Kootusti

Johdanto

Intoa täynnä oppimaan uutta ensimmäiselle kurssille. Mielenkiintoisinta kurssilla oli ehkä eri tekstilajien läpikäyminen ja niiden erojen löytäminen. Proosan ja runon eron esimerkiksi oli tiedossani, mutta kurssi ehkä selvensi paljon miksi ja miten. Palautekeskustelut opiskelijoiden teksteistä tuntuivat hyödylliseltä ja toivat myös uutta tietoa ja näkökulmia. Sellaisiakin, joita ei varmaan muuten olisi tunnilla tullut puheeksi, enkä itse olisi tullut ajatelleeksi. Keskustelut tosin kaipasivat paikoitellen enemmän ohjausta.
Ennen kurssia olin kirjoittanut enemmän tietokirjallisuutta: raportteja, kaupallisia some-päivityksiä, esseitä opiskellessa. Muutamat kaunokirjalliset tekstit olivat olleet aihioita ja lyhyitä palasia. Niitä ei kovin moni muu ollut lukenut. Kaipasin juuri harjoitusta ja ajatuksia siihen kirjoittamisen luovaan puoleen. Miten päästä irti tylsästä faktojen latelusta ja saada teksti kuvailevammaksi, miten kirjoittaa hienommin. Olin päätynyt lukemaan useampia helppoa tekstiä sisältäviä kirjoja viime vuosina. Enemmän toimintaa, vähemmän kuvausta ja ajattelua. Tunnistin niistä omaa tyyliäni. Itse asiassa minua hämmästytti, miten kirjallisuuden professori (Justin Cronin) suostui julkaisemaan niin tökerösti kirjoitetun kirjan. Ehkä hän laittoi rahan taiteellisuuden edelle. Stephen Kingin kirjat ovat usein samaa tyylilajia ja silti parempaa tekstiä.
Kirjoittamiseeni oli myös vaikuttanut fyysiset esteeni. Heikot lihasvoimat ja toistuvat jännetupentulehdukset ovat tehneet teksteistäni tiiviitä, kirjoitan vain sen pakollisen. Kouluaikana piti kirjoittaa käsin ja se oli hidasta eikä kumittaminen ollut helppoa. Piti tietää siis heti, mitä aikoo sanoa ja miten. Tietokoneella pidemmät tekstit tulevat helpommin, mutta vieläkin pitää pitää taukoja enkä ole oppinut editoimaan omia tekstejäni. Joko korjailen pikkuvikoja tai kirjoitan koko jutun uudestaan. Usein käteni eivät pysy ajatuksieni vauhdissa, mikä vaikeuttaa oikeaa luovuutta. En voi vain kirjoittaa kirjoittamisen vuoksi, vaan tuotetun tekstin pitää olla ekonomista. Käsieni voimat ja tavoiteltu tulos pitää saada sovitettua yhteen.

Mitä opin: Ehkä eri tyyppisten tekstien kirjoittaminen ei olekaan vaikeaa.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/09/normal-0-false-false-false-en-us-x-none.html

Draama

Draamakurssi oli kaikista kursseista ehkä teoriapainotteisin. Siellä käytiin läpi erilaisia termejä ja tapoja kirjoittaa draamaa. Näissä tavoissa oli omia sääntöjään. Luimme myös paljon erilaisia näytelmäkohtauksia ja analysoimme niitä aina tunnin teeman mukaan. Opettaja oli hyvin innostunut aiheesta ja sen huomasi. Tunnit olivat mielenkiintoisia luentoja ja usein pitkittyivät.Omia tekstejä kurssilla syntyi pari, lyhyt irrallinen kohtaus ja viiden kohtauksen pituinen mininäytelmä. Niihin minulla syntyi tekstiä aika helposti, kunhan keksin ensin aiheen. Draama sopi kirjoitustyylilleni: Kuvausta vähän ja sekin selkeästi ilmaistuna, repliikkejä paljon. Ei tarvinnut miettiä adjektiiveja tai hienoja lauseita. Kävimme tunnilla läpi toki abstraktimpaakin teatteria ja proosan tapaisia käsikirjoituksia, mutta harjoitustyöksi kelpasi onneksi perinteinen käsikirjoitus. Olisi tosin voinut olla mielenkiintoista kokeilla toisenlaistakin tyyliä, mutta tämä kurssi oli kuitenkin ensimmäinen varsinainen kosketukseni draaman kirjoittamiseen. Ehkä siis ensi kerralla.
Kurssilta mieleen jäi myös Das Art -palautteenantomenetelmä. Se tuntui hyvältä, koska se erosi perinteisestä ”mikä on hyvää ja mikä huonoa”-palautteesta. Das Art meni syvemmälle. Tosin ainakin itsellä olisi ollut ehkä hyödyllisempää osallistua enemmän oman tekstini palaute-prosessiin, mutta se ei kuulunut menetelmään.

Mitä opin: Draaman kirjoittaminen ei ole vaikeaa vaan mielenkiintoista

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/pakettimatka.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2016/11/taksikohtaus.html

Proosa

Tässä vaiheessa huomasin, että en ollut lukenut kurssien aikana niin paljon kuin oli tarkoitukseni. Kokonaisia kirjoja ei tullut luettua juuri lainkaan. Niistä olisi kuitenkin ollut hyötyä, koska vaikka kävimme tunneilla läpi erilaisia tekstinpätkiä, ne olivat vain pätkiä. Niihin ei pystynyt uppoutumaan sisään.
Aina samanlaiset oppitunnit, luento ja palautteet, kävivät joskus tylsiksi, vaikka aiheet ja keskustelut olivatkin mielenkiintoisia.
Oma kirjoittamiseni edistyi vähän. Yritin soveltaa joitain tunneilla käsiteltyjä asioita ja niistä heränneitä ajatuksia novellissani. Aloin kehitellä myös isompaa kokonaisuutta ja siihen liittyvää maailmaa, ja pohdin, miten sen saa näkymään lyhyessä tekstissä.

Mitä opin: Kirjoittaminen vaatii palautetta ja harjoittelua

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/odotus-v2.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/01/odotus.html

Lyriikka

Sain hieman shokkialun lyriikan kurssille, koska olin kipeänä ja pois kaksi ensimmäistä kertaa. Melkein heti ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa lyhyt runo. Muutenkin tunneilla oli paljon nopeita runotehtäviä, ja tuotoksia ei onneksi tarvinnut jakaa kaikkien kanssa. Nämä tehtävät kuitenkin pakottivat kirjoittamaan, runoilemaan, ilman valmistautumista ja ajattelua. Niiden kautta ehkä oppi, että runoileminen ei ole vaikeaa tai ikävää. Vaikutus omaan kirjoittamiseeni oli se, että ehkä olen vapaampi ja innokkaampi kokeilemaan eri menetelmiä. Perinteisiä riimillisiä runoja tuskin alan kuitenkaan kirjoittaa.
Opiskelijoiden miniesitelmät olivat hyvä tapa jakaa tietoa eri aiheista, vaikka sitä tietoa oli joskus vaikea etsiä.

Mitä opin: Runous ei ole pelottavaa

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/kirjaesseita.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/runotanssi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/03/dadakuva.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/aitini-sanoi.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/02/shokkialku.html

Tietokirjoittaminen

Esseekurssi oli ehkä raskain koko kokonaisuuden kursseista. Sitä varten piti kirjoittaa monta esseetä ja kaikkia niistä analysoitiin. Teoriaa ei pohjaksi juuri ollut, vaan analysointi ja palaute perustuivat aiemmin opittuun. Keskustelu oli joskus filosofista ja eksyi aiheesta.
Esseiden kirjoittaminen sinänsä oli mukavaa ja sitä voisin harjoitella enemmän. Kun valitsin kiinnostavan aiheen ja sain napattua pari analyysityökalua tekstin rungoksi, oli essee helppo kirjoittaa, koska juuri sitä on yliopisto-opintojen aikana tullut tehtyä. Omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuva essee taas ei ollut niin helppoa saada yhdeksi kokonaisuudeksi. Essee ei kuitenkaan ole se oma lajini välttämättä. Kiinnitin kurssin aikana enemmän huomiota sanavalintoihin ja tekstin laatuun.

Mitä opin: Kaikesta voi kirjoittaa ja samaa tekstiä kannattaa kirjoittaa uudestaan.

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/homppataide.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/esseen-aihe-tahan.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/04/melkein-onnistuu.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/txtfbbbq3.html
                 http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/ei-kuulu-mulle-v1.html

Koonti

Olen vuoden aikana oppinut, että saan kaikenlaisia tekstejä aikaiseksi tarpeen vaatiessa. Kaikille kriitikoille tuotokseni eivät tosin kelpaa. Kirjoittamiseni estetiikka on ehkä menossa haluamaani suuntaan. Osaan ja pystyn kirjoittamaan paremmin kuin vuoden alussa, ja tiedän mihin kiinnittää huomiota. En pelkää kirjoittaa ”huonoa” tekstiä. Pääasia on, että tekstiä syntyy.
Fyysisille rajoitteilleni en voi mitään, mutta uusi parempi näppäimistö auttaa jo paljon. Kirjoittamiseni on aika paljon sujuvampaa sen kanssa.
Osa kursseista oli raskaampia kuin toiset. Lyriikan kurssilla käytetyt pikaharjoitukset olivat hyviä, samoin esseekurssin kirjoituspakko (vähintään kolme esseetä) ja draaman Dasarts-menetelmä. Jatkuvat palautekeskustelut olivat paikoin puuduttavia.

Mitä opin: Reflektointi on hyvästä

Tuotokset: http://kuisti.blogspot.fi/2017/05/tauno.html

Loppua kohti

Vuoden ja opintojen viimeinen kurssi... Varsinaista opetusta ei sinänsä ollut, ja opiskelijamääräkin oli pudonnut. Vuoden aikana olivat ihmiset tietysti vaihtuneet, mutta reilusti alle puolet alottaneista kävi vuoden loppuun. Käytimme opetuskerrat keskusteluun ja loppuyhteenvedon pohtimiseen. Sen tärkeimpänä osana on oma suhde kirjoittamiseen, oma estetiikka ja oma oppiminen.
Toinen tuotos kurssilta on lyhyt kaunokirjallinen teksti, nimenomaan omaa oppimista ajatellen. Päätin kirjoittaa sen lähinnä harjoituksena eri näkökulmia käsitellen. Tauno-parka. Opettaja piti tekstistäni, tosin henkilöille pitäisi ehkä saada jonkinlainen suhde Taunoon. Kielen kautta voisi myös tehostaa eri näkökulmien käsittelyä.

Tauno

Kiire kiire. Taunolla oli taas kiire. Hän hörppi kuumaa kahvia, napitti paitaansa ja tappeli kravatin solmun kanssa. Tauno vilkaisi sekaista keittiötä, neljää lastaan ja väsynyttä vaimoaan. Hänen vaimonsa näytti nuokkuvan pöydän ääressä, mutta onnistui samalla jotenkin syöttämään Tiinaa. Tiinalla oli liikaa energiaa ja puuroa lensi joka suuntaan. Vanhemmat lapset kinastelivat taas jostain pokemonista. Kännykät kävivät melkein puurokulhossa käsien viuhtoessa sinne tänne. Tämänkö eteen hän teki töitä? Mieluummin Tauno olisi istunut mökin laiturilla olut kädessään ja vapa vedessä, ihanassa hiljaisuudessa ja rauhassa. Hän vilkaisi kelloaan, heitti kahvikupin tiskialtaaseen ja antoi vaimolleen tavan mukaisen poskisuukon. Pian Tauno ryntäsi jo kerrostalon portaita alas. Alaovella hän melkein törmäsi naapuriin ja hänen kolmeen puudeliinsa. Sitten parin minuutin reipas kävely metrolle. Tauno kävi mielessään läpi päivän tehtäviä ja salkkunsa sisältöä. Tietokoneen laturin hän oli toivottavasti muistanut napata mukaan. Tauno kääntyi aukiolle muiden työmatkalaisten seassa. Joku pyrki vastakkaiseen suuntaankin. Aukion reunoilla puut alkoivat vihertää ja linnut lauloivat, Taunolla ei vain ollut aikaa sellaista huomata. Hän mietti kokouksia ja lomakkeiden täyttöä niin, ettei edes huomannut heti lakanneensa hengittämästä. Yhtäkkiä hänen maailmansa vain musteni ja hän kaatui maahan.

Kertausessee

Nyt oli viimeinen kerta eli käsittelimme kaikki esseet, joista ei oltu vielä keskusteltu. Lukuvinkkinä oli H.K. Riikosen Mikä on essee.
Koska esseet olivat sekalaisista aiheista, oli palautekin sekalaista. Mietimme mm. mitä essee antaa ja millä keinoin. Toinen essee olisi kaivannut lisää selitystä ja yksinkertaistusta, seuraava taas käytti ehkä liiankin lyhyitä lauseita tehokeinona. Heittäytymistäkin vaadittiin lisää. Poliittisen retoriikan todettiin kaipaavan kontekstia.
Oma dialogiesseeni sai taas kehuja otsikosta. Itse esseessä pitäisi vain mennä syvemmälle. Omaa laiskuutta voisi korostaa vielä lisää, tuoda se kierolla tavalla esiin. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Liikaa taidetta

Tämä kerta oli lähinnä edellisellä kerralla tehtäväksi annetun taide-esseen käsittelyä. En päässyt silloin paikalle, mutta sain tehtävänannon sähköpostilla. Lukuvinkkejä tällä kertaa oli Reijo Meren Goethen tammi sekä Melanderin Onnellisuudesta ja Mitä essee tarkoittaa.
Opettaja piti oman esseeni otsikosta ja perusteellisuudesta. Se kuulemma kaipaisi enemmän omakohtaisuutta, koska nyt oli liikaa analyysiä ja luetteloa.Esseeminän pitäisi tulla paremmin esiin. Alun yleistys ja pohdinta ei tuo uutta eli sen voisi siirtää loppuun. Jonkin taide elokuvan voisi tuoda vastakohdaksi. Jäimme keskustelemaan hetkeksi Hollywood-elokuvien taiteellisuudesta.
Muiden esseistä nousi muunmuassa yksityiskohtien tärkeys, raportin ero esseeseen, taide esseen olemus ja väärän selittäminen.

Hömppätaide

Jäin suihkussa miettimään, mitä taide on. Ensimmäinen mielleyhtymä ovat vanhat taidemaalaukset, da Vincin Mona Lisa ja kumppanit. Hienoja kuvia maalattuna kankaalle ja kehystettynä, yksinäisenä museon seinällä. Taide voi toki olla veistoksiakin. Tai teatteria tai musiikkia. Kuitenkin aina vakavaa, nykytaiteen kohdalla hyvin kokeellistakin. Missään nimessä oikeaa Taidetta ei luoda suurelle yleisömassalle ja popularisoiden. Hollywoodhömppä on tästä hyvä esimerkki. Kalliilla luotua, helposti katsottavaa erikoisefektitulitusta ilman oikeaa tarkoitusta. Nuoriso jonottaa katsomaan. Kaikissa Hollywood-elokuvissa ei toki ole kauheasti erikoisefektejä. Kevyissä romanttisissa komedioissa hahmot eivät silti ole sen syvempiä. Yleisön viihdyttäminen on tärkeämpää kuin taiteellinen laatu.

Esseen aihe tähän

Joskus kirjoitustehtävien aiheet tulevat helposti. Annettu tehtävänanto tai teema laittaa heti aivonystyrät liikkeelle. Välillä aihetta ei taas millään löydy. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonolta ja niistä ei saa kehiteltyä fiksuja ajatuksia paperille. Inspiraatiota saa etsiä milloin mistäkin, mutta deadlinen lähestyessä on vain pakko alkaa kirjoittaa jostain jotain.
Dialogiselle esseelle tuli aihe mieleen heti tunnilla. Hyväntekeväisyydestä olisi helppo kirjoittaa puolesta ja vastaan. Siitä löytyy paljon tutkimustietoa ja tilastoja, ja hyviä ja huonoja puolia on helppo arvioida ja argumentoida. Kotimatkalla mietin asiaa tarkemmin, ja totesin hyväntekeväisyyden olevan sittenkin huono aihe. Se vaatisi liikaa tutkimusta, jotta esseen saisi kunnolla kasaan, ja aiheesta on kirjoitettu liikaakin.
Muutaman tunnin pähkäilin muita ideoita. Ne vain tuntuivat vielä huonommilta enkä monista keksinyt kuin aiheen tai otsikon. Satunnaisen asian X hyödyllisyys olisi helppo formaatti kirjoittamiselle, mutta sitä voisi olla vaikea venyttää koko esseeksi. Päätin siis siirtyä inspiraation hakuun muualta eli Facebookista.
Vastauksia kyselyyni tuli vain muutama. Monikulttuurisuus kuulosti sekunnin mielenkiintoiselta, mutta sitten tajusin siinä olevan samoja ongelmia kuin hyväntekeväisyydestä kirjoittamisessa. Liikaa tutkimusta, tilastoja ja muita kirjoitelmia. Sitä käsitellään jatkuvasti eri medioissa ja yksityiskeskusteluissa. Esseen tarkemman näkökulmankin päättäminen olisi hankalaa. Muita vastauksia olivat keinovalon vaikutus uneen ja Finnpulp. Molemmat niistä vaatisivat tutkimusta enkä edes tiedä mikä Finnpulp on. Pähkäilyä piti siis jatkaa.
Essee sai jäädä pienemmälle huomiolle seuraavana päivänä, vaikka aiheen mietintä jäi kytemään jonnekin aivojen perukoille. Illalla aivojen syövereistä alkoikin tulvia hyvältä kuulostavan esseen kappaleita.
Olisiko hyvä aloittaa omilla kokemuksilla? Kertoa siskon tuttavasta, joka kävi kertomassa luokalleni afrikkalaisesta elämästä, kun olin ala-asteella. Siitä tuskin saisi esseelle punaista lankaa. Enhän edes muista tuttavasta tuon lisäksi paljon muuta kuin matkalaukun täynnä mangoja. Seuraava aloituspiste: omat afrikkalaiset tutut ja työperäinen maahanmuutto. Siihen voisi ottaa EU:n sisäisen liikkuvuuden mukaan. Sitten essee taitaisi mennä kymmeneen suuntaan yhtä aikaa. Hylätään se idea.
Afrikkalaisten ja muiden maahanmuuttajien itse kokema monikulttuurisuus voisi olla hyvä teema koko esseelle. Paitsi että sen varaan olisi vaikea rakentaa dialogisuutta. Entä jos sen muuttaisi kotoutumiseksi ja sen puolesta ja vastaan? Vai voiko olla kotoutumista vastaan? Vaikea saada siitä kiinni kuin uskonnollisten ja kulttuurillisten fanaatikkojen näkökulmasta. Ruotsissa tosin on ollut mellakoita liittyen kotoutumiseen ja kotouttamiseen, mutta se vaatisi taas tietojen kaivelemista. Siis eteenpäin.
Monikulttuurisuuden pohdinta itsessään ei taas ole kovin dialogista, ellei listaa puhtaasti sen hyviä ja huonoja puolia. Taitaa mennä tylsäksi ja loppuun kalutuksi. Maahanmuutto yleisellä tasolla olisi ehkä helpompi teema. Siitä löytyisi taatusti muidenkin ajatuksia, varmaan liikaakin. Oma mielipide asiaan on aika positiivinen. Haluanko etsiä muita näkökulmia ja viettää illan lukien maahanmuuttovastaisia Facebook-ryhmiä ja Hommafoorumia? En. Poikaystävänikin kyllästyisi aika pian silmien pyörittelyyn ja huokailuun.
Jos ei siis monikulttuurisuutta, vaan yksikulttuurisuutta! Miksi suomalainen kulttuuri on maailman paras ja kaikkien maiden pitäisi omia se. Ensin perusteita puolesta: täsmällisyys, rauhallisuus, sisu, jne. Sen jälkeen vastaan: luonto ja lämpötilat erilaisia, monikulttuurisuuden tuomat rikkaudet, ihmisillä taipumus kehittää pienissäkin ryhmissä oma kulttuurin tapainen… Joo, tästä saa hyvän esseen aikaan.
Miksi yhden kulttuurin levittämisestä maailmanlaajuiseksi ei ole kirjoitettu paljon? Ai niin, natsit ja muut fanaatikot. He kirjoittavat asiasta enemmän kuin tarpeeksi. Saisiko teemaan sitten suvaitsevampaa näkökulmaa? Menee vaikeaksi. Jatketaan siis seuraavaan ajatukseen teemasta.
Tilastoilla ja muilla luvuilla voi ainakin pidentää esseetä. Suomessa asuu niin ja niin monen maan kansalaisia, niin ja niin monen kielen puhujia. Maahanmuuttajia on X vuodessa, kansalaisuuden saa Y vuodessa ja pakolaisia tulee Z vuodessa. Perussuomalaisten kannatuksen kehitys on tämä ja Vihreiden taas tuo. Tietojen kaivaminen esiin vie aikaa ja vaivaa, ja niitä olisi ehkä vaikea saada jouhevasti esseeseen mukaan. Mitä lukuja valita käyttöön? Miten lukuihin saisi edes dialogisuutta? Ei maahanmuuttajia ole X vaan A? Tämä ajatus menee siis ehkä-pinoon, riippuen esseen lopullisesta toteutuksesta.
Alkaa tuntua siltä, että vaihdan aihetta kokonaan…