Luottamuslause!

Ilman luottamusta verkkokurssi ei onnistu. Luottamukseen taas vaikuttavat hyvin monet tekijät, jotka liittyvät opettajaan, opiskelijaan tai oppimisympäristöön. Valkonen, Tyrväinen, ja Uotinen eli verkkokurssikurssin opettajat olivat keränneet näitä tekijöitä kätevään taulukkoon (kts. Valkonen, Tyrväinen, ja Uotinen 2020). Meidän tehtävänä oli ensin lukea artikkeli ja kerätä siitä huomioita ryhmän kanssa yhteen, ja sitten analysoida omaa kurssisuunnitelmaa sen ja taulukon perusteella.

Minulle sattui Anwarin (2020) artikkeli, joka käsitteli yksityisyyttä verkkokursseilla. Anwar hyvin kätevästi keräsi yhteen, mitä Anwar oli aikaisemmin aiheesta kirjoittanut. Kätevää, kun saa tehtyä itsestään artikkelin. Artikkelin sisältö oli osittain tuttua. Siellä mainittiin Goffman, ja pohdittiin maineenhallintaa ja pseudonyymien käyttöä. Artikkelissa oli paljon suosituksia, miten verkkokurssilla voidaan rakentaa luottamusta. Muiden ryhmäläisten artikkeleissa oli hyvin paljon samoja asioita. Jotkut olivat itsestäänselviä kuten opettajan asiantuntijuus ja verkkoympäristön tietoturvallisuus.

Kun mietin omaa kurssisuunnitelmaani, nostinkin opettajan asiantuntijuuden esiin. Jätin tosin kirjoittamatta, että se vaikuttaa myös opettajan puolelta. Jos ei luota omaan asiantuntijuuteensa, on vaikea luottaa opettamaansa. Valkosen, Tyrväisen, ja Uotisen (2020) taulukossa luottamukseen vaikuttavista tekijöistä listattiin myös teknologia. Omalla kurssillani tämä on ehkä suuri riski ja epäluottamuksen aihe. Kaikilla kurssilaisilla on omat välineensä. Opettaja ei voi vaikuttaa niiden toimintaan. Hän voi vain antaa yleisiä ohjeita. Taulukon opiskelijoita käsittelevä sarake taas sai minut miettimään, että jos paikalle ei satu kovin kauheaa änkyrää, opettaja kurssillani saattaa päästä helpolla. Opiskelijat ovat aikuisia, jotka ovat maksaneet kurssista. He siis todennäköisesti haluavat oppia ja osaavat käyttäytyä. Hyvä tietenkin muistuttaa, miten heidän oletetaan toimivan, mutta kurinpalautusta tuskin tarvitsee tehdä jokaisella opetuskerralla.

Vaikein kohta taulukossa oli opiskelijan kohtaaminen ja inhimillisyys. Lähinnä se, miten sen sanoittaa. Pitääkö kirjoittaa, että kohtaan opiskelijat ihmisenä? Ystävällisesti? Otan huomioon eri elämäntilanteet? Jätin varmaan muutakin taulukosta käymättä läpi. Alakohtia oli sen verran monta. Ajatuksia kyllä tuli.

 

 

Lähteet:

Valkonen, L., Tyrväinen, H. & Uotinen, S. 2020. Luottamuksen rakentuminen verkko-opiskelussa. Kasvatus 51 (1), 21-37.

Anwar, M. 2020. Supporting privacy, trust and personalization in online learning. International Journal of Artificial Intelligence in Education. https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.1007/s40593-020-00216-0 ;

 

Artikkelia ja analyysia

Luova elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi alkoi omien verkkoon laitettujen tekstien analyysilla. Käytännössä piti miettiä mitä on julkaissut someen ja mitä se kertoo itsestä. Pohjana tässä oli Meretojan (2019) artikkeli Metanarratiivisuus ja kerronnallinen toimijuus. Artikkeli oli mielenkiintoinen, vaikka se pitikin lukea pari kertaa. Teoria-osuus vaati melkein aivojen nyrjäyttämistä, kun en ole hetkeen lukenut humanistisia tieteellisiä artikkeleita. Loppupuolen esimerkit onneksi auttoivat ymmärtämään aihetta. Metanarratiivisuus on siis sitä, kun tekstissä pohditaan kirjoittamisen ja kerronnallisuuden ilmiöitä, yksinkertaistetusti.

