Valeopettaja eli arvion arvio

 

Kolmas tehtävä palautekurssilla sisälsi lisää proosan palautusta. Nyt siihen piti liittää itsearviointi ja pohdintaa tekstistä. Omassa tehtävässäni arviointi meni ehkä hieman metsään, ja eksyin aiheesta. Kirjoittamisen kanssa tuli nuutenkin kiire, kun päädyin tekemään kokonaan uuden tekstin. Siitä ja muista palautetuista teksteistä kerron lisää omassa postauksessaan.

Varsinainen palaute annettiin taas pareittain ja tällä kertaa kirjallisesti. Nyt palaute piti miettiä opetussuunnitelman ja kirjoittamisen arviointikriteerien kautta. Tämä toisaalta helpotti, mutta myös vaikeutti palautteen antamista. Arviointikriteerit tuntuivat olevan hyviin pintapuolisia ja muotoon keskittyviä. Jos pitäisi antaa oikea arvosana, saisi olla tarkkana, että katsoo muutakin kuin muotoa. Parini teksti oli esimerkiksi pätkä näytelmää. Mietin palautetta kirjoittaessa, miten paljon pitää huomioida perinteisen näytelmäkäsikirjoituksen muotoa. Kaikkea ei-dialogia ei nimittäin oltu merkattu joka kohdassa kovin selkeästi. Miten iso "vika" tämä oikeasti on vai olinko vain liian kriittinen? Huomasin myös, että pätkä proosaa tai pari runoa on parempi kokonaisuus luettavaksi kuin kaksi irrallista näytelmän kohtausta. Koko ajan sai miettiä, kerrotaanko välistä puuttuvasta kohtauksessa enemmän jostain, mitä kaipasin palautteessani. Antamani numeroarvosana olisi ehkä muuttunut, jos kohtaukset olisivat olleet peräkkäisiä.

Itse saamani arvosana ja palaute ei yllättänyt. Teksti oli selvästi kesken ja kärsi lyhentämisestä.

Lopuksi tässä tehtävässä piti pohtia arviointiprosessia. Totesin, että arvioinnin harjoittelu om hyvästä, jotta paremmin itsekin tiedostaa arviointikriteerien vaatimukset ja arvioinnin hankaluuden. Kovin moni opiskelija tuskin tosissaan tavaa arviointikriteerejä ja miettii, onko jokin tekstin osa-alue 4 vai 5 arvoinen. Toisaalta arviointikriteerit eivät ota kantaa kokeellisiin teksteihin. Mitä sitten, kun teksti ei mene sisään minkään lajin konventioihin? Ja entä jos arvostelija ei tunne lajityyppiä? Hankala arvostella tarkkaan sellaista, jonka nyanssit menevät ohi.

Pohdintaan kuului myös oman temperamentin tunnistaminen artikkelin perusteella. Totesin olevani rauhallinen ja olleeni sellainen aina. Tosin hetken mietinnän jälkeen totesin myös vältteleväni huonoa palautetta, kun sitä ei ole tarvetta lukea. Kerroin, miten gradun loppupalaute on vielä pääosin lukematta. Loppupalaute ei muuta gradua mihinkään suuntaan, ja tiedän gradussa olleen paljon parantamisen varaa. Lisäksi en kuulemma saa enää tehdä uutta gradua, jotta en stressaannu liikaa. Mitä hyötyä lukea palautetta, jos sillä ei tee mitään?

Stay positive

Joskus on mukava kuulla positiivisia asioita. Palautekurssin seuraavassa osassa harjoittelimmekin positiivisuutta. Edes muutosehdotuksia ei saanut antaa. Onneksi parikseni sattui mukava ihminen, joka osasi kirjoittaa ja piti tekstini tyylilajista. Jos palautteen kohteena oleva teksti olisi ollut huono, olisi ollut hyvin vaikea keksiä pelkkää hyvää sanottavaa. Palaute piti vielä antaa suullisesti, eli hankalan ihmisen kanssa tämä olisi voinut olla ikävä kokemus.

