Pentulive

Pieniä koiria

  Siellä ja täällä

             ja tuolla

Temmellystä tantere täynnä

 

Pallon perässä juoksee

Poroa retuuttaaa

Häntääkin maistaa ja alustaa repii

 

Kasaan on hyvä nukahtaa

    Lämmin

         pehmeä

  turvallinen

Rauha on maassa 

 

Palauteähky

Palautekurssista oli ainakin se hyöty, että nyt on tottunut antamaan palautetta ja vielä sellaista, että toinen saa jotain siitä irti. Hyvä! -kommenteille on toki vielä paikkansa. Tiedän myös, mitä kohtia palautteenannossa pitää vielä harjoitella. Olisin kyllä toivonut kurssilta enemmän erilaisia palauteharjoituksia positiivisen palautteen tyyliin. Vaikka miten antaa pelkkiä mallin mukaisia kommentteja lukukokemuksesta. Toisaalta teoriaakin olisi voinut olla enemmän yliopistokurssiksi. Nyt tuntui, että heti tehtiin ilman mitään pohjaa. Kurssi olikin ehkä enemmän hyödyllinen oman kasvamisen ja taitojen suhteen kuin teoreettisen oppimisen suhteen. Teoriaa tuli artikkeleista, joita luettiin palautteenannon jälkeen. Aikaa meni myös palautteiden kohteina olleiden tekstien löytämiseen. Olisi ollut mielenkiintoista, jos joka palaute olisi käsitellyt samaa tekstiä. Siinä olisi nähnyt eri palautetekniikoiden eron, ja palautteita olisi voinut analysoida ehkä syvemmin.

Teoriaosuuden artikkelit olivat kyllä hyödyllisiä. Ekström oli hyvä pohja kaikelle, ja Gottelier tosiaan mielenkiintoinen katsaus palautekokemukseen. Svinhufvud taas näytti, että kaikki voidaan lajitella. Uutta oli temperamentin suhde palautteen käsittelyyn. Vaikka nyt piti pohtia palautteen vastaanottamista, niin varmasti se vaikuttaa myös palautteen antamiseen. Kovin kiivaalta ihmiseltä tulee taatusti kiivasta palautetta riippumatta sen laadusta. 

 

Lähteet:
Ekström, N. 2008. ”Tarvitaanko muutakin kuin hyvät lukulasit, kirjoittamisen oppimista edistävä palaute.” Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 35–55.
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.

 

Screen bean!

Edellisestä vuorovaikutus verkko-opetuksessa kurssin kirjoituksesta tuli mieleen jälkiajatus. Puhuminen videolle ja esseen teettäminen opiskelijoilla on helppoa, vuorovaikutuksen järjestäminen on vaikeaa. En tosin muista, mainostettiinko video+essee kurssia verkkokurssina vai etätehtävinä. Toisaalta oli mukava käydä läpi luentoja silloin kuin halusin, toisaalta kolme kurssillista opettajan yksinpuhelua oli puuduttavaa. Saipahan seurata hänen lapsen kasvua taustalla.

Vuorovaikutus-kurssilla piti analysoida toisen verkkokurssin vuorovaikutusominaisuuksia. Päädyin valitsemaan palautetaitojen kurssin, koska se oli juuri päättynyt ja siinä oli pohdittavaa. Analyysia tehdessä piti vain olla tarkkana, että pysyin kurssin toteutuksen vuorovaikutuksessa enkä mennyt palautetaitoihin liikaa. Analyysissa piti käyttää myös lähteitä. Olisin halunnut jotain palautetaitojen opettamisesta verkossa, mutta sopivaa ei löytynyt. Päädyin käyttämään mm. artikkelia, jossa tehtiin Moodlessa tehtäviä ilman opettajan huomattavaa ohjausta, kuten palautekurssillakin tehtiin. Artikkelin kurssilla tosin tehtiin tehtävät luokassa, jossa opettaja oli paikalla (mutta ei opettamassa). Kai siinä on joku hyöty, että Moodlea hyödynnetään läsnäopetuksessa? Täällä on vain totuttu siihen, että Moodle on vain etäopetukseen.

Ennen analyysin tekoa oli katsottavana lyhyt luento vuorovaikutuksesta ja kuuntelusta verkossa. Se toi mieleen verkkoviestinnän kursseja ja kandidaatintyön sanattoman viestinnän ajatuksia. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Koko verkko-opetuksen kurssin tärkein osuus on opetussuunnitelma, jonka ideointivideo piti palauttaa nyt. Tarkempi suunnitelma tehdään kurssin kuluessa. Opetussuunnitelma onkin tarpeeseen, koska luovan kookoksen palveluja pitää miettiä. Teenkin kookokselle verkkokirjoittamisen kurssin suunnitelmaa. Aiheita on jo jonkun verran kasassa, niistä pitää vain saada fiksu kokonaisuus kasaan.



Video-muoto tähän tehtävään vähän pelotti. Mietin toteutusta, mutta PowerPoint oli onneksi vaihtoehto. Sainpahan harjoiteltua animaatioita ja äänen lisäämistä dioihin. Pitää ehkä etsiä jokin muu työkalu esityksiin tulevaisuudessa, vaikka videomuoto toimikin hyvin. Etsin dioihin jatkuvuutta ja jotain uutta tikku-ukkojen avulla. Joskus 90-luvulla Microsoft laittoi screen bean -hahmoja Officen kylkeen. Kaivoin niitä kasan esiin verkon syövereistä. Ehkä piirrän samaan tyyliin seikkailevan kookoksen firmalle?

Pieleen menee

Sopivat tekstit palautetaitojen kurssille alkoivat loppua, joten puut sai uutta käyttöä. Sitä piti tosin editoida ja pidentää, jotta se ei olisi ollut aivan liian lyhyt. Tällä kerralla saimme toivoa, minkälaista palautetta halusimme tekstisä. Tarinan loppu on aina mietityttänyt, joten kysyin sen toimivuudesta. Muuten saatekirjeeni oli aika yleisen tason pohdintaa.

Palautetoiveita rajoitti tehtävänanto: kaikki palaute erilliseen tiedostoon max kaksi liuskaa. En siis olisi voinut toivoa suullista palautetta. Toisaalta ei olisi ollut reilua pyytää tarkkaa analyysiä käytetyistä sanoista. Tehtävänanto rajoitti palautteen antamistakin, vaikka sen sai antaa itselleen luonnollisessa muodossa. Minulle se muoto olisi ollut ainakin tässä tapauksessa kommentoida suoraan tekstiin. Näin palaute olisi ollut ainakin oikeassa kohdassa. Nyt pääsyin kirjoittamaan listan kohdista ja niiden perään kommentit. Enemmänkin yleistä pohdintaa palautteen kohteesta olisin voinut laittaa, mutta sainpahan edes vastattua saatekirjeessä olleisiin kysymyksiin.

Sitten tehtävä meni pieleen. Viimeistelin palautteesta tehdyn analyysin viime tingassa ja väsyneenä. Seuraavana aamuna parini huomautti minun palauttaneen väärän tiedoston. Se oli helppo korjata. Tätä blogia kirjoittaessani tarkistin tehtävänannon. Olin lukenut sen koko ajan väärin. Analyysi piti tehdä itsestä palautteenantajana, ei parin palautteesta. Onneksi sain ja ehdin tehdä uuden analyysin ennen arvostelua. Ainakin opin olemaan tarkempi ja sisäistämään tehtävänannot. Nyt vain mietin, mikä muu on mennyt pieleen...

Analyysi piti tehdä kahta kirjan lukua käyttäen. Svinhufvud (2016) esitteli palautetyyppejä, joista osasta tunnistin omani. Osa taas esiintyy palautteessani sekoitettuna. Minulla on paha tapa kysyä kysymyksiä ja miettiä niihin vastauksia kirjoittajan puolesta. Samoin takerrun yksityiskohtiin. Huomasin kuitenkin päässeeni pahimmista tavoista yli. Nyt palautteestani on ehkä hyötyä!


Gottelierin (2014) teksti oli tuttu, koska sitä on käytetty jollain toisellakin kurssilla ja koko kirja on tullut luettua läpi. Sitä lukiessa pohdin, kannattaako analyysiin laittaa mainintaa siitä, että tunnistin Gottelierin palautteenantajan tyylin hänelle tyypilliseksi. Vilja oli runouskurssilla opettajana, ja hän tosiaan oli perusteellinen kuten Gottelier (2014) kertoo.

Se artikkeli oli myös mielenkiintoinen kuvaus toisen palautekokemuksesta. Koko palauteprosessi oli vedetty auki ja analysoitu. Harmi, että oma aika ja taidot eivät riittäneet nyt samaan.









Lähteet:
Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksesta E. Karjula 2014. Kirjoittamisen taide ja taito. Jyväskylä: Atena, 125–141.
Svinhufvud, K. 2016. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Art House, 64–98.

 

Samaa teemaa

Palautetaitojen kurssille piti olla useampi teksti, joista antaa palautetta. Saimme onneksi käyttää vanhoja tekstejä, jos halusimme, joten päädyin kierrättämään Odotus ja puut -kertomukset hieman jalostettuna. Molemmat tarvitsevat edelleen kyllä lisää huomiota. Palautteesta sain muutamia ideoita jatkoa ajatellen, mikä oli tarkoituskin. Varsinkin puut on edelleen hieman jumissa.

Kolmas teksti samaa sarjaa on uusi Selja. Se perustui uneen, jonka näin pari vuotta sitten, ja joka ei jättänyt rauhaan. Selja halusi kai tulla kuulluksi? Koska kurssilla oli maksimisivumäärä teksteillä, tämä teksti on lyhennetty ensimmäisetä versiosta. Sen huomaa kyllä. Pidän itse pidemmästä versiosta, mutta sitä ei ole edes oikoluettu kunnolla. Ehkä joskus se ilmestyy hiotumpana tekstinä.

Verkko-opetuksen opettelua

 

Vuorossa on vaihteeksi muuta kuin kirjoittamisen opiskelua. Juuri alkoi vuorovaikutteisen verkko-opettamisen kurssi. Se tuntui sopivalta, koska teen paljon verkossa töitä ja tarkoituksena on jossain vaiheessa pitää ehkä ihan kurssejakin. Lisäksi aloitan samaan aikaan kirjoittamisen opettamisen kurssin. Ehkä nämä tukevat toisiaan?

Kurssilla tuntuu olevan sekalaista seurakuntaa. Paljon oli koulutusteknologian opiskelijoita, mutta myös meitä Avoimen kautta tulleita. Aika monella oli opettaja-taustaa, mutta en ollut ainoa satunnaisia opetustuokioita pitävä.

Oletan kurssin olevan yleishyödyllinen myös kaikenlaisen verkkokanssakäymisen suhteen. Kurssin paino on toki suunnitelmallisessa opettamisessa. Se näkyy myös tehtävissä, joissa pitää tehdä opetussuunnitelmaa ja analysoida jotain omaa käytyä verkkokurssia. Tehtävinä on kirjoittamista, keskustelua, lukemista, videon tekoa ja esiintymistä. Siis melkein kaikkea verkkokursseilla tarvittavaa. Seuraavat viikot ovat työn täyteisiä.

Muiden opiskelijoiden keskusteluissa tuli toiveita mm. käytännön vinkeistä, teoriasta, osallistamisen neuvonnasta ja tietenkin vuorovaikutuksesta verkosta. Itse kaipaan ehkä kurssilta opetuksen suunnitteluun liittyviä teemoja. Osaan kyllä löytää työkalut ja yksittäisten tuntien suunnittelu sujuu, koska näitä on tullut tehtyä. Laajempaa suunnittelua kokonaiselle kurssille en ole joutunut kunnolla tekemään. Tämän kurssin materiaaleissa oli muutamia opettajan oppaita ja työkirjoja. Pitääkin lukea ne seuraavaksi.



Varsinainen kurssi alkoi tutustumisella saavutettavuuteen. Tärkeä aihe, mutta materiaaleissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta. En tiedä, oliko aihe muille opiskelijoille niin tuttu, mutta hyvä sitä on aina kerrata. Sain kyllä pari vinkkiä hyödyllisistä työkaluista. Saavutettavuus verkossa vaatisi kyllä oman kurssinsa. Ei riitä, että verkkosivut ovat saavutettavat, vaan kaiken materiaalin - tekstin, videon ja kuvien - pitää myös olla saavutettavaa. Kuten yksi video sanoi, saavutettavuus hyödyttää kaikkia.

Selja

 

- Keskeytämme lähetyksen tärkeän tiedotteen takia. Bipaghin vuoristoon on tehty ohjushyökkäys --. Vakavanaamainen mies puvussa jatkoi selostusta kuvan vaihtuessa vuoristomaisemiin. Savuavia taloja vihreän ruohon ja kallioiden keskellä. Selja nyrpisti nenäänsä. Taas aikuisten asioita ja tonttu-ohjelma piti lopettaa. Miksei koskaan toisin päin! Tontut olivat tärkeämpiä kuin joku palanut talo.

- Laita Selja tv lujemmalle, äiti huusi keittiöstä.

Selja huokasi ja painoi kaukosäätimen nappia. Ei tonttuja kuitenkaan enää tulisi ennen huomista. Hän heitti kaukosäätimen sohvalle ja lähti huoneeseensa leikkimään.

Isä tuli taas myöhään kotiin. Selja meni seuraksi keittiöön, kun isä söi. Isälle piti kertoa, että Aino oli saanut pikkuveljen ja Robert oli taas pois koulusta ja Hann-nukke kaipasi uutta mekkoa ja kaikkea muuta tärkeää. Isä nyökkäili Seljan selostuksen aikana, kun samalla selasi lehteä ja lappoi ruokaa suuhunsa. Selja epäili, että isä ei oikein kuunnellut.

Isä ei ehtinyt edes saada lautasta tyhjäksi, kun ovikello soi ja äänekäs mieslauma löysi tiensä keittiöön. Selja tiesi, että tässä vaiheessa oli hyvä mennä pois. Keittiö olisi täynnä ääntä ja papereita loppuillan. Isä ei myöskään pitäisi siitä, että Selja jäisi kuuntelemaan. Aikuisten asioita, hän sanoi. Lisäksi kenellekään ei saisi kertoa, kuka heillä kävi vierailulla ja koska, tai mistä he puhuivat. Isä oli selittänyt jotain salakerhosta. Selja oli nyökännyt ja ymmärtänyt. Heillä oli tarhassakin ollut salakerho. Se leikki vain keskenään ja keskusteli siitä, miten tyhmiä pojat ovat. Varsinkin Jojo.

Sen verran Selja oli kuunnellut isän salakerhoa, että siellä puhuttiin soroista, kiparoista ja paljon muusta, mistä television vakava pukumieskin kertoi. Papereita heiluteltiin usein äänekkäästi, ja välillä koko talo kaikui kiivaasta keskustelusta. Selja ei ollut tiennyt, että aikuiset voivat olla niin äänekkäitä ilman, että riitelevät.

Äiti istui Seljan tullessa kotiin usein television ääressä uutiskanavan pauhatessa. Tietokone oli äidin vieressä sohvalla, mutta Selja ei huomannut äidin koskevan siihen. Äiti kyllä väitti tekevänsä paljon töitä Seljan ollessa koulussa. Ruoanlaitto vain joskus melkein unohtui television puhuvien päiden paasatessa. Äidin ruoanlaitto oli muutenkin mennyt tylsäksi. Paljon perunaa ja kastiketta. Selja sai aina kyllä katsoa tonttu-ohjelmansa ennen ruokaa, siitä äiti piti huolen. Jos isä oli kotona, äiti käski hänenkin antaa Seljan olla tonttujen seurassa rauhassa. Se oli kuulemma tärkeää.

Jossain vaiheessa talvea monet oppilaat jäivät pois koulusta. Tova-opettaja sanoi heidän saavan kotiopetusta. Selja kadehti heitä. Seljan ja muiden piti istua koulussa tekemässä tehtäviä, kun jotkut saivat jäädä kotiin leikkimään. Äiti kuitenkin sanoi, että Seljan pitää käydä koulua.

Koulu tuntui nyt tyhjemmältä. Selja huomasi muutaman opettajankin lähteneen, ja joitain luokkahuoneita oli tyhjennetty. Vanhemmat oppilaat puhuivat välitunnilla jotain soroista. Hyvä, kun olivat lähteneet. Selja ihmetteli itsekseen, että pois menneet oppilaat olivat kotona eikä missään kaukana. Selja näki heidän kurkkivan ikkunasta koulumatkallaan. Välillä Aino ja muutama muu leikkivät iltapäivisin sisäpihalla, kun Selja tuli kotiin. Kukaan heistä ei tosin suostunut leikkimään Seljan kanssa. Se oli kuulemma kielletty. Selja sai sitten mennä rauhassa kotiin. Ehtiipähän katsoa tontut ja tehdä läksyt.

Isän salakerho alkoi nykyään aikaisemmin ja tuntui olevan entistä äänekkäämpi. Sen paperitkin tuntuivat valloittavan koko talon. Samaan aikaan äidin uutiskanava pauhasi, ja Seljalla ei ollut rauhaa edes omassa huoneessa. Muutaman kerran Selja oli joutunut itkuisena pyytämään isää olemaan hiljempaa, jotta saisi katsoa tontut rauhassa. Isä murisi jotain, mutta salakerho hiljeni hetkeksi.

Kevään saapuessa koulussa alettiin puhua kesälomasta. Selja tiesi, että piti viettää taas kesä kaupungissa. Viime kesänä äiti oli saanut isän suostuteltua ottamaan lomaa ja viemään heidät järven rannalle. Nyt isällä oli liikaa kiireitä salakerhon kanssa. Äitikin osallistui siihen enemmän.

Selja oli ottanut tavaksi mennä ulos heti, kun aikuisia alkoi saapua. Kun sen teki tarpeeksi hiljaa, eivät vanhemmat huomanneet mitään. Välillä piti käydä kotona syömässä, mutta ei äiti edes aina huomannut, kun Selja otti ihan itse lautasellisen. Perunaa ja kastiketta oli nyt joka päivä. Välillä salakerholaiset toivat makkaroita ja pieniä paisteja. Niitä Seljakin sai maistaa. Kerran eräs aikuinen toi Seljalle suklaalevyn. Isä käski sanoa kiitos ja mennä syömään se omaan huoneeseen. Levy kesti Seljalla viikon. Suklaa oli harvinaista herkkua niin sitä ei saanut syödä liian nopeasti.

Ulkona ollessaan Selja leikki itsekseen sisäpihalla ja käveli lähikaduilla. Ihmisiä tuntui olevan vähemmän ja muutamat kaupat olivat kiinni. Jonkun kaupan isoon ikkunaan oli spraymaalattu rumia sanoja. Selja olisi ihmetellyt niitä Ainon tai jonkun kanssa, mutta Aino oli muuttanut pois. Seljalle ei kerrottu minne. Muutkin kotiopetuksessa olleet tuntuivat kadonneen. Koulussa oli leikkikavereita, mutta opettajat hyssyttelivät välitunnilla. Ei saanut riehua tai huutaa. Koulun jälkeen taas kaikki menivät koteihinsa. Kenenkään luo ei saanut mennä leikkimään. Ja isä ei antanut kutsua ketään heille. Sisäpihalla saattoi keinua rauhassa yksin. Hann-nukke oli nykyään aina Seljan mukana kainalossa.

Selja huomasi sotilaita olevan kaupungissa kevään aikana enemmän ja enemmän. Ensin heitä oli yksin liikkeellä ja yhtäkkiä pienissä ryhmissä. Sotilaita näkyi myös Seljan kotikadulla. Joku seisoi aina vartiossa kadunkulmassa. Selja kiersi hänet kaukaa. Se hyvä puoli sotilaissa oli, että isän salakerho ei ollut ihan niin äänekäs enää. Väkeäkin oli vähemmän. Muutaman kerran isä pyysi Seljaa avaamaan pihaoven kerholaisille. Isä sanoi, että salakerhon piti pysyä salassa. Siitä ei saanut kertoa ulkopuolisille eikä varsinkaan sotilaille. Kadunkulman vartija ei saanut siis tunnistaa tulijoita. Selja oli nyökännyt ja totellut. Hän tosin mietti, että jos vartijalle ei saanut kertoa mitään, miksi sitten isä laittoi viestilappuja sotilaan taskuun. Isä yritti tehdä sen huomaamattomasti, mutta Selja huomasi. Ehkä se oli sitten eri asia.

Koulun päättyessä rehtori piti ison puheen. Kaikkien oppilaiden piti ahtautua saliin kuuntelemaan. Nyt tosin kaikki mahtuivat kerralla, eikä tarvinnut pitää kevätjuhlaa kahdessa vuorossa. Selja ei ollutkaan tajunnut, miten paljon oppilaita oli poissa. Rehtorin puheessa tuntui olevan samoja hienoja aikuisten asioita kuin äidin uutisissa. Selja ei ymmärtänyt kaikkea. Kai soro oli huono ja kipara hyvä. Ei Seljan varmaan ollutkaan tarkoitus ymmärtää. Paikalla oli pukumiehiä ja joku arvokkaan näköinen sotilas kuuntelemassa rehtoria. Pojat supisivat jälkeenpäin sotilaan olleen eversti.

Selja mietti pitkään, mistä yksi pukumiehistä oli tuttu. Hän yritti olla tuijottamatta liikaa. Sitten hän keksi. Isä oli puhunut porttikongissa miehen kanssa muutaman kerran. Selja oli ollut salaa ulkona, ja olisi halunnut kotiin, mutta ei päässyt, kun isä oli lähellä ovea. Seljan oli ollut pakko odottaa miehen lähtevän ja isän menevän sisään. Onneksi siinä ei mennyt kauaa. Pukumiehellä oli ollut tavalliset vaatteet, siksi Selja ei heti häntä tunnistanut. Kiiltävä rannekello oli sentään hyvä tuntomerkki. Niitä ei monella ollut.

Salakerho tuntui olevan kesällä entistä salaisempi. Aikuisia tuli ja meni melkein kaikkiin vuorokauden aikoihin. Välillä Selja heräsi yöllä vaimeaan keskusteluun. Joskus hän jopa tallusti kuuntelemaan Hann kainalossa. Keittiön seinän takaa kuuli hyvin, ja käytävän pimeässä nurkassa häntä ei huomattu. Aikuisten puheet tuntuivat pyörivän sorojen ympärillä ja sotilaiden tekemisissä. Salakerho mainitsi usein myös junat. Ihmisiä ilmeisesti liikkui paljon junilla sinne ja tänne. Muutaman kerran Selja oli kuullut äidin kysyvän isältä, koska he voivat lähteä. Isä oli sanonut, ettei tiedä. Hänellä oli tärkeää tekemistä. Selja olisi halunnut junamatkalle.

Tänä yönä oli hiljaista. Melkein pelottavan hiljaista. Illallakaan ei ollut vieraita. Äkkiä isä säntäsi Seljan huoneeseen ja käski pakata. Hän heitti matkalaukun lattialle. Selja säikähti ja lähti kysymään äidiltä, mikä nyt on. Äiti oli heittämässä vaatteita matkalaukkuihin. Äiti ohjasi Seljan takaisin huoneeseensa, ja sanoi, että nyt Seljan pitää olla iso tyttö. Hänen pitää pakata itse matkalaukku järvilomaa varten. Ja muistaa ottaa Hann mukaan, ja ehkä joku pieni tonttunukke. Selja nyökytti. Hän on iso tyttö ja osaa pakata itse.

Selja raahasi täpötäyden matkalaukun ulko-ovelle. Äiti oli jo siellä vetämässä takkia päälleen. Isä hommasi jotain papereiden kanssa keittiössä. Jostain tuli savun hajua, mutta Seljalla ei ollut aikaa ihmetellä. Isä patisti heidät ovesta ulos ja kävelemään rautatieasemalle päin. Isällä ja äidillä oli omat laukkunsa. Selja sai raahata painavan matkalaukkunsa itse. Ensi kerralla hän pakkaa reppunsa täyteen eikä ota matkalaukkua.

Parin korttelin päässä alkoi kuulua sireenejä. Paloautoilla oli kiire jonnekin. Selja kääntyi katsomaan ja näki paloautojen kaartavan heidän talonsa kohdalle. Selja kurtisti kulmiaan, mutta isä hoputti eteenpäin.

Rautatieasemalla tuntui olevan kaaos. Selja ei ollut koskaan käynyt asemalla, mutta ei siellä varmaan tällaista pitänyt olla, varsinkaan keskellä yötä. Koko rakennus oli täynnä ihmisiä. Siellä ei mahtunut liikkumaan, mutta jotenkin isä sai raivattua heille polun junaa kohti. Välillä joku töni Seljaa ja edessä kulkeva äiti melkein katosi ihmisten sekaan. Jotenkin Selja kuitenkin pysyi perässä.

Mitä lähemmäksi junaa Selja pääsi, sitä mahdottomampaa oli kulkea eteenpäin. Isä otti Seljaa kädestä ja otti toiseen käteen Seljan matkalaukun. Selja rutisti Hannia rintaansa varten.

Selja yritti tähyillä junaa muiden jalkojen läpi. Isä oli pysähtynyt juttelemaan vartijan kanssa. Hän viuhtoi käsillään joka suuntaan. Selja näki pukumiehen, sen, jolla oli rannekello, tulevan isän luo. Äiti vain katseli ympärilleen huolestuneena. Isä vaihtoi muutaman sanan pukumiehen kanssa.

Seuraavaksi Seljaa kiskottiin taas eteenpäin, nyt pois junasta ja rakennuksen sivulle. Äiti kysyi huolestuneena, minne he ovat matkalla. Isä sanoi, että hänellä oli erikoisjärjestely. Selja pääsee kyllä turvaan.

Pukumies johdatti heidät rautatieaseman sivuovesta sisään. Pienessä huoneessa oli lasiseinä suureen halliin. Halli näytti olevan pimeä ja hiljainen. Muutenkin oli hiljaista. Selja oli iloinen, koska mekkala ulkona oli alkanut sattua korviin.

Pukumies käski heidän odottaa ja katosi pimeään halliin. Hetken päästä hän palasi. Mukana oli pari sotilasta ja joku toinen pukumies. Äiti yritti kysyä, mitä on tapahtumassa. Isä ei kuunnellut, vaan jutteli pukumiehen kanssa. Mies kysyi, onko isä nyt varma. Isä vastasi, että on, ja otti yhdeltä sotilaalta tämän ojentaman aseen. Selja rutisti Hannia.

Äiti yritti sanoa jotain, mutta kuului kova pamaus ja mätkähdys. Selja laittoi silmät kiinni ja rutisti Hannia vieläkään enemmän. Kuului toinen pamaus. Selja kaatui. Seljaa sattui. Jostain tuli märkää Seljan kyljelle. Eihän Hann kastu. Selja näki isän ojentavan aseen takaisin.

Isä naureskeli pukumiehen kanssa. Nyt se ongelma on ratkaistu. Selja ei ymmärtänyt mikä ongelma. Isä ja muut aikuiset lähtivät pois pimeään halliin. Selja olisi halunnut huutaa, mutta ei voinut liikkua. Onneksi enää ei sattunut.