Omaksi analyysin kohteekseni valitsin Twitter-tilini. Siellä on yli 2200 twiittiä, joista ehkä 50 on viimeisen kuuden vuoden ajalta, ja sitä edeltävinä vuosinakin aika rajattu määrä. En kuitenkaan jäänyt miettimään tätä, vaan pohdin, miksi suuri osa 50 twiitistä liittyy SomeTimeen. Totesin, että some-tapahtumassa on luonnollista twiitata ja sitä melkein odotetaankin. Se myös nostaa esiin asiantuntijuuttani, hyvässä ja huonossa mielessä. Twitterissä kun ei näy nyt mitä kaikkea muutakin teen. Pitää kai oikeasti aktivoitua siellä taas, jos löytää jostain aikaa.

Päädyin pohtimaan myös Facebookin käyttöäni. Sieltä nostin vague booking -ilmiön esiin. En tosin ehtinyt kaivaa tälle lähdettä. (Note to self: hyvä esseen aihe?) Vague booking tarkoittaa some-julkaisuja, joilla halutaan kommentoida jotain, mutta ei kerrota yksityiskohtia. Listasin alustavasti myös kaikenlaisia muita mieleen tulevia ajatuksia. Kaikkea ei vain aina saa paperille saakka eikä mahdu annettuun sivumäärään. Se olisi myös mennyt hyvin metaksi, jos olisin pohtinut tehtävässä miksi otin juuri nuo asiat esiin enkä jotain muuta. Mietin nimittäin, kertoisinko työnhausta tai analysoisinko vuorovaikutuksen määrää.

Muiden analyyseja kommentoidessa tuli hyvin esiin eri näkökulmat ja tyylit tehdä analyysiä. Joku kertoi tarkkaan, mitä hänen julkaisussaan oli ja toinen ei taas kertonut oikein mitään. Yhdessä tekstissä pohdittiin parilla lauseella Ukrainasta tulevia kuvia. Pelkästään tästä saisi Meretojan (2019) artikkelin kanssa pitkät pätkät kirjoitettua. Kuka haluaa kertoa kuvilla mitä ja miksi. Miten kuvien kohteet itse reagoivat kuviin, miten he haluavat ne julki. Miksi juuri nämä kuvat leviävät, onko ne valittu tarkoituksella vai ovatko ne mielenkiintoisia. Minkälaisilla kuvilla haetaan apua. (Note to self: toinen hyvä esseen aihe?)

Seuraavaksi pitäisi kirjoittaa kurssille kaksi sivua fanifiktiota. Kunhan ensin keksii mistä senkin aloittaa. Kurssin esseen aihe on myös pohdinnassa, kuten näkyy. Ehkä saan tehtyä jotain täällä julkaistavaa.

 

Lähde: Meretoja, H. 2019. Metanarratiivisuus ja kerronnallinen toimijuus. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti, 16(2), 58–77.

Elämäkertaa luovasti

Elämäkerrasta (huom! Ei elämäNkerrasta) tulee mieleen paksu opus, jossa kerrotaan juurta jaksain jonkun mahtihenkilön elämästä kuivalla asiatyylillä. Keskellä on ehkä useampi sivu kuvia, joihin saatetaan viitata tai sitten ei tekstissä. Tämä on ehkä hieman stereotypinen mielikuva, mutta tällaisia on kirjaston hylly täynnä. Olenkohan koskaan edes lukenut kokonaista elämäkertaa?

Mikä tekisi sitten elämäkerrasta luovan? Todennäköisesti mikä tahansa muu toteutustapa kuin edellä mainittu. Luovan elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssilla pohditaan juuri tätä. Se on kirjoittamisen aineopintojen ensimmäinen kurssi. Itselläni tosin ei, koska teen asiat aina hankalimman kautta. Luvassa on ainakin sosiaalisen median analyysiä, fanifiktiota, esseetä ja lukupiiriä. Sekä palautetaitojen kehittämistä ja elämäkerran suunnittelua. Laskin, että tämä on niitä kursseja, jotka oikeasti teettävät 5 opintopisteen eli 135 tunnin edestä työtä.

Oletan, että osaan kurssin jälkeen arvioida elämäkertojen laatua paremmin. Veikkaan myös, että ymmärrän paremmin, mikä kaikki on oikeasti elämäkertaa ja itsestä kertomista. EHkä tiedän myös, miten fanifiktio liittyy elämäkertaan. Ainakin se on luovaa kirjoittamista. Jos itsensä laittaa valmiiseen romaaniin, tuleeko siitä autofiktiota, vaikka tarina on keksitty?

Autofiktiota olen muuten lukenut ainakin. Curzio Malaparten Iho tuli luettua erästä kurssia varten. Elmäkerroista ainakin Merete Mazzarellan Sielun pimeä puoli: Mary Shelley ja Frankenstein on lähes luettu. Se kertoo sekä Frankensteinin synnystä (siis kirjan) että Shelleyn elämästä. Kirja on mielenkiintoinen, mutta päädyin lukemaan sitä ruotsiksi eli se on kesken vielä vuosien jälkeen. Se voisi kyllä olla yksi vaihtoehto tämän kurssin luettavaksi teokseksi.

Suunnitelmat edistyy

Vuorovaikutuksellisen verkko-opetuksen kurssille tehtävä opetussuunnitelma edistyy pikku hiljaa. Olen tehnyt alustavaa rakennetta ja miettinyt käytännön järjestelyjä. Hieman apua sain muilta opiskelijoilta saadusta palautteesta. He miettivät mm. työkaluja ja aikataulutusta, ja opettaja kyseli yhteiskirjoitustehtävistä. Ne ajattelin yrittää välttää. Valesomekeskustelu ja toisten blogien kommentointi ovat varmasti enemmän hyödyllisiä verkkokirjoittamista ajatellen. Läsnäoloa taas tulee vuorovaikutteisista luennoista ja verkkokeskusteluihin osallistumisesta. Yritän myös antaa edes jotain palautetta tehtävistä ja pitää viikottaisen vapaamuotoisen tapaamiskerran, jossa voi kysellä kaikesta mahdollisesta. Mietin myös, että tärkeä osa läsnäoloa on kommunikoida nämä opiskelijoille. Jos he eivät tiedä opettajan lukevan viestejä, ei heillä välttämättä ole halua keskustella.

Tutustuin myös kahteen opetussuunnitelmaideaan. Ensimmäinen oli lukuprojekti alakoululaisille. Se voisi toimia hyvin koulujen välisenä projektina. Pohdin kyllä itsekseni, että opettajalta vaaditaan paljon ohjaamisessa, mutta kai nykyajan nuoret omaavat jo paljon digitaitoja. Tehtävää oli oppilaillekin paljon lukemisen, keskustelujen ja tehtävien parissa podcastin teon lisäksi. Toinen opetussuunnitelma pohtii, miten saada olemassaoleva suuri verkkokurssikokonaisuus vuorovaikutteisemmaksi. Siinä on tehtävää, kun rakennetta ei saa muuttaa. Resurssejakaan ei ole ilmeisesti tulossa lisää. Vuorovaikutteisen kurssin pitäisi siis pyöriä melkein itsekseen. Oma suunnitelmani alkaa tuntua jo helpolta…

Opetussuunitelmia edistettiin myös yleisen verkkokeskustelun avulla. Mietimme laadukasta verkkokeskustelua ja opettajan läsnäoloa. Keskustelu ei oikein johtanut mihinkään lopputulokseen. Kiinnostavinta oli seurata netikettiä. Jotkut allekirjoittivat viestinsä, toiset tervehtivät ja kiittivät muita, ja kehujakin tuli. Muutamat meistä jättivät nämä väliin ja kirjoittivat pelkkää asiaa. Tapoja on monia…

Pientä sälää

Jotkut kurssit sisältävät isoja kokonaisuuksia, toisissa on paljon pieniä tehtäviä. Nyt on esimerkiksi menossa yksi kurssi, jossa saa viisi opintopistetta esseestä, kolmen sivun tehtävästä ja oppimispäiväkirjasta. Tällä verkko-opettamisen kurssilla tässä osiossa (suunnilleen yksi opintopiste) on puolestaan luento, lukemista, keskustelua, palautteenantoa, itsearvion pohdintaa ja suunnitelman kehittämistä. Kaikki kurssit eivät siis ole tasa-arvoisia. Kaikki opettajat eivät myöskään osaa ehkä suunnitella verkkokurssien vaativuutta ja ajan viemistä oikein. Kuuden sivun esseeseen ei mene 100 tuntia työtä… Pienet tehtävät myös vievät kurssin aiheeseen paremmin sisään.

