieliopin, sanavalinnat ja lauseiden pituuden. Lauseiden pituutta on aika helppo rajoittaa, mutta termit tuottavat hieman päänvaivaa. Onko esimerkiksi sotavanki ok sana vai ei? Synonyymiä, tai ainakaan yksinkertaista sellaista ei ole. Olemme myös jostain syystä kuunnelleet lastenlauluja muutamana päivänä. Useimmat ovat sisältäneet lapsille sopivaa kieltä. Yhdessä laulussa tosin mainittiin konduktööri ja jäin miettimään, kuinka moni 5-vuotias tietää mikä konduktööri on. Asia erikseen oli laulu sodasta ja pommisuojasta. Sen kieli oli selkeää, aihe ei ehkä ollut lapsille paras.
Viime viikolla luin Dan Brownia. Kirja oli aika nopealukuinen juuri yksinkertaisen kielensä takia. Sellainen on ollut aika  tyypillistä monelle jenkkiläiselle populistikirjalle. Helppolukuisuus tuo lukijoita. Alastalon salissa on tuossa vieressä kesken, koska sen ylipitkät lauseet vaativat keskittymistä. Sanasto on suhteellisen helppo, mutta kilometrin pituiset lauseet ovat vaikeita. Pilkkujakaan ei ole liikaa. Toinen kirja samantapaisella ongelmalla on Malaparten Iho, vaikka megalauseita ei ihan joka sivulla olekaan. Ihossa sanavalinnat ovat myös mielenkiintoisia. Aiheet pyörivät sodan ja seksin parissa ja puhujat ovat pääosin sotilaita. Silti ainoa ruma sana on ollut neekeri (jota viljellään paljon). En tiedä, onko kyse kulttuurierosta vai aikakaudesta. Kirja on kirjoitettu 1949 ja suomennettu 60--luvulla. Ehkä sana korostaa sotilaiden puhetapaa, mutta miksi heidän kielenkäyttönsä ei sitten ole muuten ronskia? Vai onko se vain silloisten ihmisten tapa puhua?