Joka tapauksessa se oli hyvä ajatteluharjoitus mennä positiivisen kautta. Kirjoitinkin pohdintaan, että tällöin pitää mennä palautteessa syvemmälle. Ei riitä, että jonkin kohdan olevan tylsä. Pitää osata kertoa, miksi tylsä kohta on erilainen muuhun tekstiin verrattuna. Tai että hankalasti ymmärrettävät lauseet haastavat aivoja mukavasti. Oli myös kiva mennä palautetilanteeseen, kun tiesi, että tekstiä ei ainakaan lytätä.

Muutosehdotuksia ei saanut antaa ohjeiden mukaan, mutta päädyimme lopussa keskustelemaan teksteistämme enemmänkin. Pysyimme kyllä positiivisina. Mikään teksti ei ole täydellinen, joten aina löytyy jotain, minkä voisi kirjoittaa paremmin.

Koska olet itse antanut vain positiivista palautetta?

Palaute ja sen kokemus

 Omien palautekertomusten jälkeen tehtävänä oli lukea muiden kertomuksia, sekä Nora Ekströmin (2008) artikkeli palautteesta. Artikkelissa Ekström kertoi, minkälaisia palautekokemuksia hän oli löytänyt teettäessään tämän saman kirjoitustehtävän laajemmalla joukolla. Näitä kokemuksia pohditaan Askew'n ja Lodgen (2000) mukaillen kolmesta näkökulmasta, joiden ero on vuorovaikutuksen tasossa. Yksinkertaistetusti tuleeko palaute yhdessä tilanteessa ilman sen suurempia keskusteluja, onko palaute enemmän tulkitsevaa ja keskustelevaa, vai tehdäänkä palautetilanteesta (ja -prosessista) oppimistuokio kaikille osapuolille. 

Oma palautetarinani kertoi ensimmäisen kaltaisesta tilanteesta, jossa lähes kaikki teilataan. Ekström (2008) kutsuu tätä tappajapalautteeksi ja jatkaa, että sen sisällöllä ei ole juuri yhteyttä opiskelijan omaan ajatteluun. Oman tarinani Janni kokikin palautteen käsittelevän hänelle turhia asioita.  Opettaja näki tekstin vain omalta kantiltaan eikä halunnut käydä dialogia tai selittää heti merkintöjään. Janni myös sai tarkkaa palautetta vasta lopuksi, koska opettaja ei sitä aiemmin ollut tajunnut antaa. Hän luuli alleviivausten ja kysymysmerkkien riittävän. Ekström (2008) sanookin, että palautteen määrän (ja aiheen ja tarkkuuden?) pitäisi olla suhteessa tekstin vaiheeseen. Jannia olisi hyödyttänyt ensin keskustelu tekstin rakenteesta ja viimeisessä vaiheessa oikeinkirjoituksen tarkistus ja muu viimeistely.

Eräs Ekströmin esimerkkien lause tuntui tutulta: "Hän vain kirjoittaa toinen toistensa kaltaisia tekstejä, joiden tietää jostakin syystä miellyttävän". Verkossa kiertää tarina maahanmuuttajapojasta, joka on lahjakas kirjoittaja. Hänen äitinsä ei osaa kieltä niin hyvin, mutta pakottaa pojan harjoittelemaan teettämällä parin tuhannen sanan aineen joka ilta. Ainoa palaute koskee sanamäärää. Sisällöllä ei ole väliä, kunhan tekstiä on tarpeeksi. Poika oppiikin tuijottamaan enemmän sanamäärää kuin tekstin laatua, ja kirjoitusten taso laskee jatkuvasti. Ehkä tämän takia kirjoittamisen kursseilla ei anneta tarkkoja pituusvaatimuksia? Turhia täytesanoja täynnä oleva teksti ei ole kiinnostava.

Muiden tekstejä lukiessani huomasin kaikissa tarinoissa, myös omassani, näkyvän palautteenantajan taito kertoa ajatuksensa. Korjausehdotuksia ei uskallettu tai osattu antaa, tai ne annettiin väärään aikaan ja huonosti perustellen. Lukukokemuksen kautta kerrottu palaute oli puolestaan helppo kertoa ajatuksia ja antaa parannusehdotuksia. Jos siis palautteenantaja ei osaa muotoilla ajatuksiaan selkeäksi tai lähtee tekemään sitä hankalasta näkökulmasta, menee homma äkkiä pieleen. Kokemus palautetilanteista (saamisesta ja antamisesta) varmasti auttaa.

Tämä tehtävä jatkui vielä niin, että meidän piti pienryhmässä keskustella palautteen olemuksesta ja kirjoittaa uusi, yhteinen kertomus sen pohjalta. Päädyimme keskustelussa siihen, että palautteen pitää lähteä palautteen saajan toiveista. Hän tietää itse (useinmiten) parhaiten, minkälaista palautetta ja millä tavoin tekstistä kannattaa antaa. Puututaanko siis kaikkeen, pohditaanko teemaa vai vertauskuvia, ja annetaanko palaute kirjallisesti, suullisesit, keskustellen vai tehdäänkö jotain aivan muuta (lavalla lausuttu runo tanssiesityksen kera palautteena?). Palautteesta olisi hyvä olla mahdollisuus aina keskustella ja antaa palautetta. Palautteen pitää olla myös konkreettista, eikä numeroita tai alleviivauksia.

Tekstisämme Janni pohti juuri näitä asioita omassa palautteen saamisen prosessiin. Oma opettajamme oli tyytyväinen tekstiimme, mikä oli hyvä. Päädyin monen seikan takia viimeiseksi kirjoittajaksi neljän hengen ryhmässä. Teksti oli tässä vaiheessa käytännössä valmis, niin minun oli vaikea keksiä enää lisättävää asiaa. Joitain lauseita tein ja viimeistelin tekstiä. Hyvä, että on osaavia ryhmäläisiä.

Tämä blogikirjoitus syntyi Ylen Pentuliveä katsellessa.  Hidasta hommaa, kun toiset leikkii ja nukkuu viereisessä ruudussa. Pennuilta saa ainakin palautetta heti. Palaute on usein äänekästä eikä siitä vielä aina saa selvää, onko asiat hyvin vai huonosti. Ehkä hekin oppivat palautetaitoja näiden viikkojen aikana?

Lähteet:
Askew, Susan & Lodge, Carolina (2000) “Gifts, pingpong and loops — 1mking feedback and learning”. Teoksessa Susan Askew (toim.) Feedbackfor Learning. London and New York: Routledge. viitattu Ekström (2008)

Ekström, N. 2008. ”Tarvitaanko muutakin kuin hyvät lukulasit, kirjoittamisen oppimista edistävä palaute.” Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 35–55.

Tilannekuva palautteesta

 

Paperilla oli piirrettynä hienoja koukeroisia kirjaimia. Sininen muste ei ollut levinnyt, mutta silti Jannilla oli vaikeuksia saada selvää tekstistä. Osittain, koska hän ei olla tottunut lukemaan vanhaa käsialaa. Osittain, koska hän ei halunnut uskoa lukemaansa. Janni pihisi kiukusta. Monen tunnin työ, josta hän oli ylpeä. Monta valvottua yötä!

Kirjoitelma oli paras, jonka hän oli koskaan tehnyt! Siinä oli ainesta Nobeliin! Miten opettaja ei voinut tätä tajuta! Käskeä nyt miettimään koko juoni uusiksi!

Janni käski itsensä rauhoittua. Hän hengitti sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Ei se kuitenkaan ollut ehkä paras kirjoitelma ikinä. Olihan siinä jotain parantamisen varaa. Kuten keskimmäisen luvun loppu. Intiaanit saartoivat vankkurit ja ampuivat nuolilla. Jossain itki vauva. Mikä vauva missä? Eihän hän ollut muistanut kertoa, että yksi uudisraivaaja oli ollut raskaana. Paitsi että sitten olisi pitänyt selostaa synnytyksestä jotain. Saman luvun alkukaan ei ollut kovin sujuva. Verrata nyt auringonnousua uudisraivaajien liikkeeseen. Äh, ja tuolla oli selkeä kongruenssivirhe. Ja tuolla toinen.

Silti. Ei jokaista riviä olisi tarvinnut merkata korjattavaksi, eikä kirjoittaa takasivua täyteen "parannusehdotuksia". Ehdotuksia, jotka eivät sopineet tarinaan. Ei vankkureissa voinut olla kamiinoita ruoanlaittoa varten! Vai voisiko olla? Jossain lännenelokuvassa vankkureissa oli kyllä savupiippu, Janni muisteli. Pitää tarkistaa seuraavaa versiota varten. Tosin tätä tekstiä ei tehnyt mieli enää nähdä. Kolmas versio tästä samasta tarinasta sai olla viimeinen. Edellisistä ei ollut tullut edes kunnon palautetta. Muutama alleviivaus ja kysymysmerkki. Tässä sitten oli kaikki muka pielessä!

Ei Janni osannut lukea opettajan ajatuksia. Pelkkä alleviivattu yksittäinen sana ensimmäisessä versiossa, ja nyt samassa kohdassa kaksi lausetta sinisellä siistillä käsialalla repimässä Jannin tekstin palasiksi. Sama selitys olisi ollut hyvä saada alleviivauksen sijaan. Tosin Janni oli eri mieltä siitä, oliko sana kauas tässä täysn väärä tapa kuvata matkan pituutta.

Jannin kiukku alkoi tulla esiin uudestaan. Hän tunsi verenpaineen nousevan lukiessaan ohjaajan kaunista käsialaa. Itkukaan ei ollut kaukana. Sinun onneksi tämä tehtävä arvostellaan vain hyväksytty-hylätty asteikolla. Kirjoitelmantapaisesi täyttää juuri ja juuri hyväksytyn rajan. Ei tällaista saanut kirjoittaa palautteeseen. Ei, vaikka se olisikin melkein totta. Jotain ystävällisempää.

Janni niiskutti pari kertaa. Seuraavalla kerralla hän marssisi ensimmäisen version kanssa opettajan luo, ja käskisi tätä selostamaan kaikki merkinnät paperissa, ja sitten hän kirjoittaisi niiden pohjalta täydellisen tekstin, johon ei tulisi muuta sinikynäkäsialamerkintää kuin Hyvä!. Janni nyökkäsi. Niin hän tekisi.

Taas mennään...

 Kun yhdet opinnot (yritystoiminnan ammatutkinto) on melkein lopussa ja toinen tutkinto (kauppatieteiden maisteri) suoritettu vihdoin viimein, voi syventyä taas erilaiseen oppimiseen. Aika palata siis tosissaan kirjoittamisen opintojen pariin. Sytykkeenä oli Facebookin ilmoitus alkavasta palautetaitojen kurssista. Se kuulosti sen verran hyödylliseltä ja mielenkiintoiselta, että ajattelin ilmoittautua heti. 

Kuukauden myöhästymisen ja opettajan vaihdoksen jälkeen kurssi pääsee vihdoin alkamaan. Luvassa on ainakin palautteen antoa ja palautteen vastaanottamista. Ehkä opimme muitakin tapoja kuin suoran keskustelun, joka helposti kääntyy virheiden etsintään. Muistan perusopinnoista suurimman osan palautteesta tulleen opettajalta kaikkien kuullen, ja aina ei sitäkään saanut ellei pyytänyt. Draamakurssilla sentään harjoiteltiin erilaisia tapoja antaa palautetta esimerkiksi ryhmässä keskustellen. Tämä oli jotenkin vähemmän ankara tapa. Toivottavasti nyt kurssilla mietitään myös näitä palautteen antamisen prosesseja.

Palautteen vastaanottamista pitää myös harjoitella. Kaikki ei ole henkilökohtaista! Tähän liittyen meillä olikin ennakkotehtävä, jossa piti kertoa palautteeseen reagoinnista tarinan muodossa. Oma tarinani päätyi käsittelemään negatiivista palautetta. Ensimmäinen insiraatio tuli Neil Gaimanin luentoa kuunnellessa, eli tarinan tyyli meni ehkä oudoksi. Ei sentään kuitenkaan ihan Gaimaniksi. Palautetta odotellessa...

Vapaata kirjoittamista

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon tavoitteellisesti. Kirjoittamisen opiskelussa kirjoitetaan kyllä luovasti ja kaunokirjallisesti, mutta kaikki pitää reflektoida ja analysoida. Työväenopiston kursseja selatessani silmiini osui Kirjoitetaan luovasti ja rennosti. Kuvauksessa puhutaan kirjoitusharjoituksista ja Natalie Goldbergistä, mikä alkoi kiinnostamaan. Kurssi voisi tarjota pari tuntia viikossa pelkkää kirjoittamista ilman päämäärää. Vähän samoin kuin piirtämisen kurssilla silloin joskus sai tauon arjesta.

Osallistujia kurssilla on vähän. Ensin kahdeksan, sitten kuusi. Jollain on tarkka tavoite kirjoittamiselleen, joku haluaa vain harjoitusta. Opettaja on kirjoittaja ja kustannustoimittaja, ja vetänyt useita kursseja aiemminkin. 

Kurssilla tehdään tosiaan paljon kirjoitusharjoituksia. Välillä aiheena on koetut asiat, kuten menneet muistot tai ulkoa kuuluvat äänet. Yksi harjoitus oli tunteen pohtimista eri kanteilta. Kotitehtäviäkin on. Tarinan kirjoitusta hahmojen perusteella tai toiminnallinen kuvaus tietyn värin perusteella. Tarkoituksena ei ole koskaan tehdä aivan valmista tekstiä, vaan enemmän vain kirjoittaa kirjoittamisen takia. Tulokset ovat sen mukaisia. Monet omista teksteistäni ovat tajunnanvirtaa. Toiset taas hyviä alkuja. 

Kaikista harjoituksista keskustellaan tunnilla enemmän tai vähemmän pohdiskellen. Mietimme tekstin osia ja mitä voisi kehittää. Kaikki kuitenkin hyvin vapaamuotoisesti. Omia tekstejä ei ole pakko lukea ääneen tai antaa muiden saataville, ellei halua. Kirjoittamisen teoreettista puolta ei käsitellä kuin satunnaisesti ja aina käytännön kautta. Paljon puhutaan kirjoitusprosessista ja luomisesta.

Laitan tänne blogiin satunnaisia pätkiä kurssilta. Jos korona ei haittaa elämää liikaa, jatkan kurssilla koko lukuvuoden. Tekstejä tulee siis varmasti.

 

 

edit: Korona ja laiskuus iskivät, niin puolet kurssista jäi väliin

Terapeuttista

Terapeuttisen kirjoittamisen kurssi ei ehkä ollutkaan kovin tylsä. Monipuolinen se ainakin oli, kun saimme tehdä terapeuttisia harjoituksia tavallisten opiskelutehtävien lisäksi. Jotain jäin ehkä kurssista kaipaamaan... vaikka kurssi olikin vain pintaraapaisu, tuntui, että terapeuttisen kirjoittamisen ohjaamista olisi voitu käsitellä enemmän. Pelkona kai on, että sitten kurssilaiset kuvittelisivat olevansa päteviä ohjaajia ja tästähän varoiteltiin muutamassa kurssille luetussa artikkelissa. Kirjoitusterapiassa on hyvä olla osaava keskustelukumppani mukana.
Verkkokeskustelu opetusmuotona oli ihan toimiva ratkaisu tällaiselle kurssille, vaikka paikoin keskustelu oli hieman pakotettua. Se riippuu varmaan paljon keskulteltavista aiheista. Terapeuttista kirjoittamista on kuitenkin parempi opiskella ryhmässä kuin yksin kirjojen avulla.
Ennakko-oletuksesta poiketen runotehtävä olikin ehkä kaikista mieluisin. Se ei vienytkään kauheasti aikaa, eikä ollut kovin vaikea tehdä. Tämän blogin reflektoivan kirjoitustavan harjoittelusta alkaa siis olla hyötyä.