Osion aiheena on läsnäolo verkkokurssilla. Ääripään esimerkki on ehkä tuo edellämainittu esseekurssi, jossa opettajan saa kiinni sähköpostilla, mutta tehtävät oletetaan tehtävän täysin itsenäisesti. Kai niistä jonkun palautteen saa. Täysin erilainen kurssi läsnäolon puolesta on tämä, jossa oli yhteinen aloitussessio, opettajat pitävät vapaamuotoisen kyselytunnin parin viikon välein ja osallistuvat keskusteluun ja antavat palautetta lähes joka tehtävästä. Itsenäisille tehtäville on paikkansa, mutta kokemattomille opiskelijoille ne voivat olla stressaavia. Toisaalta niitä voi tehdä siinä tahdissa ja silloin kuin huvittaa.
Mietin myös omia koulutuksiani ja niiden läsnäoloa peilaten verkkovuorovaikutuksen itsearviointilomakkeeseen. Olen pitänyt koulutuksia verkossa lähinnä pienille ryhmille maksavia asiakkaita. Heidän kanssaan pitää olla helposti saatavilla, aina ystävällinen ja kuunteleva. Jos antaa huonon vaikutelman, pitää pahimmillaan maksaa rahat takaisin. Asiakkaani eivät usein myös kärsi motivaatiopulasta. He ovat itse päättäneet osallistua koulutukseen ja sen maksamisesta. Heitä ei siis tarvitse sen suhteen ohjausta. Ohjausta verkkokoulutuksissani tulee enemmän työkalujen käytöstä ja työskentelystä, eli kerron mitä pitäisi tehdä ja miten. Suunnittelu ja organisointi sekä suorat ohjaustoimet -kohdat itsearviointilomakkeessa täyttyy helposti. Tuntuu, että verkossa pitää usein selostaa enemmän kuin kasvokkain kouluttaessa teknologiavälitteisyyden takia.
Yhden tai kahden kerran koulutuksissa on opettajalle helppo olla läsnä. Lähes kaikki kuuntelun tai läsnäolon vaikutelmat tulevat videoluennon kautta. Huomasinkin, että itsearviointilomakkeessa oli paljon tuttuja kohtia ilmauksien kohdalla. Tähän vaikuttaa varmaan se, että toimin aikuisten kanssa pienryhmässä. Heidän kanssaan tulee välillä keskusteltua enemmän kuin varsinaisesti luennoitua. Tämä tosin riippuu paljon osallistujista. Jotkut ovat hyvin asiallisia eivätkä arvosta keskustelevaa opetustyyliä. Tällaiseen tosin aion pohjata kurssille tehtävän opetussuunnitelman. Käytän itsearviointilomaketta jonkun verran apuna yksittäisiä opetustuokioita suunniteltaessa.

Pentulive

Pieniä koiria

  Siellä ja täällä

             ja tuolla

Temmellystä tantere täynnä

 

Pallon perässä juoksee

Poroa retuuttaaa

Häntääkin maistaa ja alustaa repii

 

Kasaan on hyvä nukahtaa

    Lämmin

         pehmeä

  turvallinen

Rauha on maassa 

 

Palauteähky

Palautekurssista oli ainakin se hyöty, että nyt on tottunut antamaan palautetta ja vielä sellaista, että toinen saa jotain siitä irti. Hyvä! -kommenteille on toki vielä paikkansa. Tiedän myös, mitä kohtia palautteenannossa pitää vielä harjoitella. Olisin kyllä toivonut kurssilta enemmän erilaisia palauteharjoituksia positiivisen palautteen tyyliin. Vaikka miten antaa pelkkiä mallin mukaisia kommentteja lukukokemuksesta. Toisaalta teoriaakin olisi voinut olla enemmän yliopistokurssiksi. Nyt tuntui, että heti tehtiin ilman mitään pohjaa. Kurssi olikin ehkä enemmän hyödyllinen oman kasvamisen ja taitojen suhteen kuin teoreettisen oppimisen suhteen. Teoriaa tuli artikkeleista, joita luettiin palautteenannon jälkeen. Aikaa meni myös palautteiden kohteina olleiden tekstien löytämiseen. Olisi ollut mielenkiintoista, jos joka palaute olisi käsitellyt samaa tekstiä. Siinä olisi nähnyt eri palautetekniikoiden eron, ja palautteita olisi voinut analysoida ehkä syvemmin.

Teoriaosuuden artikkelit olivat kyllä hyödyllisiä. Ekström oli hyvä pohja kaikelle, ja Gottelier tosiaan mielenkiintoinen katsaus palautekokemukseen. Svinhufvud taas näytti, että kaikki voidaan lajitella. Uutta oli temperamentin suhde palautteen käsittelyyn. Vaikka nyt piti pohtia palautteen vastaanottamista, niin varmasti se vaikuttaa myös palautteen antamiseen. Kovin kiivaalta ihmiseltä tulee taatusti kiivasta palautetta riippumatta sen laadusta. 

 

Lähteet:
Ekström, N. 2008. ”Tarvitaanko muutakin kuin hyvät lukulasit, kirjoittamisen oppimista edistävä palaute.” Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 35–55.
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.