maanantai 27. joulukuuta 2021

Stay positive





Joskus on mukava kuulla positiivisia asioita. Palautekurssin seuraavassa osassa harjoittelimmekin positiivisuutta. Edes muutosehdotuksia ei saanut antaa. Onneksi parikseni sattui mukava ihminen, joka osasi kirjoittaa ja piti tekstini tyylilajista. Jos palautteen kohteena oleva teksti olisi ollut huono, olisi ollut hyvin vaikea keksiä pelkkää hyvää sanottavaa. Palaute piti vielä antaa suullisesti, eli hankalan ihmisen kanssa tämä olisi voinut olla ikävä kokemus.

Joka tapauksessa se oli hyvä ajatteluharjoitus mennä positiivisen kautta. Kirjoitinkin pohdintaan, että tällöin pitää mennä palautteessa syvemmälle. Ei riitä, että jonkin kohdan olevan tylsä. Pitää osata kertoa, miksi tylsä kohta on erilainen muuhun tekstiin verrattuna. Tai että hankalasti ymmärrettävät lauseet haastavat aivoja mukavasti. Oli myös kiva mennä palautetilanteeseen, kun tiesi, että tekstiä ei ainakaan lytätä.

Muutosehdotuksia ei saanut antaa ohjeiden mukaan, mutta päädyimme lopussa keskustelemaan teksteistämme enemmänkin. Pysyimme kyllä positiivisina. Mikään teksti ei ole täydellinen, joten aina löytyy jotain, minkä voisi kirjoittaa paremmin.

Koska olet itse antanut vain positiivista palautetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti